Kyllästynyt miehen työttömyyteen.

Menimme naimisiin 2009.

Miehellä väikkäri kesken, rahoitus loppui viimeinen joulukuuta 2009.

Mies kovin luuli että on kyllä silloin valmis ja työllistyisi.

No, tuli sitä ja tätä ja tota ja vaikka mitä, ja se väikkäri ei ole vieläkään valmis.

Tai no, nyt proffa keksii koko ajan että jos vähän lisäisi tota, tai jos sittenkin vähän muuttaisi tota, eiku jos sittenkin....

Eli tuollaista pientä säätöä koko ajan.

Töitä ei tietysti ole löytynyt, minun palkallani ja miehen työttömyysrahoilla ollaan eletty.

Niin, tuli meille lapsikin, sehän vasta hauskaa oli kun en saanut edes palkkaa, vaan tulot väheni huomattavasti, eikä lähihoitajan päivätyöllä nyt niin paljon edes tienannutkaan.



No, mies edelleen työttömänä, palasin töihin vanhempainvapaan jälkeen, mies koti-isänä...

Ja olen niin kyllästynyt tähän, haluaisin ollan kotona lapsemme kanssa, haluaisin että mies saisi oman alan töitä kun hänellä olisi aloituspalkka reilusti enemmän kuin minun palkkani lisineen.

Varsinkin nyt kun plussasin viikko sitten..

Lapsi on toivottu ja suunniteltu ja tottakai me pärjätään, pärjättiinhän me jo kerran, ja loppujen lopuksi on pakko myöntää että olihan se tavallaan ihan ookoo että mies oli työttömänä ja kotona minun ja vauvan kanssa, niin että melkein tavallaan jopa toivoo että mies ei saisi töitä niin että olisi kotona auttamassa esikoisen kanssa kun meille tulee toinen, mutta silti....



Tuntuu niin tyhmältä, vaihdoin työpaikkaa pari viikkoa sitten, viikko ennekuin plussasin, ja se olis vuoden sopimus.

No, enhän minä voi olla koko sopimusajan töissä...

Ja tulee ongelmia ennemmin tai myöhemmin, hoitoalalla kun olen, ja kun isokokoista ihmistä pitää saada nosturilla sängystä, niin laita siinä sitten liinaa paikoilleen kun ei ite pääse tarpeeksi lähelle sänkyä...



Rakastan miestäni, rakastan lastamme, ja olen onnellinen tulevasta lapsesta, mutta varsinkin huonosti nukutun yön jälkeen olo on vain äärimmäisen turhautunut.