Masennus ja parisuhde

Onko kokemuksia miten masennus vaikuttaa parisuhteseen? Ja miten masennus ylipäätään näyttäytyy parisuhteessa elävällä, jos diagnoosia ks. sairaudesta ei ole vielä tehty?



Itse olen seurustellut nykyisen miesystäväni kanssa puolitoistavuotta.Ennen tapaamistamme olin n. vuoden yh-äiti. Kolme lasta...Kaikki kouluiässä.

Tähän puolentoistavuoden seurusteluun mahtuu evakkoon lähtö homeasunnosta ja 4kk jälkeen muutto takaisin... Kun asunto oli remontoitu. Tietysti ennen muuttoa rajua oireilua koko perheellä. ja samoihin aikoihin työskentelin sijaisena hoitoalalla ja ks. työpaikka myös homessa. Lääkäri laittoi sairaslomalle rajun oireilun takia.

Olin jotenkin uupunut tästä kaikesta ja evakkoasunnossa oli tarkoitus etsiä uutta työtä..Mutta jotenkin ei vain ollut voimia. sinänsä tuntsin kuitenkin mielialan hyväksi ja iloa elämästä. Tosin, evakkoasunto poli kamala ja sen sijainti. Ikävöin kotiin joka päivä. tällöin suhden miesystävääni oli vielä ihan hyvällä malilla...Läheisyyttä oli paljon ja seksiäkin.

Monesti kyllä mietin elämääni että tällä nyt olen evakossa...Vailla työtä ja itkin ikävää kotiin. Jotenkin tunsin että päivä päivältä olo meni jotenkin alakuloiseksi. Ed. sijaisuuden loppumisestakin alkoin kulua jo aikaa... Kuuakusia, mutta en vains aanut itsestäni irti etsiä töitä. Sitten tuli paluumuuton aika. Taas tavaraa kasaan. Siivousta, purkamista ja pakkaamista. Tästä muutosta on nyt kuukausi. Ja minulle on tapahtunut jotain. Edelleen kaipaan työelämään todella kovasti ja oikeastaan tunnen suurta häpeää siitä etten ole puoleen vuoteen ollut töissä. Avomiestä kohtaan olen nykyään todella ärtyisä ja kaikki hänen sanomisensa vain saa kiukun pintaa. Kahteen viikkoon meillä ei ole juurikaan ollut enää läheisyyttä...Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta halailut, suukottelut saatikka seksi. Olen välinpitämätön häntä kohtaan ja kaikki miehessä ärsyttää...Ulkonäkö, puhetyyli...siis ihan kaikki. Mies on yrittäjä, mutta töitä ollut viime aikoina hyvin vähän. Ja kun töitä ei ole ollut, niin mies on häippäissyt paljon kamujensa kanssa kalastelemaan ja kummasti nämä reissut ovat aian viinanhuuruisia. ikinä en toedä milloin hän kotiutuu ja reissuillensa lähtee.

en enää tiedä mistä johtuu mikäkin. Luulen että olen todella masentunut. Mutta kuitenkin tunnen iloa pienistä hetkistä kun käyn sienimetsällä ja iltaisn kun olen yksin kotona(lapset nukkuu, mies missä lie), niin sytyttelen kynttilät ja nautin kun olen saanut oman kodin takaisin. Samalla kaipaan miestä, toisaalta en ollenkaan. Koko suhteemme ajan mies on käynyt paljon äijä reissuilla.

Eikä tämä kaikki käytökseni viittaa masennukseen?? Välinpitämättömyys, tunteettomuus, agressiivisuus??

Mutta johtuuko masennus kaikesta tästä stressistä mitä olen läpikäynyt vai onkohan taustalla kenties tyytymättömyys oikeasti tähän parisuhteeseen? Myönnän että minua ärsyttää miehen reissut ja usein itkin ikävääni hänen olleessaan yön kaksi äijien kanssa saaressa ym. Näitä reissuja on meinaan viikottain. Aina hän ei ole yötä pois kotoa..Mutta useimmiten ovat veneellä saaressa.

Nykyään en edes itke enää.Nautin kun hän lähtee. Soitan kyllä jossain vaiheessa hänelle, mutta en enää ikävääni, vaan tottumuksesta.

Jos häntulee yöllä kotiin päiohtyneenä, niin usein riitelemme. Hän pitää minua hereillä ja aukoo päätään. Aamulla hän ei muista mitään ja kun valaisen asioista hän on nolona ja pyytelee anteeksi.



Mielessäni mietin olenko sairastuntu masennukseen, joka on vienyt tunteet minulta..Vai olenko oikeasti niin tyytymätön parisuhteeseeni että olen luovuttanut ja muuttunut välinpitämättömäksi. Tiedän että kellään muulla ei näihin ole vastausta...Mutta tällaisia pohdin paljon.



Olen usein avomieheltäni kysynyt miksi emme voi sistua tässä kotona, thdä hyvää ruokaa ja juoda viiniä? Miksi sinun o joka viikko lähdettävä jonnekkin leikkimään kuin pikkupoika? Ikää 38v.

Mies vastaa että tarvitsee säännöllisesti nollauksen ystävien kanssa, että jaksaa taas normiarkea. Että tällainen hän on kuulemma aina ollut ja tulee olemaan. Ja eikä voi sietää sitä että kotona otetaan alkoholia.

Alkuun hän pyysi minua näillä reissuillensa mukaan ja pari kertaa olinkin..Mutta en jaksa katella kun isot miehet on kuin pikkupoikia. Ja viina virtaa. Nykyään hän kyllä tietää etten lähde mukaan, eikä siksi enää kyselekkään mukaan. Nämä hänen ystävänsä...Jotka ovat muuten sinkkuja...Soittavat joka päivä. Tai sitten ukkoni soittaa heille joka päivä. Ei mitään asiaa...Kuhan jauhavat paskaa!!!



Apua...tää teksti suorastaan karkaa käsistä romaanin mittoihin :-D

Mutta tekee hyvää purata tuntojansa.

Ekä todella kaipaa tähän mitään kommentteja: Oletpa tyhmä, nosta kytkintä tai itsehän olet soppasi keittänyt!

Tässä mihessä on myös hyvää...Hän laittaa kotona ollessaan ruuat jo siistii kyökin. Ja hiton hyvää sapuskaa laittaakin. Lasten kanssa tulee loistavasti juttuun ja muksut tykkää hänestä. Pitää paljon lähellä ja antaa hellyyttä..Tosin itse en enää kykene sitä vastaanottamaan niinkuin ed. mainitsin.



Herättääkö tämä jotain ajatuksia/mielipiteitä...Asiallisia sellaisia ;-)