Räppäri-juontaja Kana synnytti kuolleen vauvan viikko ennen laskettua aikaa
uontaja, rap-artisti Kanaa, oikealta nimeltään Marianna Alasta, 34, kohtasi alkukesästä suuri suru. Esikoislastaan odottaneen Alasen vauvan sydänäänet hiljenivät äkisti ja hän joutui synnyttämään kuolleen lapsen, kertoo Iltalehti.
Juhannusviikonloppua mökillään viettämässä ollut Alanen huomasi äkkiä, ettei vauvan liikettä enää tuntunut. Helsingin Kätilöopistolle kiidätetty artisti sai pian vahvistuksen pahimpaan pelkoonsa, kun sairaalassa todettiin, ettei vauvan sydänääniä enää kuulunut.
– Vaikka sisimmässäni tiesin tilanteen jo matkalla Kättärille, kielsin tuon asian itseltäni viimeiseen saakka, Alanen kertoo.
Neljä tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen Alasella oli sylissään pieni tyttövauva.
– Hän oli niin kaunis. Tummat hiukset, ihan supertäydellinen vauva, Alanen muistelee koskettavasti.
Lähipiiri hyvästeli pienokaisen reilu kuukausi sitten. Alanen kertoo tunteidensa kulkeneen tapahtuneen jälkeen vuoristorataa.
– Välillä itkettää lohduttomasti, ja toisinaan tuntuu, että koko tapahtuma on ollut vain unta.
Puhuminen on auttanut luonteeltaan avointa Alasta eteenpäin ja elämänarvojensa hän kertoo muuttuneen täysin.
– On vain pakko selvitä, päivä kerrallaan. Mikään materiaalinen menetys ei tunnu enää miltään.
Kana-artistinimellä tunnetuksi tullut Alanen muistetaan vuoden 2003 Popstars-kilpailusta. Sittemmin Alanen on juontanut useita lapsille suunnattuja tv- ja radio-ohjelmia, muun muassa Skabadabaduuta, Staraokea sekä MTV3:n Juniori-kanavaa
http://metrolive.fi/jutut/artikkeli/9797/il-suomalaisen-tv-tahden-trage…
Kommentit (50)
Ikävä asia tosiaan. Onneksi on nyt elävän pikkuisen äiti
Typerää nostaa vanhoja viestejä asiasta 2012. Tästäkin on menty eteenpäin ja uusi vauva on jo syntynyt.
Vanhojen viestien nostaminen on kuolleena syntynyt ajatus.
Nään Kanaa muutaman kerran vuodessa. Ulkopuolisen silmin ainakin näyttää siltä, että hänelle taisi käydä ihan hyvin.
:-( Voi voi. Hirveää
Voimia Kanalle!