alan hermostua vauvaan

Voimia! Nyt on vain vaikea kausi, mutta se menee ohi. Minullakin oli sama kuvio, ja itse asiassa vieläkin lapsi protestoi lähestulkoon ainoastaan minulle. Minun kanssani lapsi on kyllä läheisinkin. Veikkaisin sinunkin kohdallasi, että vauva protestoi sinulle, koska olet hänelle läheisin. Raskastahan se on, mutta ota se "tunnustuksena" vauvan luottamuksesta.



Lupaan, että helpottaa. Tuo puolivuotta on sellainen rajapyykki, että lapsi opettelee uusia taitoja ja liikkumista, turhautuu jos ei heti onnistu. Tai osa turhautuu. Onhan niitä viilipyttyjäkin, sillä vauvoissa todella on temperamenttieroja. Jos tuntuu, että jaksaa vähemmän kuin kaveri, niin kaverille on saattanut tulla se tyytyväinen vauva. Minullakin on temperamenttinen tapaus. Ihan pian tulet huomaamaan, että kiukuttelun kääntöpuolena temperamenttinen lapsi on todella rakastava ja hellä. Elää täysillä.



Ensiavuksi alat jättää lasta isänsä hoitoon säännöllisesti. Valjastat myös muut verkostot apuun. Älä päästä itseäsi uupumaan.



Jaksamista. Tiedän niin hyvin tuon tunteen.

... ja ymmärrän kyllä kun toiset ovat huolissaan masennuksesta. Se on kamala paikka kuitenkin, jos äiti on masentunut ja karmeimpia esimerkkejä saa lukea aina välillä lehdistä.



En mä masentunut oo kylläkään. Mulla on ollu aina taipumusta martyyrin elkeisiin, mut vanhemmiten oon saanut ne kuriin. Ihan vaan heikoimpana hetkinä tää puoli nostaa päätään.



Tosi hyviä ajatuksia ja aion patistella sen miehen nyt vähän vauvahommiin (mies on kuitenkin hyvä mies, vähän mukavuudenhaluinen). Toisessa huoneessa nukkuminen on vain järkevää tässä vaiheessa, kun joutuu nousemaan ajoissa töihin ja hänen (toisin kuin minun) on ehdottoman tärkeää saada levättyä. On saanut mun siunauksen siihen siis.



Täytyy myös yrittää käydä kaupungilla kahvilla ainakin kerran viikossa jossain keveriseurassa ilman vauvaa, jotta mä saan omaa aikaa ja mies vauva-aikaa.



Kyl se auttaa lukea, että "hei se ei oo sun vika" vaikka sen tietääkin itse. :) Näillä eteenpäin taas.



Ap

Tosi hyviä ajatuksia ja aion patistella sen miehen nyt vähän vauvahommiin (mies on kuitenkin hyvä mies, vähän mukavuudenhaluinen). Toisessa huoneessa nukkuminen on vain järkevää tässä vaiheessa, kun joutuu nousemaan ajoissa töihin ja hänen (toisin kuin minun) on ehdottoman tärkeää saada levättyä. On saanut mun siunauksen siihen siis

Tai siis kyllä munkin täytyy levätä mut en häiriinny sillä tavalla kuin mieheni, ja saan nukahdettua nopeasti uudelleen.

Jos sinusta tuntuu että lapsi tekee jotain sinulle niin aletaan puhumaan masennuksesta ja se on normaalia synnyttäneelle. Toisaalta hormoonit jyrrää, sulla ei ole ehkä arki ollut mitä kuvittelit sen olevan ja pientä pettymystä tilanteessa?



Helpottaisiko jos parisuhdedanamiikka muuttuisi? Kestäisitkö silloin lasta paremmin?



Nämä asiat on monisyisiä ja sinä tiedät tilanteen, mutta itsellänikin on ollut 5 lasta hoidettavana joista valtaosa alle kouluikäisiä niin muistan hyvin miltä tuntuu olla "yksin".



Siihen voi helpottaa ihan oman ajan ottaminen, parisuhteen hoitaminen -yhteiset jutut ja se että isäkin hoitaa lasta.

En tiedä paria joka olisi eronnut jos isä hoitaa lapsiaan mutta useamman parin tiedän joissa erotaan kun äiti tekee kaiken.

Tilanne voi olla tätä muutaman vuoden mutta entä kun palaat töihin? Teet työn ja yksin kotityöt ja hoidat lapsen? Näistä kannattaa kaikista puhua ja nimenomaan niin että mies tietää miten väsyt kotona mutta et syytä häntä tilanteesta vaan myönnät olevasi vain ihminen, vanhemmuus on tasavertaista.



Minustakin tuo että lapsi viihtyy muiden hoidossa on paljon sitä että lapsi saa siitä uutta katseltavaa: sinä olet siinä tuttu ja turvallinen joka päivä. Jos imetät niin lapsi varmaan melko pienestä katselee kesken syömisen ympäristöä ja harhautuu kaikkeen mielenkiintoseen.



Onnistuuko vaipanvaihto jos laitat katosta roikkumaan mobilen tai annat lelun tai kuvan jota lapsi katselisi?



10, jonka mielestä avoimuus on sana. Kannattaa puhua neuvolassa tai kenelle raaskitkaan jutella.

Jos lähisuku on sellaista jolle ei viitsi avautua niin joku serkku? Miehen puolelta?

Vaikka tähän saakka elämässä ei olisi suku ollut mukana niin lapsen saaminen voi olla asia joka yhdistää: kokeile.

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/vanhemman_vaikeita_tunte…



Oma esikoinen opetteli konttaamista puolivuotiaana, ja paikoillaan olo oli tuskaa. Ensimäiset hampaat tulivat 5kk iässä ja silloinkin kaikki kitisytti. Mutta tuo liikkumisen opettelu oli sellaista että jos hän ei saanut tehdä oman tahtonsa mukaan, alkoi huuto ja kitinä.



Oletteko jo aloittaneet kiinteät ruoat? Jos niistä tulee mahavaivoja? Tai jos ette niin jos lapsi haluaakin jo jotain muutakin ruokaa kuin maitoa?

6kk ikäinen alkaa myös hahmottamaan asioita enemmän ja omaa tahtoa tulee. Sille kaikkein tutuimmalle ihmiselle on kaikkein helpoin kitistä, koska hän on se tutuin. Kiukutteleehan uhmaikäinenkin eniten sille aikuiselle jonka tuntee kaikkein läheisimmäksi.

Vauva pitää sinua kaikista läheisimpänä hoitajana, johon hän luottaa niin paljon, että uskaltaa venkuloida ja kiukutella sinulle. Vaiva luottaa sinuun, että et hylkää häntä, vaikka hän olisi miten hankala. Muihin hän ei luota samalla lailla ja on heidän seurassaan kiltimpi ja varovaisempi.



Toinen juttu on se, että jos vauvalla on hätä/asia, hän kertoo siitä nimen omaan sinulle, koska tietää saavansa sinulta apua ja hoitoa. Muille hän ei välttämättä edes itke nälkäänsä tai väsymystä, koska hän ei tiedä voivatko muut auttaa kuin äiti.



Vielä kolmanneksi, niin kuin muutkin ovat sanoneet, lapsi on nyt siinä iässä, ettei jaksa maata selällään paikoillaan. Suosittelen kiinnostavaa tavaraa lapsen käteen ja housuvaippoja, joita voi helposti vaihtaa myös sylissä. Ja muita vaipan vaihtajia lapsi tosiaan ihmetteee niin paljon, ettei tarvi tilanteeseen muuta viihdykettä.



Mikään ei ole siis mennyt pieleen, etkä ole mitään tehnyt väärin. Päinvastoin! Lapsi vaikuttaa kiintyneen sinuun oikein hyvin. Kaikki tuo on normaalia lapsen kehitystä.

Tsemppiä sinulle!!

puolivuotiaan lapsen äitinä, sekä omien tunteidensa kanssa että parisuhteen kannalta. Puolen vuoden kieppeillä synnytyksen jälkeiset hormonit alkaa olla jo normalisoituneet, joten hormonihuurut eivät auta jaksamisessa. Toisaalta myös vauvan uutuudenviehätys alkaa vähän rapista, ja vauvanhoito voi alkaa tuntua jo vähän nähdyltä jutulta. Puolivuotiaat taas voi olla tosi ärtyisiä ja hankaliakin hoidettavia, kun lapsi alkaa pikkuhiljaa tajuta, että tässä vois lähteä jo kunnolla liikkeelle. Ja muutenkin puolivuotiailla tuntuu olevan vähän levoton ikäkausi.





Ap, minä sinuna lakkaisin syyttämästä itseäni siitä, että vauva venkoilee. Sinä juuri tule loppuelämäsi tulemaan se, kenelle lapsi näyttää kaikki vähemmän kivat tunteensa, koska lapsi luottaa niin siihen että sinulle voit ne näyttää. Joten tervetuloa tähän maailmaan, jossa lapsi on oikea kullanmuru kaikille, mutta äitinsä nähdessään heittäytyy lattialle karjumaan. ;)



En ole lukenut vastauksia ja sulle on varmasti tämä jo sanottukin, mutta ne vaipat voi vaihtaa sylissä tai ihan missä vain, missä se on helpointa. Lapselle siksi ajaksi käteen jotain kiinnostavaa, ja vältä katsekontaktia ja kasvokkain olemista. Aivan kohta lapsi osaa jo seistä tukea vasten, ja silloin vaipat on tosi näppärä vaihtaa kun lapsi pitää sua kaulasta kiinni tai kurkkii itseään vessan peilistä samalla kun vaihdat vaipat.



Koeta kestää, tän jälkeen tulee helpompi vaihe ja sitten taas hankalampi vaihe, ja sitä se on kunnes kasvatusvelvollisuus päättyy. Kun ei ole liian ankara itselleen, niin hyvin ne kaikki vaiheet porskutellaan läpi.

et meidän esikoisella oli kans tuollainen itkuvaihe ja tais muuten ikääkin olla just 6kk-7kk. Yölläkin saattoi heräytyä itkemään ja oli vaikeaa saada rauhoittumaan. Edelleenkään en tiedä mitä ihmettä se oli, koska hampaiden tuloa se ei ennustanut...esikko sai ekat hampaat vasta 11kk vanhana, konttaamaan lähti vasta 10kk iässä joten en usko että mikään kehitysvaihekaan olis ollut päällä. Joka tapauksessa se meni n.kuukauden kuluessa ohi.

Ja tuo lapsen liikehdintähän on ihan normaalia, koska hän on kiinnostunut jo ulkomaailmasta, eikä huvittaisi olla paikoillaan hoitotoimenpiteiden ajan. Isä ja mummo ovat vieraampia hoitajia, joten hoidon ajan hän ihmettelee sitä hoitajaa eikä ehdi liikehtiä niin paljon.



Hanki nyt kuitenkin itsellesi apua, sulla ei ole kaikki enää kunnossa. Varaa neuvolaan aika ja juttele asiasta. Kuvailemasi kaltainen masennus ja pettymys on aika tyypillistä niille, jotka ovat vauvaa kauemmin joutuneet odottamaan. Heidän mielissään on vaaleanpunaiset unelmat vauvaelämästä, ja realiteetit ovat vähän unohtuneet. Vauva-arki onkin sitten pettymys.



Ja tuohon miesasiaan... ikävä sanoa, mutta kysyt, että mikä sinulla on mennyt pieleen. No, ainakin miehen valinta. Vauvan hoidossa tuskin olet mennyt metsään. Monet naiset vain haluavat lasta niin kovin, että riittää kun mies vain suostuu, mutta kannattaisi miettiä sitä, onko mies oikeasti isätyyppiä. Tuskin hän on hirveän huolehtivainen ja kotihommiin osallistuva ollut ennen lastakaan...

Teidän vauvalla on isä ja äiti. Molempien kuuluu olla yhtä suuressa vastuussa lapsestaan.



Jos teidän vauvalla on nyt sellainen kausi, että äitiä vastaan kapinoidaan, niin sen lisäks että sinnikkäästi jaksat ja odotat että se kausi päättyy, käsket miehes apuun. Muutenhan sulla loppuu kaikki voimavarat ja flippaat.



"Mies nukkuukin eri huoneessa, koska ei halua öisin herätä vauvaan"



Ihme lässyttäjäpentu se sun miehes!

Olen lukenut kaikesta tosta. Olen yrittänyt pitää itseni täysin rauhallisena ja jatkan hoitamista määrätietoisesti jutellen samalla vauvalle. Mutta se ei ole muuttanut mitään. Olen myös vaihtanut paikkaa, missä vaihdan vaipat. Yhden päivän ajan hän ei siinä itkenyt, oli kai niin hämmentynyt uudesta paikasta, mut sen jälkeen taas alkoi huuto.



Olen tehnyt kaiken tähän asti oppikirjamaisesti ja sen jälkeenkin, mut nyt alkaa välillä hermo pettämään. Ja tiedän että vauva ei mulle kosta mitään, mut jostainhan se johtuu, että hän itkee vain kun minä teen hoitotoimenpiteitä. Ja mitään ei ole sattunut vauvalle mun käsittelyssä, sen tiedän 100% varmuudella. Tää käytös vaan alkoi kuin varkain. Ensin se oli pari kertaa ja muistan ihmetelleeni, et mitäs tää on. Mut nyt se on joka kerta.



Kaikki muu sujuu kyl hyvin ja vauva on iloinen. Ulkoilutkin sujuu ja meillä on molemmilla mukavaa. Vauva on vähän äitinpoika, muiden sylissäkin varmistelee, että missä mä meen. Mut eikö kaikki vauvat ole sellaisia ainakin alle vuotiaina?

Olen lukenut kaikesta tosta. Olen yrittänyt pitää itseni täysin rauhallisena ja jatkan hoitamista määrätietoisesti jutellen samalla vauvalle. Mutta se ei ole muuttanut mitään. Olen myös vaihtanut paikkaa, missä vaihdan vaipat. Yhden päivän ajan hän ei siinä itkenyt, oli kai niin hämmentynyt uudesta paikasta, mut sen jälkeen taas alkoi huuto.

Olen tehnyt kaiken tähän asti oppikirjamaisesti ja sen jälkeenkin, mut nyt alkaa välillä hermo pettämään. Ja tiedän että vauva ei mulle kosta mitään, mut jostainhan se johtuu, että hän itkee vain kun minä teen hoitotoimenpiteitä. Ja mitään ei ole sattunut vauvalle mun käsittelyssä, sen tiedän 100% varmuudella. Tää käytös vaan alkoi kuin varkain. Ensin se oli pari kertaa ja muistan ihmetelleeni, et mitäs tää on. Mut nyt se on joka kerta.

Kaikki muu sujuu kyl hyvin ja vauva on iloinen. Ulkoilutkin sujuu ja meillä on molemmilla mukavaa. Vauva on vähän äitinpoika, muiden sylissäkin varmistelee, että missä mä meen. Mut eikö kaikki vauvat ole sellaisia ainakin alle vuotiaina?

niin ja ei en ole masentunut, enkä odottanut mitään ruusuista aikaa vaan vauva-arkea ja sen olen saanut. Lähinnä halusin kuulla onko muilla ollut samoja juttuja ja olisiko vaan vaihe. Eli että varsinaista syytä ei oo...

AP

Kokeilepa antaa lapselle jotain tekemistä käteen hoitotoimenpiteiden ajaksi. Ikä alkaa olemaan sellainen, ettei haluaisi olla paikoillaan yhtään ja tiedän tuon tunteen, kun itselle tulee epäonnistunut olo.



Sitä on vaan niin herkkä syyttämään itseään, kun on saanut lapsen pitkän pitkän odotuksen jälkeenk, ja sitten kun niitä on vain se yksi, ja se on se ainoa kokemus, joka itsellä on. Luota äidinvaistoihisi, älä syyllistä itseäsi.



Ja muista(tämän olen oppinut vasta, kun lapsi jo kasvanut ja katselin aikaa taaksepäin), että kehityksessä tulee uusia aikoja ja vaiheita ja ne voivat alkaa ihan yhtäkkiä ja sitten on itse ihmeissään, että mitä oikein tapahtui. Käytä mielikuvitustasi eri tilanteiden luovimiseen mutta muista kuitenkin, että sinä äitinä päätät, mitä tehdään, ei se puoli vuotias tai kaksi vuotias. :) Nauti äitiydestäsi, se aika, että joudut palaamaan työelämään annat lapsesi muiden hoitoon tulee kuitenkin liian pian.



terv. Myöskin yhden pitkään odotetun ainokaisen äiti

helpotti jo kun sain kirjoittaa asiat ylös. Kyllä se ohitse menee ja vaikka kuinka hankalaa ois, niin varmasti sitä ekaa vauvavuotta tulee muisteltua vielä ilolla. Varmaan mun pitäis patistella mies hoitamaan nyt kans. Oletan, että voisi sen tehdä, koska puol vuotta on päässyt niin helpolla. Ja kerran se nyt näyttää sujuvan helpommin kuin multa.



Tätä viestiketjua lukiessa mulle tuli mieleen, et voiko se, että vauva antaa muiden hoitaa johtua siitä, että hänelle on vaihtelua kun sen tekee joku muu? Siis vähän kuin joku ehdotti et mä antaisin jonkun leulun tms vauvalle käteen viihdykkeeksi.



Mut jotain muutosta on tehtävä näihin järjestelyihin, koska mä en halua antaa valtaa negatiivisillle tunteille ja tehdä itsestäni mitään uhria.

Tuo kuulostaa masennukselta.

Lapsi saattaa kyllä reagoida myös tulevaan hoitoon koska hänkin osaa tunnistaa tunnetiloja, esim. imetys voi mennä pilalle joillain myös siksi että vauva vaistoaa äidin tunteet jos imetys ei heti lähde käyntiin.



Onko sinulla harrastuksia jonne mennä ilman vauvaa?



Jos yöheräämiset on sinulle liikaa ja se vaikuttaa sinun ja vauvan väliin niin kyllä on asiallista puhua asiasta neuvolassa mutta myös kotona miehelle. Parisuhde on osaltaan nyt vanhemmuutta ja tottahan jokainen joka kumppanistaan välittää; tahtoo helpottaa kumppaninsa oloa ja auttaa minkä osaa ja pystyy.

On väärin että sinä olisit suhteessa ainoa hoitava aikuinen, tuo alkaa väkisin murtamaan teidän parisuhdetta.

Ihan asiallinen keskustelu on paikallaan. Menkää vaikka yhdessä neuvolaan tai mies vie ja napatkaa vinkkejä miten lasta mies käsittelisi ja miten te saatte parisuhteen toimimaan. Kyllä isääkin tarvitaan arkeen; surullista jos ihan normaalit työt on miehelle tuollainen vieras juttu jota voisi pakoilla.



Iso asia jota teidän kannattaa miettiä YHDESSÄ on se esimerkki jonka te annatte lapsellenne. Ei sitä kukaan muu tee.

aina vastattava sillä vauvalle itku on viestimistä! Jos vauvan annetaan itkeä eikä siihen vastata on se hylkäämistä ja vahingollista tunne-elämälle. Vauva ei osaa manipuloida tai jos osaakin on se oikeutettua!



Itse yritin aina pitää lapsiani sylissä jos itkivät. Pidin sylissä, koska en aina tiennyt itkun syytä ja mitä pitäisi tehdä. Vasta vieroittumisen yhteydessä annoin itkeä. Lapsista tuli ihan normaaleja:)



Tarkkaile tekeekö isä vaipan vaihdon jotenkin sujuvammin kuin sinä.

Tuo kuulostaa masennukselta.

Lapsi saattaa kyllä reagoida myös tulevaan hoitoon koska hänkin osaa tunnistaa tunnetiloja, esim. imetys voi mennä pilalle joillain myös siksi että vauva vaistoaa äidin tunteet jos imetys ei heti lähde käyntiin.

Onko sinulla harrastuksia jonne mennä ilman vauvaa?

Jos yöheräämiset on sinulle liikaa ja se vaikuttaa sinun ja vauvan väliin niin kyllä on asiallista puhua asiasta neuvolassa mutta myös kotona miehelle. Parisuhde on osaltaan nyt vanhemmuutta ja tottahan jokainen joka kumppanistaan välittää; tahtoo helpottaa kumppaninsa oloa ja auttaa minkä osaa ja pystyy.

On väärin että sinä olisit suhteessa ainoa hoitava aikuinen, tuo alkaa väkisin murtamaan teidän parisuhdetta.

Ihan asiallinen keskustelu on paikallaan. Menkää vaikka yhdessä neuvolaan tai mies vie ja napatkaa vinkkejä miten lasta mies käsittelisi ja miten te saatte parisuhteen toimimaan. Kyllä isääkin tarvitaan arkeen; surullista jos ihan normaalit työt on miehelle tuollainen vieras juttu jota voisi pakoilla.

Iso asia jota teidän kannattaa miettiä YHDESSÄ on se esimerkki jonka te annatte lapsellenne. Ei sitä kukaan muu tee.

En uskokaan, että vauva "kiukuttelisi" mulle. Tiedän että vauvat eivät niin tee. Ehkä käytin liian dramaattista kieltä, mutta siis se nyt on tosiasia että mun hoitaessa vauva itkee, muiden hoitaessa vauva ei itke. Ja yövalvomiset sujuu edelleen hyvin ja mä nukun vauvan kaa päikkärit yleensä sit jos väsyttää. Mutta kirjoitin siitä miltä tuntuu jos heikkona hetkenä annan itselleni rypeä jossain itsesäälissä.

ap

Vaan ihan tavalliselta reaktiolta väsymykseen ja samaan aikaan koittaneeseen vähän rankempaan vaiheeseen. Minäkin ajattelisin, että lapsi ehkä kyllästyy ja koska sinä olet hänelle läheisin, hän automaattisesti alkaa purkaa sitä sinuun. Osta vaikka uusi lelu tai kaksikin tai vaihtele vaipanvaihtorutiineja säännöllisesti (sohvalla, kylppärissä, sängyllä, vaikka parvekkeella jne jne) ja sitten taas yritä vaan kestää niitä pieniä kiukunpuuskia. Höpöttele vaikka vauvalle ylipirteällä äänellä, että "mikäs se sinua nyt ärsyttää, jopas osaat komeasti kiukutella jo, taidat olla iso tyttö/poika" tai mikä ikinä sinun suuhusi sopiikaan. Yritä oikeasti ottaa itsekin positiivisena tuo "kiukuttelu" vastaan, merkkinä siitä, että vauva on kasvanut hienosti ja hän alkaa jo osata näyttää erilaisia tunteita erilaisissa tilanteissa.



Tiedän kuitenkin että tuo voi olla tosi raskasta ja rasittavaa. Ei ole mikään uutinen, että äidit jaksavat kotona monesti niiden oman lapsen antamien "palkintojen" eli hymyjen, naurun jne voimalla, koska muu arki voi olla varsin rankkaa. Sinulla mieskään ei juuri auta, joten rankkaa on ihan varmasti, vaikka siitä lapsen kanssa olemisesta miten tykkäisikin. Itse lopetin aikanaan vauvan ulkona nukuttamisen, kun se pukemisen aikana huutamisen kestäminen oli vaan yksinkertaisesti liikaa. Vaipanvaihtoa nyt et tietenkään voi lopettaa, mutta yritä keksiä siihen vaikka itsellesi jotain mukavaa. Tykkäisikö vauva jo katsella samalla peilistä, jos yrittäisit ripustaa semmoisen hoitotason tms lähelle? Vaatteiden pukeminen voi myös tuossa vaiheessa raivostuttaa vauvaa tosi paljon, joten pue niitä vaate kerrallaan vaipan vaihdon jälkeen, se saattaisi auttaa. Jos taas joka kerta tulee yhtä kova kiukku, niin ehkä kannattaa kestää se yksi isompi kiukku kerralla. Tiedä häntä.



Miehen kanssa sinun on varmaan pakko keskustella, sen huomasit jo itsekin. Minusta tuo miehen toisessa huoneessa nukkuminen on ennenkaikkea sinun hylkäämistä ja syyllistämistä. Ikäänkuin vauvan itkut ja heräilyt olisi sinun syytä, joten sinut voi jättää syyllisenä yksin hoitamaan ne. Ei kovinkaan kypsää käytöstä minun mielestä :(. Toki joissain perheissä tuo ratkaisu on ihan täydellinen, jos toinen esim. kärsii tosi pahasti univaikeuksista tms. Mutta yritä saada mies aktiivisesti ottamaan vastuuta arjesta ja päästä itsekin vaikka edes kerran viikossa säännöllisesti pois kotoa, niin saisit vähän etäisyyttä noihin asioihin.



Tsemppiä!



p.s. Joku joskus sanoi järkevästi, että jopa yh:na on helpompaa, kun osallistumattoman miehen kanssa MUKA yhdessä lapsen kanssa.

Kokeile välillä kosteuspyyhkeitä vauvan pyllylle ettei koko ajan tarvitse pestä! Mun vauvalla on kanssa kova touhuumis ja rimpuilu vaihe päällä, joten vaihdoimme housuvaippoihin mitkä on helppo vetää sylissä päälle. Ja miehelle enemmän vastuuta ei se ole mikään valinta kysymys hoitaako mies omaa lastaan, se on vaan hoidettava.

Voin kertoa että yksivuotias se vasta rimpuileekin jos yrittää vaihtaa vaippaa makuultaan. Seisaaltaan se onnistuu paremmin, mutta ongelma on saada hänet pysymään paikaallaan sen hetken. Makuultaan onnistuu, jos pojalla on lelu tai muu kiinnostava juttu käsissä.

Yksivuotias osaa jo velmuilla, eli hän alkaa nauramaan kun kiellän rimpuilemasta..!