Että ex-miesystävä kehtasi!!!
Seurustelin viime kesän ja alkusyksyn (ei pitkä suhde, ehkä 3 kk) erään miehen kanssa. Hän jätti minut sitten sanoen, ettei vielä ollut toipunut exästään ja tarvitsi aikaa itselleen.
Se oli kuitenkin valhe, oikea syy oli kuitenkin se, että hän tapasi toisen naisen ja treffaili tätä lopussa yhtä aikaa kuin minua (kuulin sattumalta myöhemmin toisaalta asiasta, mutten toki enää alkanut asian kuullessani raivota miehelle, emmehän olleet enää missään tekemisissä)
No nyt pitkästä aikaa mies pisti sitten mulle viestejä, kyseli kuulumisia (ja kävin stalkkaamassa somestaan niin onkin nyt taas sinkku), ja KYSYI VOITAISKO ME YRITTÄÄ UUDELLEEN.
Voi hitto että pistää vihaksi. Pitää minua ihan typeränä. Ei siis tiedä että tiedän hänen jättäneen minut toisen takia, enkä kertonutkaan tietäväni, mutta suututtaa silti että kehtaa ajatella ottavansa minut takaisin kun on ensin jättänyt toisen vuoksi!
Sanoin, että en usko että suhteemme enää toimisi. Mies vastasi tähän "Kyllä se voisi toimia, jos ihan tosissaan tällä kertaa yritettäisiin" 😳🤦🏼🤦🏼
Vastasin yrittäneeni kyllä silloin ihan tosissani. Ja lisäksi valehtelin tavanneeni toisen.
Mies kysyi: "onko hän yhtä hyvännäköinen kuin minä?"
🤦🏼🤦🏼🤦🏼
Ja siis ollaan kolmevitosia, ettei edes mitään teinejä enää, vaikka tuosta miehestä en mene enää vannomaan...
Kommentit (10)
"onko hän yhtä hyvännäköinen kuin minä?" 😂
Mitä hittoa?
Kuulostaa semmoselta tapaukselta, että saattaa ottaa nokkiinsa ja esittää kohta miten sillä onkin yhtäkkiä niin paljon ihanampi ja kauniimpi nainen.
Vierailija kirjoitti:
"onko hän yhtä hyvännäköinen kuin minä?" 😂
Mitä hittoa?
Kuulostaa semmoselta tapaukselta, että saattaa ottaa nokkiinsa ja esittää kohta miten sillä onkin yhtäkkiä niin paljon ihanampi ja kauniimpi nainen.
Hyvin itserakas tapaus, hyvännäköinen kyllä mutta tyhmä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuten nyt on todistetuksi tullutkin. Olen oikeastaan tosi hyvilläni nykyään, että jätti minut tuon 3 kk jälkeen, eipä tuhraantunut moukkaan yhtään enempää aikaa.
Ap
Ehkä hän on näitä heppuja, jotka täällä palstalla vikisee että naiset haluavat etenkin hyvännäköisiä miehiä.
Saa kyllä olla tosi hyvännäköinen jos on noin tyhmä. Itse asiassa, ei sekään auta. Ei jatkoon.
Miksi aloit hiekkalaatikko leikkiin. Olisit reilusti ja rehellisesti vain vastannut. Se juna meni jo ,
ja minua petetään vain kerran ,
Ja voit kertoa että hänellähän oli jo viime kierroksellakin kaksi yhtä aikaa.
Toi on aika pientä siihen verrattuna, mitä mun ex teki. Seurusteltiin 2 vuotta, joista toinen vuosi asuttiin yhdessä. Mies oli todella mustasukkainen, jätin hänet. Selvisi, että miehellä itsellään oli viikottainen vakipano, oli ollut jo 5 vuotta. Ja exä vonkaa mua takasin, ei tunnusta pettämistä.
Aika yllättävää, että nainen jäi haikailemaan hyvännäköistä mutta tyhmää miestä :D. Vaikka siis eihän naiset ole ulkonäön perään, vaan sisin on se tärkein.
Voi että naiset jaksaa olla katkeria luusereita 😆
Ottaako prinsessalla egon päälle? 🥲
Älä nyt, minulla on kaveri joka kerta toisensa jälkeen haksahtaa samaan mieheen vaikka tasan tarkkaan tietää että miehellä on aina välillä toinen :D Kun mies haluaa kaverini takaisin niin nainen on ihan onnessaan mukana.. En ole enää yhteydessä tähän kaveriin kun on niin tyhmä. Olen yrittänyt monta kertaa puhua järkeä.
Vastaa, että uusi ei ole yhtä hyvän näköinen, mutta hän saa sinut tuntemaan olonsa turvalliseksi. Tuo olisi hänelle pahin mahdollinen vastaus, koska hänet torjuttaisiin siinä, mikä hänen mielestään olisi hänen paras ominaisuutensa. Lisäksi hänet torjuttaisiin sellaisesta, jota hän ei koskaan voi sinulle antaa, koska on jo kerran jättänyt sinut.
Laita sille viikon päästä jotain "mennäänkö kahville ois kiva nähdä" -viestiä. Anna ymmärtää. Hengaa pari viikkoa sen kans ja totea sitten, että "Sori ei tää toimi, se toinen oli sittenkin komeampi".