Lue keskustelun säännöt.
Ketään jäänyt lapsettomaksi synnytyspelon vuoksi?
19.08.2012 |
Onko kellään kokemusta siitä, ettei uskalla raskauta tai keskeyttää alkaneen raskauden, koska synnytyspelko on niin valtava? Pelkosektiotahan ei luvata vasta kuin viimeisillä viikoilla. Pitääkö vaan alkaa miettiä adoptiota?
Kommentit (19)
Onko sitten automaattisesti huono äiti ja ihminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta hysterisoivat mullemullemullemammat ärsyttävät. Sellaiset jotka VAATIVAT sektiota ja selittävät suu vaahdossa miten ketään ei voida PAKOTTAA synnyttämään alakautta. Vähän First World Problems, minun mielestäni. ei ole ihmisellä ollut koskaan mitään oikeita ongelmia tai pelkoa elämässsä mikäli on aikaa vajota tommoiseen. Ja kun tätä palstaa lukee niin saa kyllä havaita että suurin osa synnytyspelkoisista on harhaluuloisia ihmisiä jotka kuvittelevat että pystyvät hallitsemaan elämää ja sen riskejä. Ei mulla muuta. Mutta olen sitä mieltä että jos nuin kovati kaikki ahdistaa etukäteen niin on sitten parempi ettei lapsentekoon ala.
Alatiesynnytyksessä kivut ovat synnytyksen ajan ja mahdollisesti jälkikäteen, sektiossa tietenkin jälkikäteen.
Olen kokenut molemmat ja ei niitä sektion kipujakaan kannata vähätellä. Hirveää sekin oli.
Kuten alatiesynnytyksessä ne supistukset.
Jostakin syystä helpommin kestän synnytyskivut kuin leikkaushaava kivut :O
sehän olisi oikein hyvä vaihtoehto!
että synnytyspelkoa vähätellään niin kovin ja tuomitaan.
Jos ihmisellä on vaikkapa todella paha lentopelko tai hammaslääkäripelko niin ei niistä saa sellaista haistattelua osakseen kuin synnytyspelosta.
Synnytyksessä on kuitenkin oikeasti vaara lapsen vammautua tai kuolla tai äidin myös repeytyä pahoin tms. Kyllä minä ainakin pelkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että synnytyspelkoa vähätellään niin kovin ja tuomitaan.
Jos ihmisellä on vaikkapa todella paha lentopelko tai hammaslääkäripelko niin ei niistä saa sellaista haistattelua osakseen kuin synnytyspelosta.
Synnytyksessä on kuitenkin oikeasti vaara lapsen vammautua tai kuolla tai äidin myös repeytyä pahoin tms. Kyllä minä ainakin pelkään!
Mutta paha vain, että jos haluaa biologisen lapsen, niin se on aika hankalaa jos pelkää kaikkea tuota.
Kummassakin tavassa on omat riskinsä.
minä ainakin vaadin leikkauksen, koska sekä äidilläni että muutamalla tutulla on meinannut lapsi kuolla alatiesynnytyksessä tai lapsi on vammautunut pahasti. Esim. yhden tutun lapsi vammautui pahasti eikä koskaan tule puhumaan tai liikkumaan itse :(
Leikkauksessakin on riskejä, mutta ennemmin otan ne riskit kuin vammaisen lapsen hapenpuutteen tms. takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten joku pelkää synnyttämistä kun ei ole koskaan synnyttänyt.
Se menee jakeluun että pelkää vaikka huonon kokemuksen takia mutta että ei ole edes raskaana ja pelkää?
Synnyttäminen on aina paras kokemus ollut itselleni, enkä nyt lähde kertomaan mitä kamalaa se oli koska ei synnytyksen kuulukaan olla tapahtuma joka ei missään tuntuisi. Sehän siinä parasta on!
Kohtu on rakennettu vauvaa ja syntymää varten.
Ei pelkoon tarvita kokemusta. Itse olen pelännyt synnytystä siitä lähtien, kun naapurini lapsi vammautui synnytyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No esimerkiksi juuri siksi pelkää, kun tutuilla on käynyt huonosti.
Minä pelkään ainakin kuollakseni vaikken ole edes raskaana...
Silloin on tietysti helppoa ihmetellä, jos itsellä on synnytykset menneet hyvin eikä tutuillakaan ole ollut vaikeuksia.
Mutta minulla niitä huonoja ja todella huonoja kokemuksia on runsaasti lähipiirissä. Oli todella pienestä kiinni, että itsekään olen tässä kirjoittamassa. Lääkäri ei uskonut, kun äitini valitti verenvuodosta eikä suostunut sektioon tietenkään. Myöhemmin sitten huomattiin istukan irronneen ja hätäsektiolla saatiin viime tipassa pelastettua.
Samoin toisen lapsen synnytyksessä lapsi oli väärässä asennossa eikä olisi alakautta voinut mitenkään edes tulla. Tämä huomattiin vuorokauden synnytystuskien jälkeen lapsen sydänäänten jo heikennyttyä...
Vasta siinä vaiheessa paikalle tuli lääkäri, joka ihmetteli miksei kätilöt ole huomanneet väärää asentoa!
Te ette voi tietää, meneekö itsellä miten jos ei edes yritä. Muiden synnytykset kannattaa jättää omaan arvoonsa, niillä ei ole mitään tekemistä teidän synnytysten kanssa.
Jonkun alatiesynnytys on aivan erilainen kuin sinun, sen voin taata, toinen kokee sektion erilailla kuin sinä, sen voin taata.
Miksi te kyttäätte muiden synnytyksiä ja sektioita kun sen tietää, ettei teidän kokemuksenne varmastikaan täysin samanlainen tule koskaan olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuullut enkä lukenut yhdestäkään lapsesta, jolle olisi tullut vammoja sektion yhteydessä.
Sitä vastoin todella monesta, jotka ovat vammautuneet alatiesynnytyksessä.
Mielummin otan sektion riskit itselleni kuin laitan lapseni isompaan vaaraan alatiesynnytyksessä.
Olen lapsesta asti nähnyt painajaisunia synnytyksestä ja siksi osaan pelätä sitä. Minulla on lisäksi joku ruuvi siten väärin päin päässä, etten ole koskaan tuntenut halua saada lapsi. Ja molemmat aviomieheni olen valinnut sellaisista, jotka eivät halua lapsia. Nykyisellä miehelläni kylläkin on lapsi, koska ex-vaimo ei kunnioittanut hänen toivettaan, ja tämän lapsen kautta tiedän, etten sinänsä vihaa lapsia, päinvastoin rakastan mieheni lasta. Mutta omia en ole siltikään koskaan halunnut. Nyt olen jo siihen yli-ikäinen.
Mutta kyllä, synnytyspelko oli tärkeä tekijä päätöksessäni jättää synnyttäminen muille naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muistan jo pienestä n. 8-vuotiaasta asti pelänneeni KUOLLAKSENI synnytystä!
Lieneekö tämä trauma tullut, kun löysin silloin jonkun äitini vauvalehden missä oli artikkeli synnytyksestä. Kuvailtiin hirvittävää kipua, joka jatkuu ja jatkuu tuntikaupalla ja värkit repeää jne.
Tuon jälkeen en ole pystynyt edes TV:stä katsomaan synnytyksiä ja tekee todella pahaa, jos joku tuttu kertoo synnytyksestään.
En pystyisi IKINÄ itse synnyttämään. En ole edes raskaana, mutta jos joskus olen niin taatusti vaadin sektion enkä suostu mihinkään käännytysyrityksiin!!
Ja siitä on turha kenenkään valittaa, on minullakin itsemääräämisoikeus kehooni.
Itse olen juuri tässä aiheen tilanteessa, pohdin jäänkö lapsettomaksi pelkoni takia. Pelkään synnytyksen lisäksi raskaana olemista, niiden molempien vaikutusta elimistöön. On totta että vasta käytännössä tietää kuinka itselle käy, mutta onko valmis kohtaamaan riskit joita raskaus ja synnytys mahdollisesti aiheuttaa. Kaikki lapset eivät synny hengissä, eivätkä kaikki äiditkään selviä hengissä. Saati sitten ne äidit jotka vaurioituvat pahasti. Laskeumat ja virtsan karkailu ovat ilmeisen normaaleja seurauksia, mutta en ole ollenkaan vakuuttunut että haluan ne itselleni. Ja tosiaan, valitettavasti sen tietää vasta sitten kun kokeilee kuinka käy...
Olemme lykänneet ehkäisyn poisjättämistä jo useamman kerran, siirtäneet puolella vuodella tai vuodella eteenpäin. Seuraava suunniteltu hetki koittaa pian, ja todennäköisesti siirrämme edelleen. Kyseessä ei kuitenkaan ole turhamaisuus vaan ihan oikea pelko suuren riskin ottamisesta. Voi olla että lopulta käy niin, että kun uskaltaa ottaa riskin niin ei enää tulekaan raskaaksi.
Minullakin on joku ruuvi väärässä asennossa, kun en tunne jääväni pahasti paitsi mistään minulle tärkeästä vaikken lasta hanki. Jonkinlainen halu lisääntyä oli olemassa 35-vuotiaaksi saakka, mutta ei koskaan niin suuri, että olisin jättänyt ehkäisyn pois. Olen yläasteikäisestä kammonnut ajatusta synnyttämisestä. Minusta se on helposti verrattavissa kidutukseen. Jos nyt saisitte tietää, että vasemman jalkanne luut murskataan, sormenkynsien alle työnnetään tikkuja ja 24 tunnin ajan joku läimäyttelee avokämmenellä vuoden kuluttua, miksi pitäisi olla pelkäämättä? Ettekö tosiaan pysty kuvittelemaan mitään sellaista kipua, jota ette ole itse kokeneet? Ei kai mitään pelkääkään, jos tulevaisuutta ei yhtään osaa ennakoida.
En ole koskaan kuullut enkä lukenut yhdestäkään lapsesta, jolle olisi tullut vammoja sektion yhteydessä.
en minäkään esikoislapsesta. Sen sijaan yhden tai useamman sektion jälkeisiä pikkusisarusten komplikaatioita tuttavapiirissä on ollut.
Ensimmäisen lapsen sektion jälkeen toiselle lapselle oli suunniteltu sektio. Synnytys kuitenkin käynnistyi itsestään reippaasti etuajassa, ja äiti ehti onneksi sairaalaan, ennen kuin kohtu repesi supistuksessa. Hätäsektiolla pelastettiin sekä äiti että vauva.
Toisen tuttavan kolmas raskaus oli suuren riskin raskaus etisen istukan ja kohdun läpi kasvavan istukan takia. Aiemmat kaksi sektioita. Kumpikin vaiva, mutta erityisesti jälkimmäinen, lisääntyy hurjasti aiempien sektioiden myötä. Kolmas lapsi leikattiin reippaasti ennenaikaisena riskien takia.
En siis itse todellakaan haluaisi "mukavuussektiota". Tietysti jos on varma, että haluaa vain yhden lapsen, niin sitten.
Mietin pitkään, ennen kuin ryhdyin lapsentekoon. Puhuin pelosta neuvolassa ja se vain kuitattiin "kaikki on siitä selvinneet".
Pari päivää ennen laskettua aikaa vauva todettiin kuolleeksi. Ja eikun synnyttämään kuollutta lasta. "Kyllä ne kivut kestää kun tietää, minkä palkinnon saa". Ja paskat. Siinä sitä on palkintoa kerrakseen, kun kuollut kakara lyödään käteen. Mihin voi valittaa puuttuvasta palkinnosta? Kuluttaja-asiamiehellekö?
Tuon jälkeen pelkäsin synnytystä kahta enemmän.Yli tunnin ponnistus ilman puudutuksia oli suoraan helvetistä. Seuraavalla kerralla vaadin puolivälistä lähtien sektiota. Lääkäri ei ymmärtänyt, miksi muka edellisestä kerrasta oli jäänyt trauma - sehän meni kuin oppikirjasta? Hän kertoi, mitä puudutteita olisi voitu antaa ponnistusvaiheessa. No miksei sitten annettu? Luuliko hän saavansa vedettyä minut uudelleen samaan retkuun?
Sain kuin sainkin sektion ja se oli taivas. Ei ollut juurikaan särkyä. Vaadin ja sain sektiot kahdelle seuraavallekin ja se sujuivat yhtä hyvin. Lääkäri kyseli ekan sektion jälkeen, kumpi tapa oli mielestäni parempi. Tietenkin sektio. Lääkäri kummasteli. Mutta kun se oli parempi! En kai muuten olisi ollut vaatimassa uutta sektiota?
oot kaavinnassa keskeytetyn raskauden jälkeen.