Kokemuksia soluasumisesta

Minulla on ollut lähes parikymmentä kämppistä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Normaaleja, kivoja ihmisiä. Osasta sain hyviä ystäviä, pidetään vieläkin yhteyttä yli kymmenen vuoden jälkeen, ja olemme toisemme lapsien kummeja.



Minäkin voisin hyvin kuvitella asuvani solussa yhä vieläkin, kolmekymppisenä, jos perhettä ei olisi. Minulla on muutamia ystäviä, jotka jatkoivat soluasumista vielä pitkään opiskeluaikojen jälkeen koska eivät seurustelleet vakituisesti. Työssäkäyvät ihmiset saavat kimpassa kohtuuhinnalla vuokrattua hienojakin asuntoja täällä päin, ja heillä tuntui olevan tosi mukavaa yhdessä. Nykyään kaikilla on perhettä ja lapsia, mut tietty läheisyys näyttää jääneen niiden ihmisten välille, jotka ovat asuneet pitkään yhdessä.

itse siis nainen. Harvoin näin kämppiksiä, kaikki oli omissa huoneissaan. Noin kolme kuukautta meni noin.

Mutta yhteinen keittiö ja kylppäri. Kämppiksiä oli paljon, osasta tuli hyviä ystäviä ja osan kanssa viihdyimme hyvin, vaikka elämä on vienytkin eri puolille. Ainoastaan pari kertaa oli minkäänlaista ongelmaa, molemmat kesäasukkien (tai heidän poikaystäviensä)kanssa.

Oli tosi kivaa aikaa, ja meillä oli hauskaa, ei pelkästään omien kämppisten kanssa muttamyös naapureiden. Jossain vaiheessa jopa iltalenkille lähti puolet rapun asukkaista ja juostiin yhdessä. Ja juhlittiin myös yhdessä.

Kyseessä ei ollut Helsinki vaan pienempi kaupunki. Aluksi oli kivaa meitä oli 3 poikaa ja aloitimme 1. vuosikurssin yhtaikaa. Koko talokompleksissa oli paljon uusia opiskelijoita joten kavereihin tutustui hyvin.



Jossain vaiheessa alkoi tympiä kun toinen kämppiksistä rupesi pomottaman ja omimaan koko kämpän. Yksityisyys kärsi siis. Silti tultiin jotenkin toimeen. Yritin anoa yksiötä itselleni opiskelija-asuntosäätiöstä, mutta koska en ollut aikeissa muuttaa yhteen asumaan kenenkään naisen kanssa, he eivät myöntäneet. Hankin lopulta yksityisiltä markkinoilta kämpän yhden omakotitalon siipirakennuksesta omalla sisäänkäynillä ja olin tyytyväinne.

Oliko yksinäisen ikävä herätä kuuntelemaan suositumman naapurin muhinointia?

muiden muhinoinnit eikä muutkaan sähellykset. Ei myöskään sotkut ja jaettu kylpyhuone. Tiedän ja ymmärrän kyllä, että joillekin siisteys on tosi tärkeää, ja että joillakin on ihan vaan kova tarve kontrolloida ympäristöään noin muuten vaan, mutta minä olen aina pitänyt noita pikkujuttuina. Pääasia että ympärillä on elämää, ihmisiä, menoa ja meininkiä. Kerran yhden kämppiksen sotkut olivat jo kirjaimellisesti alkaneet luoda uutta elämää. Ei mitään hätää - pidimme tälle uudelle elämänmuodolle nimenantojuhlat, ja taas oli hyvä syy bileisiin! :)

Up

Vietimme lukuisia ryyppyiltoja yhdessä, lisäksi kokkasimme yhdessä, saunoimme, lauloimme, opiskelimme jne

näin sitä...

näin sitä...

soluasuntoon vasta opintojen loppusuoralla. Kämppikset oli kaikki samassa tilanteessa. Oli oikeastaan ihan kivaa vaikke me nyt kovin hirveästi tekemisissä oltu.



Sitten kun olin muuttamassa pois naapuri kämppään muutti nuori, omituinen, säheltäjä. Jos sellaisten kanssa olisi pitänyt asua pidempään niin kamalaa olisi ollut.



Itse kyllä muhinoin mutta en kyllä muiden kuullut sitä tekevän. Muuta lystiä kylläkin.

asuin pari vuotta opiskeluaikana opiskelijasolussa, jossa 4 opiskelijaa jakoivat keittiön, mutta jokaisella oli omat kylpyhuoneet. Ongelmia ei ollut ja oli kuin olisin yksiössä asunut, sillä kämppikset olivat äänettömiä, näkymättömiä ja muutenkin huomaamattomia. Yhden kanssa sitten ystävystyinkin ja meillä oli hauskaa yhdessä.



Myöhemmin asuin myös kaverin kanssa kolmiossa ja se oli todella ihanaa aikaa.



Jos en olisi perheellinen, voisin edelleen ihan hyvin kuvitella muuttavani kimppakämppään. Kunhan olisi riittävän iso huone itsellä ja mieluusti myös oma vessa/kylppäri. En viihdy yksinäni ja kestän ihmisissä erilaisuutta hyvin.

Eihän se mitään jos olis oma vessa... vaan kun ei ollut! En laske soluksi jos on oma kylppäri. Se on miniyksiö nykyään.

Kolmen hengen solu, jossa oman huoneen ovea ei saanut lukkoon. Kämppikset tykkäsi bilettää, ja yöllä kun könyttiin kännissä kavereiden kanssa kämpille niin piti aina ruveta väsäämään pizzaa tai jotain. Koskaan eivät tiskanneet jäljiltään niin kauan kuin yksikin puhdas lautanen löytyi, ja likaiset tiskit haisi rappukäytävään asti. Pummasivat minulta rahaa, ja majoittivat kavereitaan huoneeseeni kun olin poissa (käry kävi kun kerran tulin viikonlopun vietosta kotipuolesta odotettua aikaisemmin takaisin). Tappelivat kännissä poikaystäviensä kanssa. Ja sitä rataa.



Soluasuminen voi toimia, jos sattuu niin hyvä säkä että kämppikset on samanhenkisiä. Jos käy huono tuuri, se on ihan p***eestä.

Kämppikset itsekeskeisiä. Heille se asuminen sopi. Estotonta paskantamista. Keittiö varattuna kun tarvitsivat. Varattuna vaikka koko illan kun leivottiin. Ulko-ovikin joskus jäi auki.

En saanut elinikäisiä ystäviä, mutta asumiskokemuksena ei moitittavaa. Mulle on vaan sattunut paljon matkustelevia tai muuten rauhallisia ja järkeviä kämppiksiä.

mutta kaksi ekaa opiskeluvuotta asuin kahden hengen solukämpässä. Kummallakin oma, lukittava huone ja yhteinen (tooosi pieni) keittokomero ja suihku/wc.



Kämppiksiä ehti olla kolme, ihan mukavia tyttöjä, vaikkei sen kummemmin ystävystyttykään, elettiin omaa elämäämme kumpikin. Ei ollut riitoja, eikä erimielisyyksiä yhteisten tilojen siivouksista ynnä muista. Eikä häiriötä aiheutettu puolin eikä toisin - ei kuulunut muhinointeja eikä pidetty ryyppyjuhlia tms.



Sehän on pitkälti tuurista kiinni millaiset kämppikset sattuu saamaan (ellei muuta kaverin/kavereiden kanssa yhteen), eikä soluasuminen varmaan ihan kaikille sovi muutenkaan.

Yhteinen keittiö ja olohuone, johon liittyi neljä huonetta, joissa jokaisessa kaksi asukasta.

Sänkyjen välissä tilaa vähän toista metriä, molemmilla metrin levyinen kaappi sängyn toisessa päässä ja toisessa päässä huonetta koko huoneen levyinen kirjoituspöytä, jonka ääressä paikka kummallekin. Yksi vessa koko kompleksissa, jonka yhteydessä suihku.



Hyvin tultiin toimeen. Eväät jääkaapissa periaatteessa jokaisen omia, mutta yleensä syötiin kuppi kerrallaan tyhjäksi.

Yhteinen keittiö ja olohuone, johon liittyi neljä huonetta, joissa jokaisessa kaksi asukasta.

Sänkyjen välissä tilaa vähän toista metriä, molemmilla metrin levyinen kaappi sängyn toisessa päässä ja toisessa päässä huonetta koko huoneen levyinen kirjoituspöytä, jonka ääressä paikka kummallekin. Yksi vessa koko kompleksissa, jonka yhteydessä suihku.

Hyvin tultiin toimeen. Eväät jääkaapissa periaatteessa jokaisen omia, mutta yleensä syötiin kuppi kerrallaan tyhjäksi.

Ekassa olin kaksi vuotta. Siellä oli neljälle omat, lukittavat kymmenen neliön huoneet, yhteinen keittiö ja suihku/wc.

Eka vuosi oli aika kamala yhden kämppiksen takia. Sotki ihan älyttömästi, eikä tosiaan siivonnut jälkiään. Jos lähti vaikka viikonlopuksi pois, söi muiden ruokia, eikä käytös muuttunut, vaikka muiden kanssa kiellettiin. Ostettiin sitten näiden kolmen muun kanssa yhteinen jääkaappi, johon yhden poikaystävä teki munalukkoviritelmän, johon meillä kolmella oli avaimet. Tää yks sitten itki ja raivosi, kun hänestä ei pidetä. Tiiä sit mitä ongelmia oli taustoilla. Muutti onneksi lukukauden lopussa poikaystävänsä kanssa yhteen.



Toka vuosi meni samassa kämpässä paremmin, kaikki kämppikset vaihtui uusiin jossain vaiheessa. Mukavia tyttöjä, joiden kanssa tuli lähinnä keittiössä juteltua ja kaikki siivosivat vuoroviikoin kaikki yleiset tilat. Muuten ei aikaa keskenään vietetty, eikä kämppiksistä ystäviä jäänyt kun kaikki vietti aikaa enempi omien opiskelukavereiden kanssa.



Kolmas soluvuosi meni eri paikkakunnalla vähän pienemmässä kolmen hengen solussa, jossa olikin iloisena yllärinä kaksi kylppäriä, joista pienempää käytin lähinnä yksinäni, kun kaksi muuta käyttivät puolet isompaa. Toinen kämppis pysyi koko ajan samana mutta ei juurikaan ollut kotona, kun oli ajoittain kotipaikkakunnallaan töissä. Toisessa huoneessa ehti asua kolme eri tyttöä. Kaikki mukavia ja rauhallisia. Hävettää myöntää, että tässä kämpässä olin itse varmaan se huonoin kämppis. Kun tuli tuona vuonna juhlittua aika rankasti ja kotiuduttua aamupuolella ja harrastin vielä tuota aiemmin mainittua ruuanlaittoa kännissä. Siivouksen kyllä hoidin osaltani mutta voin kuvitella, että välillä on voinut tympinyt herätä kotiintulooni ja kuunnella seuraava päivä oksentelua ja krapulapanemista poikaystäväni kanssa...