Jos läski kaverisi laihtuisi huomattavasti, olisitko kateellinen?

en ole ollut enkä ole ole kateellinen. Olen ollut iloinen heidän puolestaan. Miesten huomiota en todellakaan halua, sillä olen onnellisesti naimisissa. Rasittavaa on puolestaan ollut se, että laihduttaessa toinen kaveri ei tiennyt mistään muusta kuin kaloreista ja lenkkeilystä. Alkoi tulla jo korvista ulos.

ja juuri mietin että ei olla paljon nähty, ja jotenkin ei vielä tajua kunnolla, kun ihminen näyttää ihan eri ihmiseltä. Olen toki vilpittömän iloinen hänen puolestaan, ja haluaisin itsekin laihtua. Tulee vaan välillä tunne että en minä pysty koskaan samaan, ja kuolen nuorena läskeihini. Siinä mielessä olen "kateellinen" mutta en huonossa merkityksessä, en halua että hän lihoisi takaisin, vaan haluaisin itsekin laihtua. Me molemmat olemme naimisissa, eikä minulle ainakaan ole pahemmin väliä jollain miesten huomiolla, en ole siihen nuorena ja hoikkanakaan tottunut, ei ole tullut edes mieleen kysyä hoikistuneelta ystävättäreltä onko miehet huomioineet, oma mies ei kuulemma ole kauheasti kommentoinut.

olisin positiivisesti "kateellinen", koska itsekkin taistelen ylipainoni kanssa.

minä en todellakaan kaipaisi miehiltä huomiota tms. eli olisin vilpittömästi kaverini puolesta iloinen.

Olen kateellinen kaikille, jotka pystyvät laihtumaan. En edes ole itse lihava. Kolme kiloa on ehkä liikaa, koska haluaisin olla timmi. Minulta puuttuu itsekuri ja joudun koko ajan vahtimaan syömisiäni, etten lihoisi.



Jotenkin pistää kateeksi, jos joku näyttää pystyvän laihtumaan tuosta vaan. SE on jotenkin minulta pois. Toisen lihominen on ihanaa! Luultavasti se on juuri tuo toisen itsekuri ja päättäväisyys. Muutenkin ylenkatson lihavia, jotka ovat mielestäni laiskoja ja saamattomia sohvaperunoita. Tiedän, että näin ei kuitenkaan aina ole.



Järkyttävän ylipainoisia ainoastaan säälin, samoin perheitä, jossa vanhemmat ja lapset ovat tosi lihavia.



Kai minussa jotain vikaa on.

Olen kateellinen kaikille, jotka pystyvät laihtumaan. En edes ole itse lihava. Kolme kiloa on ehkä liikaa, koska haluaisin olla timmi. Minulta puuttuu itsekuri ja joudun koko ajan vahtimaan syömisiäni, etten lihoisi.



Jotenkin pistää kateeksi, jos joku näyttää pystyvän laihtumaan tuosta vaan. SE on jotenkin minulta pois. Toisen lihominen on ihanaa! Luultavasti se on juuri tuo toisen itsekuri ja päättäväisyys. Muutenkin ylenkatson lihavia, jotka ovat mielestäni laiskoja ja saamattomia sohvaperunoita. Tiedän, että näin ei kuitenkaan aina ole.



Järkyttävän ylipainoisia ainoastaan säälin, samoin perheitä, jossa vanhemmat ja lapset ovat tosi lihavia.



Kai minussa jotain vikaa on.

että olisin kateellinen. Olen joskus jopa hieman toivonutkin kaverin laihtuvan, koska hän käyttää usein sellaisia vaatteita, jotka eivät ole edukseen kovin isokokoisella. Toisaalta hän ollut koko ikänsä tukeva, joten varmaan näyttäisi hoikkana ihan eri ihmiseltä.

kun sitä aiemmin niin toivoi. Nyt on osat kääntyneet toisinpäin, minä olen se jätti ja hän se hoikkeliini. En ole ollut koskaan oikeastaan hoikkeliini, mutta ystävä laihtui niiiiin pieneksi että painoero säilyi edelleen suurinpiirtein samoissa kiloissa, mutta toisinpäin.



Hän oli aiemmin 90kg ja minä 70kg. Nyt hän on 50kg. Iso saavutus mutta hassua totutella isomman rooliini :)

onnellinen ja iloinen hänen puolestaan. En pelkää että vie huomion tms. Luulisin, että antaisi itselle motivaatiota urheiluun ja laihduttamiseen.

t. läski

Tsemppaisin koko matkan. Koska tietäisin että hän olisi onnellisempi hoikempana. Miksi kadehtisin miesten huomiota, meillä molemmilla on omat ja ei se miesten huomio aina pelkästä painosta ole kiinni.

Näen, että paino vaivaa häntä itseään, mutta tällähetkellä hänellä on menossa sellainen kausi, ettei motivaatiota laihduttaa juuri löydy.