Onko täällä muita, jotka teeskentelee tavis-keskituloista, vaikka oikeasti on varaa melko paljon?

Nautiskellaan elämästä sellaisena kuin se on, eipä sitä nautintoa tule itsekehusta tai esittämisestä. Ehkäpä muita ärsyttää se kun pidetään huolta vain omista asioista eikä suoda muille juoruilunautintoa asioistamme.

Kannattaa elää siten kun itse on tyytyväinen. Ja siinä, myönnettäköön, on ollut opettelemista ainakin minulla.

Siltikin on hieman surkeaa, että (Suomessa) on tärkeää pitää kynttilää vakan alla, vaikka olisi aivan oikeasti hyvä jossakin. Joka tapauksessa jos Suomessa sanoo olevansa hyvä jossain, tyytyväinen tai varakas (apua itse tienannut omaisuutensa) ja nauttii työnsä tuloksista, pidetään sitä heti itsekehuna ja tuomittavana?

Sen takia varakkaan kannattaa aina hieman elää vaatimattomammin, eikä ainakaan puhua ja kehuskella varoillaan. Itse en koskaan puhu varallisuudestamme tai mitä saan ja mistä. Verotiedoissa keikkumiselta ei ikävä kyllä voi välttyä, sen takia olen nostanutkin aina vain sen verran, että jää alle lehtien tietojen. Silläkin pärjää varsin mukavasti. Asumme toki isohkossa omakotitalossa, mutta ei kukaan tiedä onko se velaton. Meillä on uudet ihan kivat autot, muttei ökyt kuitenkaan. Matkustelemme toki paljon ja panostan vaatteissa ja esim. huonekaluissa laatuun, mutta ei lapset kaikkea haluamaansa todellakaan saa. Toki nautin siitä, ettei raha-asioita tarvitse miettiä, mutta ei se ole mikään kehuskelun aihe. Onneksi ystäväpiirissä löytyy myös varakkaita. Itse olen tosin kaiken perinyt, enkä ole ns. itse ansainnut. Varsinkin se asia tuntuu monia jurppivan. Varmaan olisi pitänyt kieltäytyä kaikesta, niinhän varmaan kaikki tekisi...

Asumme ihan asiallisessa asunnossa hyvällä alueella, auto on uudehko ja vaihtuu aikanaan ja käteisellä maksetaan. Kesämökkejä on parikin käytössä alle sadan kilsan päässä Espoosta eli omaa ei tarvitse hankkia. Metsätila on Keski-Suomessa, siellä puita lihomassa, mutta hakkaamalla nyt saisi helposti espoolaiskaksion verran. Peltoa pikkuisen vuokralla. Osakkeissa kolmisen sataa tuhatta. Joka vuosi ostetaan osingoilla eli 10-15 tuhannella lisää. Yksi kaksio Kalliossa vuokralla. Niin ja autotalli esikaupungissa. Palkkatuloillamme elämme. Mistään ei ulkopuolinen voisi päätellä, että varallisuutta on noinkin paljon. Mistään ei tarvitse tinkiä, mutta elämme säästeliäästi muutenkin. Se vaan on hirmu helpottavaa tietää, ettei taloutemme kaadu sairastuessa, työttömyydestä tai siitä että olin kotona viisi vuotta lasten kanssa.

Keräättekö perintöä lapsille vai miksi pitää haalia niin paljon varallisuutta?? Meillä on omaisuutta sen verran kuin tarvitaan (iso arvokas talo, tärkeämpää tosin asumismukavuus) ja kaikki muu käytetään elämiseen. Olemme kumpikin kantapään kautta oppineet että on vain tämä yksi elämä ja siitä pitää nauttia joka päivä.

Sitäpaitsi - olemme pitkäikäistä sukua - jos kuolen päälle 80v vanhin lapseni on jo 60+ ja kuopuskin 40:nen joten tuskin sitä perintöä edes tarvitsevat. Esikoinen tienaa jo itse enemmän kuin minä:D

Mielummin käytämme irtoavan rahan matkoihin, kustannamme koko pesueen mukaan ja nautimme elämästä. Kestitsemme perhettä ja ystäviä usein hyvän ruuan ja viinin parissa ja nautimme yhdessäolosta jne.

Kun tuo kuopus tuosta lähtee myymme talon, ostamme pienemmän tukikohdan itsellemme ja talon vaikka Italiasta. Sinne saavat sitten lapset perheineen tulla nauttimaan "mummolasta". Ja loppuraha lihottaa hieman kukkaroa mitättömän eläkkeen lisänä.