Mä olen miehen kanssa vaan turvan takia.

Eli en tiedä onko minusta lasten huoltajaksi eron jälkeen. Olen masennuksen sairastanut. Kyllä jos tietäisin, että kaikki järjestyy niin eroisin, mutta kukaan ei sitä voi taata minulle eikä lapsilleni. Mitä sitten jos menettävät äidin, aina saa uusia kaupasta eiks niin?

Ei tää elämä ole hohdokasta mutta olisiko se eron jälkeenkään? Yksinäisyys vaivaa...



ap

läheiset jolle olen kertonut tilanteesta, pelkäävät etten jaksa lasten kanssa eron jälkeen...



ap

eikös tuollainen "roikkuminen" epätyydyttävässä suhteessa altista uudestaan sille masennukselle? Koska et siis pysty olemaan onnellinen? Eikö nimenomaan tuosta syystä kannattaisi jo tehdä sille omalle onnellisuudelle jotain?

Enkä nyt missään nimessä tarkoita, että avioero on avain onnellisuuteen. Kovan työn se vaatii... Mitä unelmia sinulla on, joiden koet valuvan hukkaan?

Onni on joskus ihan nurkan takana, kun vaan osaa kurkata...



Ja tämä siis ihan ilman sarvia ja hampaita. En tunne läheisesti ketään masennukseen sairastunutta, joten tuo oli vaan ihan oma ajatukseni... saa ampua alas, jos meni täysin metsään.

läheiset jolle olen kertonut tilanteesta, pelkäävät etten jaksa lasten kanssa eron jälkeen...

ap

Et jaksa lasten kanssa eron jälk. mutta, siellä sitten lasten kanssa jaksat, kun oikein isompi talo ja paska parisuhde? Mä olen miljoona kertaa ennemmin tässä pienessä tai pienemmässä asunnossa lasten kanssa ja olen onnellinen ja nautin elämästä enemmän, kun mieheni kanssa viimeiseen 5 vuoteen. Aina se on raskasta, mutta aika auttaa ja myöh.miettii, että tämä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Älä heitä elämääsi hukkaan!

läheiset jolle olen kertonut tilanteesta, pelkäävät etten jaksa lasten kanssa eron jälkeen...

ap

Et jaksa lasten kanssa eron jälk. mutta, siellä sitten lasten kanssa jaksat, kun oikein isompi talo ja paska parisuhde? Mä olen miljoona kertaa ennemmin tässä pienessä tai pienemmässä asunnossa lasten kanssa ja olen onnellinen ja nautin elämästä enemmän, kun mieheni kanssa viimeiseen 5 vuoteen. Aina se on raskasta, mutta aika auttaa ja myöh.miettii, että tämä olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Älä heitä elämääsi hukkaan!

siinä vaiheessa kun sä kuolet, on ihan sama ootko toteuttanu unelmas vai ootko junnannu koko elämään samassa paskassa. Mitään et saa mukaas ja kaikki muistot ja kokemukset on siinä vaiheessa tyhjää.

Loppupelissä, tulos on sama elitpä miten hyvänsä.

siinä vaiheessa kun sä kuolet, on ihan sama ootko toteuttanu unelmas vai ootko junnannu koko elämään samassa paskassa. Mitään et saa mukaas ja kaikki muistot ja kokemukset on siinä vaiheessa tyhjää. Loppupelissä, tulos on sama elitpä miten hyvänsä.

Sama paska kuolema jokaisella edessä.

T:ap

No mielummin hyvä elämä siinä välillä.. Mutta valintasi teet sinä miten omaa elämääsi elät. Minä en tollasta elämää lapsilleni toivoisi, enkä sellaista mallia tahdo heille antaa.

Et välitä lapsistasi.

Entä jos miehesi kuolee? Kuka sitten lapsianne jaksaa? Epäilen sun jaksamista heidän kanssa nytkin noilla jutuillasi. Hae apua.

mies osallistuu lasten hoitoihin ja kuskaamisiin.

Jos eroamme niin ei osallistuisi-->minulle enemmän hommaa. Mutta tosiaan eroa olen monesti miettinyt. Mietin vain voisinko rakastua oikeasti mieheen? Silloin ero olisi turha!

Onko se elämä sitten yksin paljon kivempaa kuin yksin parisuhteessa?

Niin ja haaveeni ovat että jaksaisin puutarhanhoitoa (nyt en jaksa, koska mieskään ei tee sitä) saisin matkustaa (meillä ei rahaa paljoa jää yli matkusteluun ja mies stressaa matkoista) Näkisin lasteni kasvavan ja saavan hyvät perheet ja parisuhteet, Olevani mummona lastenlapsilleni. Näistä haaveilen.



ap

Mitä on nämä unelmat?

Intohimoinen rakastuminen johonkin mieheen, joka paljastuu lopulta yhtä nössöksi. Vai mitä? Kyllähän tuo taloudellinen turva ainakin luo puitteet joitain unelmia toteuttaa. Kaunis koti, puutarha jne.

Ei se sinun osasi ihan huono ole.

Yritä keksiä muita nautinnon lähteitä kun jonkun miehen osalta saamasi ihailu, se jatkuva intohimoinen suhde on kuitenkin vain median luoma harha ja loppuu aikanaan. Iloitse lapsistasi ja tee heidän kanssaan kaikkea mukavaa, kun kuitenkin talouspuoli on kunnossa. Näitä tapauksia on pilvin pimein ja silti aviopari menee yhdessä eteenpäin. Avioliitto on elämäntapa. Se on se halu, minkä takia pysytään yhdessä.

Tuossa nykyisessä yhtälössäsi näen paljon enemmän mahdollisuuksia totettaa niitä omia haluja ja luoda omanlaisesi elämä. Ethän sinä kuitenkaan elä miehesi kautta. Miehesi on kuitenkin kiltti ja turvallinen eikä esim väkivaltainen, juoppo tai mielenvikainen.

Älä etsi onneasi miehestä / parisuhteesta. Sullahan on mainiot puitteet toteuttaa vaikka mitä unelmia kun on turvattu talous ja mies osallistuu lasten hoitoon. Mikset matkusta yksin??? En tajua mitä valitat. Harrasta jotain, opiskele uusi ammatti tm tm. Mahdollisuuksia vaikka kuinka paljon.



Älä aseta toista ihmistä vastuuseen omasta onnestasi. Olet kyllä itse yhtä nössö kuin miehesi.



Olen kolmen lapsen yh ja rakennan sellaista elämää kuin millaisen siitä haluan, ei se onni ja autuus ole siitä intohimoisesta suhteesta kiinni kuin ehkä hetkellisesti.

Mä en kyllä viitsisi tuhlata ainoaa elämääni tuollaiseen. Tajuat varmasti että elämäsi kuluu täysin hukkaan, onko talo ja tavara sen arvoista? Tulet itkemään tuota vielä karvaasti vanhempana.

Mitä on nämä unelmat?

Olen sinkku ja onnellinen. Todellakin olen mielummin sinkku, kuin huonossa suhteessa.

sä olet valinnut vaihtoehdot turva/tylsyys. Tarjolla on tietenkin aina myös riski/oikea elämä.



Mutta masentukaa ihmeessä yhdessä. Kolkyt vuotta tuota menoa niin soon moro, makaatte hoitokodissa dementian kourissa.

sä olet valinnut vaihtoehdot turva/tylsyys. Tarjolla on tietenkin aina myös riski/oikea elämä.

Mutta masentukaa ihmeessä yhdessä. Kolkyt vuotta tuota menoa niin soon moro, makaatte hoitokodissa dementian kourissa.

Voihan tuon nörtin kanssa pelata vaikka sakkia. Ei ne aivot juuri kehity jossain sillan allakaan