Mitä harrastat?
Ikäsi?
Mitä tekosyitä on jos ei ole harrastuksia, tai jotain mielekästä tekemistä?
Kommentit (27)
av-palstan lukemista. En niinkään kirjoittelua.
Juoksemista ja lukemista.
on 40 kieppeillä ja harrastan ampumista; pistooleilla ja revolvereilla.
ratsastusta, maalaamista, shakin pelaamista ja matkailua (onko se nyt oikein harrastus?) Ikää 30++.
lenkkeilyä kavereiden kanssa, lukemista ja satunnaisesti käsitöitä/kunnostuspuuhia. Tässä elämäntilanteessa en halua tiettyyn aikaan sidottua harrastusta, sillä minulla on kaksi pientä lasta joiden menot ovat jo riittävän aikataulutetut.
mikään tekosyy vaan ihan todellinen ongelma. Kun tienaa leipänsä ja hoitaa lapsensa ja yrittää nukkua tarpeeksi niin harvoin jää aikaa mihinkään muuhun kuin pikaiseen iltalenkkiin. Kun ehdit harrastan tanssia ja hevosia. Mut pakko sanoa että ei ole kovinkaan hienoa sännätä harrastuksesta toiseen- paljon viisaampaa on tosiaan osata nauttia ihan tavallisesta arjesta. Suurin osa harrastuksista on perheelliselle joka käy töissä pakonomaista tai korviketoimintaa. Jos on kaksi vanhempaa talossa (ja tienaamassa) ja lapset koululaisia- voi puhua siitä et on ihan oikeasti aikaa harrastaa.
Kirjoittamista ja larppausta. Joskin jälkimmäinen on aika satunnainen harrastus.
Ikää 27v.
jojoilua sekä lukemista, jota voi harrastaa oikeastaan vain lomilla kunnolla.
Olen +40v, mun "tekosyy" on ajan puute, siis oman ajan puute.
Syy on etten kaipaa mitään harrastuksia. Nautin tavallisesta arjesta niin paljon etten kaipaa sen lisäksi mitään.
Liikuntaa (punttisali + aerobinen), kesällä purjehdusta.
Harrastan kuntosalia, muutamissa ryhmäjumpissakin käyn samalla. Teen käsitöitä (neuloen,virkaten)ja piirrän hiili/grafiittikynäpiirroksia.
Harrastan myös Aku Ankkoja, lähinnä keräilen taskareita, kai senkin voi puolittaiseksi harrastukseksi laskea.
työ estää harrastamasta niin paljon kuin haluaisin ;)
Lisäksi punttitreeni ja juoksu ja kahvakuula. Luen myös uusia reseptejä ja kokkailen etenkin viikonloppuisin kaikkea uutta, voisi lukea jo harrastukseksi :D
että haluaisin harrastaa uintia, kuten ennenkin.
Taiteista harrastan musiikkia (pianon ja sellon soitto sekä aktiivinen kuuntelu), kirjallisuutta, elokuvia ja tietokonepelejä. Liikuntapuolella harrastan vapaalaskettelua (toki joskus käyn keskuksissakin), vuorikiipeilyä ja sulkapalloa. Purjelentoa harrastin ennen mutta se on nykyisellä asuinpaikalla turhan vaikeaa, joten lupakirja on päässyt vanhenemaan.

Ai niin. Olen nainen 33v.

Miten tuossa jää enää yhtään aikaa perheelle? Oletan että asut Suomessa, niin ei täällä kyllä kovin helposti lähdetä kiipeilemään tai laskettelemaan vuorille. Aika vaarallistakin tuommoinen on...
ikää 32v ja tämä siksi, että näitä on helppo harrastaa kotona/kotiovelta koska vain sopiva rako löytyy.. haluaisin lisäksi käydä joogassa, pilateksessa, salilla, ohjatuissa jumpissa..mutta näihin ei tässä elämäntilanteessa ole mahdollisuutta.
lasten harrastamista ja lukemista.
Hyvin vähän. Mutta onneksi mies on pitänyt lupauksensa huolehtia lapsen hoitamisesta kun sitä enemmän halusikin.