Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (12795)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen rahastosijoittaja, sijoitan pääosin erilaisiin indeksirahastoihin. Asiahan toimii pähkinänkuoressa niin, että jos kurssit ovat suotuisia niin sijoitettu pääoma alkaa kasvaa korkoa. Mutta niin kauan kun sijoittaja ei myy rahasto-osuuksiaan niin hän on saanut vain numeroita näytölleen. Huomenna luvut saattavat olla ihan jotain muuta kuin tänään ja kurssit heilahtelevat kuin pullataikina: välillä sijoitettu pääoma "paisuu" enemmän lässähtääkseen taas jossain kohtaa alaspäin. Rahasto-osuuden arvon määrittää myyntipäivä eli käytännössä Virven kehuskeltu varakkuus voi yhtenä päivänä olla jotain ja seuraavalla viikolla jotain muuta. Sen perusteella mitä Virve on sijoittamisestaan aiemmin puhunut niin hänellä on edessä vielä ainakin reilusti yli kymmenen vuoden odotus ennen kuin voi kustantaa elämistään korkotuloilla (oletuksena se, että ei säästä rahastoihin aktiivisesti lisää rahaa.)
Tästä nyt kyllä unohtui se, että jos oikein kovasti jotain manifestoi, niin universumi sen tarjoaa. V on sentäs kuule nähnyt pelikortteja maassa ja mietelauseita vietnamilaisissa t-paidoissa; hän on universumin lempilapsi, jonka rahastotkin rikastuttavat eri tahtiin kuin normaalisti. Grok osaa antaa nimittäin niin täsmällisiä sijoitusvinkkejä, että on suorastaan hämmentävää, ettei muut sitä osaa hyödyntää! V on seuraava Warren Buffet. Korson oraakkeli.
Se on kyllä Virven puolella noissa sijoitushommissa, että eikös hän ollut säästänyt sievoisen summan palkoistaan (tai mistä lie muualta mahdollisesti rahaa onkaan saanut) jo ennen sijoitusinnostusta, eli pystyi heti aloittaessaan laittamaan rahastoihin aika ison potin? En muista mistä summista on milloinkin puhunut (ja eihän se meille kuulukaan), mutta ainakin yli 100 000e ollee sijoitettuna? Kuten asiaa paremmin tunteva yllä avasi, niin tällaisilla summilla ei voi vielä tuudittautua elämään loppuelämäänsä koroilla, ja nythän V ilmeisesti elää ainakin osaksi vielä säästöilläänkin.
Mutta siksihän se vuosibudjetti (jota ei siis ole, mutta rahankäytön seuranta) on vedetty sinne ihan köyhyysrajalle ja alle, että raha saisi siellä sijoituksissa kasvaa. Monen makuun helpommalla pääsisi jos tekisi edelleen edes satunnaisesti tai osa-aikaisesti töitä ja olisi sitä tulopuoltakin. Passiivisia tulojaan ei kai ikinä tarkemmin avaa, mikä ei oikein ole linjassa avoimen rahapuheen kanssa. Ilmeisesti se menee niin että puhuu vaan asioista, joista on ylpeä, eli rahasta mielellään silloin kun kurssit ovat nousussa, yms. Ehkä näissä passiivisissa tulonlähteissä on jotain mitä jopa V tajuaa nolostella?

Joku päivä tässä V juuri selitti, että yli 20k € on sijoitukset plussalla tältä vuodelta. Toisessa viestissä myös kertoi, miten on vielä aika iso osa rahoista sijoittamatta ja harvasen päivä niitä sijoittamattomia varoja heittelee fiilispohjalta eri kohteisiin. Tuon perusteella voisi arvioida, että joku 200-300k väliltä oleva summa hänellä.
Virve puhui myös Suomeen paluusta, ja nyt taas niin kuin se olisi melko varmasti toteutumassa. Kipuraja asumiskuluille olisi kuulemma n. 750e/kk. Menikös se joku vanha lohkaisu niin että yli 400e/kk asumisesta on Virven mielestä rahan tuhlausta ja nää on ihan vaan mindset-juttuja että kuinka edullisesti tällaiset perustarpeet saa hoidettua!
Mua alkaa jo ihan toden teolla nyppiä toi Virven lempitermi "valita x".
Valita elää, valita olla, valita ostaa, valita sijoittaa, valita syödä, valita asua. Tiedän, ettei Virve oo mikään verbaalivirtuoosi, mutta voisko nyt välillä käyttää muita sanoja selittelyissään...
Vierailija kirjoitti:
Virve puhui myös Suomeen paluusta, ja nyt taas niin kuin se olisi melko varmasti toteutumassa. Kipuraja asumiskuluille olisi kuulemma n. 750e/kk. Menikös se joku vanha lohkaisu niin että yli 400e/kk asumisesta on Virven mielestä rahan tuhlausta ja nää on ihan vaan mindset-juttuja että kuinka edullisesti tällaiset perustarpeet saa hoidettua!
No siis todellakin! Kiinnitin tähän samaan huomiota. Kuulosti jotenkin isolta summalta, etenkin pelkkään asumiseen - tohon tulee sit päälle vielä muut kulut. Miten ihmeessä V nyt yhtäkkiä oin valmis maksamaan muka elämisestä noin paljon, kun Aasiassakin hehkutettiin pelkkää pennosilla pärjäämistä ja saatiin siitä suurimmat kiksit ikinä. Vai onko kuitenkin niin, ettei poikkis oo suostunut aivopestäväksi(..) ja haluaa lähtökohtaisesti pysyä Suomessa (esim. jonkun niin tylsän ja rajoittavan kuin työn takia), minkä vuoksi rakastunut V valitsee käyttää rahaa Suomessa pysymiseen? Melkoinen suunnanmuutos kyllä.

Vai onko nää summien heittelytkin taas jotain savuverhoa vaan 🤔 Jos suhde jatkuu ja yhteen muutetaan, niin eiköhän poikkis herrasmiehenä kätevästi provaidaa jonkin tasokkaan asumisratkaisun niin, että Virve voi syystä tai toisesta maksaa "hieman" pienemmän osuuden - onhan hän kooltaankin niin tiny, että kuluttaa asumispinta-alaa poikkista vähemmän. Virven omat ruokakuluthan ovat kuussa alle 100e, todella oikeasti ihmettelen jos tollainen kuvio tulisi kestämään jossa toinen tuo talouteen lähinnä hävikkimunat ja -vihannekset sekä K-menu-uuttokahvin (1 kuppi päivässä).
Hmm... En ihan ymmärrä tätä rahakuviota. Niin kuin joku edellä sanoi, niin rahastojen tuotot ovat tosiaan vain lukuja, ellei niitä ala sieltä nostaa pois. Jos siis haluaa maksaa sen 750€ asunnosta per kk, niin 20 000€ riittää hieman yli kahdeksi vuodeksi pelkkiin vuokriin. Tähän päälle vakuutukset (tuskin edes on), sähköt, vesi yms. kulut mitä nyt asumiseen ja olemiseen liittyy. Samaan aikaan voi tietenkin laittaa rahaa myös säästöön, mutta jos jossain kohtaa haluaa alkaa koroilla elää, niin niitä rahastoja pitää alkaa lunastaakin. Ja aika nopsasti kuluu ne vuokraan yms. varatut säästöt, jos ei ole juuri tuloja.
Muistuiko mieleen yhtäkkiä pääsykielto Malesiaan? :D
Avointa rahapuhetta kannattava Virve ei kyllä ole kovinkaan avoin rahoistaan. Joskus kuluja avataan, joskus ei. Välillä puhuu elävänsä sijoituksillaan, välillä kuitenkin säästöillään, passiivitulojakin on. Mikään ei ihan tarkalleen mene yksiin ja selostukset on sekavia. Virve sai sijoitusinnostuksen podcastia kuunnellessaan ja luottaa tekoälyn neuvoihin. Kertoo tekevänsä ratkaisut perstuntumalla. On sitä mieltä, että ihan kaikki ihmiset voivat aloittaa sijoittamisen, koska siitä ei tarvitse tietää tai ymmärtää mitään, ja raha tulee silti ovista ja ikkunoista. Jep jep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virve puhui myös Suomeen paluusta, ja nyt taas niin kuin se olisi melko varmasti toteutumassa. Kipuraja asumiskuluille olisi kuulemma n. 750e/kk. Menikös se joku vanha lohkaisu niin että yli 400e/kk asumisesta on Virven mielestä rahan tuhlausta ja nää on ihan vaan mindset-juttuja että kuinka edullisesti tällaiset perustarpeet saa hoidettua!
No siis todellakin! Kiinnitin tähän samaan huomiota. Kuulosti jotenkin isolta summalta, etenkin pelkkään asumiseen - tohon tulee sit päälle vielä muut kulut. Miten ihmeessä V nyt yhtäkkiä oin valmis maksamaan muka elämisestä noin paljon, kun Aasiassakin hehkutettiin pelkkää pennosilla pärjäämistä ja saatiin siitä suurimmat kiksit ikinä. Vai onko kuitenkin niin, ettei poikkis oo suostunut aivopestäväksi(..) ja haluaa lähtökohtaisesti pysyä Suomessa (esim. jonkun niin tylsän ja rajoittavan kuin työn takia), minkä vuoksi rakastunut V valitsee käyttää rahaa Suomessa pysymiseen? Melkoinen suunnanmuutos kyllä.
Tämä kyllä kuulosti Virven kirjoissa todella paljolta. Tosin, jos poikkis on joku paremmin toimeentuleva/finanssiveli niin tuskin suostuu missään Vantaan perukoilla Virven kanssa asumaan, 750€/kk X 2 mahdollistaisikin sitten jo ihan hyviä vaihtoehtoja.

Olis ihan mielenkiintoista nähdä, millaisen aleparatiisin Virve löytäis esim täältä Larusta...😁 Paitsi ettei se varmaan sovikaan hänelle. Täällä kun on muitakin (vapaita ja) onnellisia, ja Virven täytyy erottua joukosta...
100kEur varallisuus ei ole mikään poikkeuksellinen saavutus nelikymppiselle, joka on myynyt omistusasuntonsa ja laittanut siitä vapautuneet varat rahastosijoituksiin. Moni tuon ikäinen palkkatöitä tehnyt on maksanut asuntolainansa pois, tai ainakinkin lyhentänyt sitä tuon verran. 5kEur säästöön per vuosi 20 vuoden verran tekee 100kEur säästöt. Enemmänkin, jos asunnon/sijoitusten arvo on noussut tai on saanut korkoa.
Ei tietenkään maksa itse yhtä paljoa vaan asuu ns. MUNAMAJOITUKSESSA. Sehän on koko Virven olemassaolon perusta, äkkiä löydettävä mies jonka kustannuksella voi elää. Ja typerät miehet menee tähän lankaan. Kunnes saavat tarpeekseen ja virvellä tulee kiire etsiä uusi maksaja.
Ehkä Virve ostaa jonkun 30k e maksavan asunnon jostain kauempaa! Sitten olisi halpaa asumista ja Lidlikin varmasti löytyy.
Olen äärimmäisen huono matikassa niin viisaammat voi tehdä laskutoimituksia.
Virve sanoi että noin vuoden alusta tullut 20k tuottoa sijoituksissa. Mulla on myös Nordnetissä indeksirahastoja, joista vuoden alusta tullut kasvua 19% eli n. 3000e, rahaa yhteensä sisässä siellä 22k euroa.
Vierailija kirjoitti:
100kEur varallisuus ei ole mikään poikkeuksellinen saavutus nelikymppiselle, joka on myynyt omistusasuntonsa ja laittanut siitä vapautuneet varat rahastosijoituksiin. Moni tuon ikäinen palkkatöitä tehnyt on maksanut asuntolainansa pois, tai ainakinkin lyhentänyt sitä tuon verran. 5kEur säästöön per vuosi 20 vuoden verran tekee 100kEur säästöt. Enemmänkin, jos asunnon/sijoitusten arvo on noussut tai on saanut korkoa.
Tiedä sitten missä piireissä, mutta itellä ei ainakaan kaikki tutut todellakaan asu edes omistusasunnossa ja tuskinpa juuri kellään nelikymppisellä on lainat vielä kuitattuina, läheskään. Siis ellei ole juuri jotain perintöjä tullut. Mutta tähän vaikuttaa sekin että Virve myi asunnon eikä ostanut uutta, hänellä ei ole lapsia ja näiden mukana tulevia menoja, ja hän elää aivan minimisummilla + tänäkin kesänä on saanut kulujaan maksatettua (valinnut ottaa tarjoamisia vastaan) muilla, kun taas monesti tuossa iässä itse jo maksetaan asioita omille vanhemmille tai lapsille tai vaikka osallistutaan kavereiden polttarikuluihin tms.
Mä oon 40v ja mulla on asuntolainaa jäljellä vielä joku 60k. Nordnetissä 10k sijoituksissa kii. Oisin mä voinut toki maksella enemmän lainaa (tai sijoittaa) mutta tykkään reissata ja oon tehnyt 3-6 reissua vuodessa. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
100kEur varallisuus ei ole mikään poikkeuksellinen saavutus nelikymppiselle, joka on myynyt omistusasuntonsa ja laittanut siitä vapautuneet varat rahastosijoituksiin. Moni tuon ikäinen palkkatöitä tehnyt on maksanut asuntolainansa pois, tai ainakinkin lyhentänyt sitä tuon verran. 5kEur säästöön per vuosi 20 vuoden verran tekee 100kEur säästöt. Enemmänkin, jos asunnon/sijoitusten arvo on noussut tai on saanut korkoa.
Tiedä sitten missä piireissä, mutta itellä ei ainakaan kaikki tutut todellakaan asu edes omistusasunnossa ja tuskinpa juuri kellään nelikymppisellä on lainat vielä kuitattuina, läheskään. Siis ellei ole juuri jotain perintöjä tullut. Mutta tähän vaikuttaa sekin että Virve myi asunnon eikä ostanut uutta, hänellä ei ole lapsia ja näiden mukana tulevia menoja, ja hän elää aivan minimisummilla + tänäkin kesänä on saanut kulujaan maksatettua (valinnut ottaa tarjoamisia vastaan) muilla, kun taas monesti tuossa iässä itse jo maksetaan asioita omille vanhemmille tai lapsille tai vaikka osallistutaan kavereiden polttarikuluihin tms.
Mutta mitä kukakin elämältään haluaa, Virvellähän kaatuisi budjetti heti jos siihen sisältyisi monille ihan normaaleja vuosittaisia pieniä tai suurempia lahja-/kulkeutumis- yms kuluja esim. perheenjäsenten tai kavereiden synttäreistä, lasten synttäreistä, kavereiden polttareista, häistä, baby showereista, mökkiviikonlopuista, risteilyistä, matkoista kavereiden kanssa, tuttujen rippi-, ylioppilas- tai muista valmistujaisjuhlista, jne. Tai onhan Virve nyt tänä kesänä käynyt mm. suklaakakulla ja letuilla frendeillään, mutta kuten hän on itse sanonut - hän ei halua käyttää rahaa ihmissuhteissaan ettei siitä muodostu oletusarvo.
Siis Torreviejaanko lähdössä? Jännää, itse kuukauden päästä lähdössä. Kertoiko mihin suunnalle niin uteliaisuuttani kattoisin törmätäänkö Lidlis.