Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (12795)
Vierailija kirjoitti:
Siis roskiinhan ne menee, vaikka virallinen tarina varmasti onkin että meni jollekin frendille sittenkin hyvällä diilillä. :D
Veikkauksia kauanko V viihtyy Torressa? Mä epäilen että ekan kuukauden koska vuokra on maksettu jo siltä ajalta, ja sit singahtaa Malesiaan maleksimaan.
Just jotain tällaista, sen aikaa kun rahaa on jo pistetty kiinni ja sitten varmaan valitaankin jotain ihan muuta. Tai saa nyt nähdä, riippuu varmaan vähän siitäkin tuleeko ja/tai missä vaiheessa poikkis tulee, ja millaisia hemmotteluretkiä Espanjassa sydämensä mielitietylleen järjestää. Olisi hauskaa jos Virvellä taas silmät avautuisivat että ohhoh, täällähän on oikeastaan paljon idyllisempiäkin kaupunkeja kuin Torre tarjolla! (Virvellehän ihan paras paikka on aina se minne hän nyt kullakin mantereella sattuu milloinkin laskeutumaan, mitään turhia vertailuja eri kaupunkien välillä ei tarvitse tehdä, ja hinta ei siis liity tähän mitenkään...) Tosin poikkiksen maku taitaa olla vähän samanlainen kuin V:n, että ehkä turistibaarit karaokeineen ja Lidl-kiertueet ovat riittävää ohjelmaa.
Muistaakseni V on maininnut poikkiksen työstä, ei välttämättä ole siis noin vain vapaa lähtemään nomadiksi kuitenkaan?
Yhtä kahvipakettia juotiin säästeliäästi lähes koko kesä, mutta nyt, pari vkoa ennen lähtöä, onkin sitten katsottu järkeväksi ostaa kokonainen uusi paketti "parempaa pannukahvia" eli siis hävikistä suodatinjauhatus-Costa Ricaa (1,99€). Halpisvaikuttajan makutuomio: K-menu oli maun puolesta parempaa. Paketista ehtinee kulua vain murto-osa ennen lähtöä, joten menevätköhän nämäkin 11/08(?)/26 vanhenevat kahvinpurut tonnikalojen kanssa samaan varastoon?
Olettaisin että jos poikkis olisi kovasti in löööv, hän ottaisi innosta puhkuen Virven rojut luokseen säilytykseen.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä kahvipakettia juotiin säästeliäästi lähes koko kesä, mutta nyt, pari vkoa ennen lähtöä, onkin sitten katsottu järkeväksi ostaa kokonainen uusi paketti "parempaa pannukahvia" eli siis hävikistä suodatinjauhatus-Costa Ricaa (1,99€). Halpisvaikuttajan makutuomio: K-menu oli maun puolesta parempaa. Paketista ehtinee kulua vain murto-osa ennen lähtöä, joten menevätköhän nämäkin 11/08(?)/26 vanhenevat kahvinpurut tonnikalojen kanssa samaan varastoon?
Ehkä näemme Virve kokkaa massa herkullista tonnikala-kahvi-puuroa aamiaiseksi, siinä olisi vatsalle kivasti proteiinia ja kofeiinikin tehostaa suolen toimintaa.
Virve kertoo alentuneensa myöntämään, että "teknisesti ottaen" poikkis on häntä parempi kokki. Hahahhahahaha. No ööö, kuka nyt ei ole? Virvehän on miljoona kertaa sanonut, että vihaa ruoanlaittoa tyyliin enemmän kuin mitään muuta. Ja hänen kokkailunsa tarkoittaa valmistuotteiden lämmittämistä tai korkeintaan pastan keittämistä salaattiin. Että juu, tällainen suuri paljastus nyt sit tähän väliin. Poikkis osaa sentäs tehdä omeletin, kun taas Virven versio kypsennetystä munasta on banaanikokkeli, koska ei tarvi ku sotkee ne keskenään 😂. Tavallaan mun käy jopa vähän sääliksi, kun hänen uusavuttomuutensa on jotain aivan käsittämätöntä. Rahaakin säästyis ihan todella huomattavia summia ja saisi varmasti terveellisempää ravintoa, jos yhtään löytyis viitseliäisyyttä itse tehdä. Mutta kun ei.
Aloin oikein miettimään. 😂 mikä olisi Virven seuraava villitys.
Käytetty on jo ainakin:
Minimalismi (ei vaan toimi)
Tiny house
Nomadius
Jatkuva matkustus
Polyglottius (Virvelläkin on rajansa Duolingon kanssa)
Avid reader, joka lukee ainakin kymmentä kirjaa yhtäaikaa
Miljonääriys, biljonääriys, biljardööriys
FIREtys
Bosslady-tj (tämä tulee taas vielä kunhan löytyy kiva jakkupuku)
Kiinteistösijoittaja
Vakava kuolemaan johtava munuaissairaus
Uupumus ja utmattningssyndrom
Matala ferritiini
Runsaat kuukautiset
Kiertotietoisuus
Pussy power
Longevity (ihan liian kallista)
Hidastaminen / slow living
Kävely, askelmäärillä elvistely, ylämäkikävely jne
Vapauta äänesi -liike (laula lujaa julkisesti jos et osaa)
Paasto ja afantasia vielä sinnittelee, mutta jotain uutta tarvittaisiin taas. Samoin nuukailu jatkuu, se larpataan FIREttämiseksi ilman että täytyy myöntää että se epäonnistui. Jotain suhteellisen ilmaista ja josta voi tehdä identiteetin seuraavaksi 4-18 kuukaudeksi, sen täytyy vaikuttaa syvälliseltä ja se että muut ei ymmärrä tarkoittaa että tekijä on valaistunut. 🤔
Muutamia ideoita (saa käyttää):
Perimenopaussi (sopii kaikille 36-65-vuotiaille)
Paljasjalkakävely (silkkaa säästöä)
Feminiininen energia (yhä trendikästä, nyt kaikki on pehmeää, bonuksena voi ostaa uuden vaatekaapin)
Ylläolevasta listasta puuttuu villityksenä se värianalyysi! Sekin jo läpikäytiin.Virve tais olla joku kevät? Ja tää värianalyysihan ohjaa sitten ihan kaikkea kuten pukeutumista, meikkejä ja jopa sopivaa taivaan sävyä :)
Toi perimenopaussi saattais olla hyvinkin oikea veikkaus. Siinä sais ihanasti harrastaa oireidensa tutkimista ja hyvällä syyllä keskittyä pikkuseen lisää taas itseensä - sopis hyvin Veelle. Siihen vois linkittää myös erilaisia olemassa olevia vaivoja, taipumuksia ja luonteenpiirteitä sujuvasti. Ja ennen kaikkea löytyisi lukumateriaalia, varmaan just kaikilla kahdeksalla Virven osaamalla kielellä...
Ja hei, kätevintä: sen syyksi vois laittaa sen, miksi Espanjan reissu lopulta epäonnistui ja etäsuhdekin kaatui 😌. (Huom, en toivo noista kumpaakaan, mutta tulipahan vaan mieleen, että mahdollista on...)
Jotenkin sekavaa ja ristiriitaista sepustelua raha-asioista (vaihteeksi). Raha on kiinnostava asia ja vaikka V on ennen tainnut sanoa ettei häntä kiinnosta mihin toiset rahansa laittaa, niin nyt kiinnostaakin kuinka toisten sijoitukset tuottavat ja mihin toiset valitsevat käyttää rahaa ja kuinka paljon.
Aina hoetaan miten elämä on hyvää juuri nyt käytettävissä olevalla rahamäärällä, ja nytkin se taas todetaan, tosin juuri sitä ennen sanotaan että pitää vain malttaa antaa koron kasvaa korkoa (ja uusi inhokki: sijoituslumipallon pyöriä) että jatkossa voi sitten "vapaammin valita käyttää enemmän rahaa". Tilillä olevat rahat eivät siis muka polttele, mutta kyllähän se tulevaisuuden haave-elämä selvästi jotain muuta on.
Lopulta päädytäänkin siihen että raha itsessään on sittenkin tylsä aihe, tärkeää on se mitä rahalla saa. Seuraajille ei tule yllätyksenä että Virve ei toki halua ostaa rahalla materiaa, kokemuksia taikka elämyksiä, vaan kyse on mielenrauhasta, mahdollisuuksista ja valinnanvapaudesta, joita raha tuo vaikkei sitä käytäkään 🤔. Joskaan ei ole vaikuttanut että esim. asuntomahdollisuuksia olisi Suomessa ollut ihan loputtomiin ja nykyisen asunnon kanssa oltaisiin tunnettu syvää mielenrauhaa. Valinnanvapautta on kuitenkin päästy käyttämään kun valitsee mihin markettiin menee ja mitkä hävikkituotteet ottaa, mitkä jättää, sekä viettääkö aikaa kotona lukien vai kaupungilla ilmaistapahtumassa.
"rahassa cooleinta on se, - - että voi valita omistaa vähän kun kaikkea ei tarvitse jemmata siltä varalta että 'että jos joskus tarvitsee'." Just näin :D :D
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin sekavaa ja ristiriitaista sepustelua raha-asioista (vaihteeksi). Raha on kiinnostava asia ja vaikka V on ennen tainnut sanoa ettei häntä kiinnosta mihin toiset rahansa laittaa, niin nyt kiinnostaakin kuinka toisten sijoitukset tuottavat ja mihin toiset valitsevat käyttää rahaa ja kuinka paljon.
Aina hoetaan miten elämä on hyvää juuri nyt käytettävissä olevalla rahamäärällä, ja nytkin se taas todetaan, tosin juuri sitä ennen sanotaan että pitää vain malttaa antaa koron kasvaa korkoa (ja uusi inhokki: sijoituslumipallon pyöriä) että jatkossa voi sitten "vapaammin valita käyttää enemmän rahaa". Tilillä olevat rahat eivät siis muka polttele, mutta kyllähän se tulevaisuuden haave-elämä selvästi jotain muuta on.
Lopulta päädytäänkin siihen että raha itsessään on sittenkin tylsä aihe, tärkeää on se mitä rahalla saa. Seuraajille ei tule yllätyksenä että Virve ei toki halua ostaa rahalla materiaa, kokemuksia taikka elämyksiä, vaan kyse on mielenrauhasta, mahdollisuuksista ja valinnanvapaudesta, joita raha tuo vaikkei sitä käytäkään 🤔. Joskaan ei ole vaikuttanut että esim. asuntomahdollisuuksia olisi Suomessa ollut ihan loputtomiin ja nykyisen asunnon kanssa oltaisiin tunnettu syvää mielenrauhaa. Valinnanvapautta on kuitenkin päästy käyttämään kun valitsee mihin markettiin menee ja mitkä hävikkituotteet ottaa, mitkä jättää, sekä viettääkö aikaa kotona lukien vai kaupungilla ilmaistapahtumassa.
No siis naulan kantaan. Sekavaa ja ristiriitaista.
Jos Virvellä ei ole tuloja, niin mitä rahoja hän nykyään oikein sijoittaa? Säästöjään? Ja kun säästöt loppuvat, niin meinaako elää sijoitusten tuotolla?
Vierailija kirjoitti:
Jos Virvellä ei ole tuloja, niin mitä rahoja hän nykyään oikein sijoittaa? Säästöjään? Ja kun säästöt loppuvat, niin meinaako elää sijoitusten tuotolla?
No tekoäly on kertonut Veelle, että rahat riittää loputtomiin!

Virve suosittelee myös muita kyselemään tekoälyltä miten sijoittaminen toimii yms. Harmi ettei ole olemassa jotain hakukonetta tai vaikka videoita sisältäviä sivuja mistä voisi tutkia aihetta, sen sijaan että luottaa tekoälyyn joka vastaa mitä sattuu.
Mä veikkaan että jossain kohdassa tulee joku sijoitussuvanto ja pörssiromahdus yllätten, minkä jälkeen Virve valitseekin haluta olla töissä. Seuraa kymmenittäin (per päivä) stooreja siitä, miten Virve onkin kaiken aikaa vain halunnut käsillä tekemistä ja 9-17 monotonisen duunin, ja miten se on (yllätyksellisesti) muokannut hänestä aamuihmisenkin vielä. Tässä yhteydessä muuttuu kulutustottumuksetkin ja mm. loppuu Virven osalta hävikkiruoan metsästys (ei ole aikaa, energiaa eikä kiinnostusta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Virvellä ei ole tuloja, niin mitä rahoja hän nykyään oikein sijoittaa? Säästöjään? Ja kun säästöt loppuvat, niin meinaako elää sijoitusten tuotolla?
No tekoäly on kertonut Veelle, että rahat riittää loputtomiin!
Virve suosittelee myös muita kyselemään tekoälyltä miten sijoittaminen toimii yms. Harmi ettei ole olemassa jotain hakukonetta tai vaikka videoita sisältäviä sivuja mistä voisi tutkia aihetta, sen sijaan että luottaa tekoälyyn joka vastaa mitä sattuu.
Joo, APUA 🙈🙈. Ja mainostukset miten rahastosijoittamisessa ei tarvitse tietää tai osata yhtään mitään ja se sopii kaikille koulutustasosta tai sosiaaliluokasta riippumatta. Ehkä periaatteessa näin, mutta ei siitä ainakaan haittaa olisi että jotkut (vähän vankemmatkin kuin yhden johdanto-podcastjakson) perusteet sijoittamisesta olisi ottanut haltuun.
En itse voi kehuskella olevani sen kummemmin perehtynyt (mutten sijoitakaan), mutten ihan ymmärrä miksi Virve on aina niin innoissaan sijoitustensa all time high -lukemista? Onko ihan yleinenkin juttu? Tuntunut jotenkin naiivilta että hehkuttaa niitä aina kun sijoitukset nyt kuitenkin elävät koko ajan.
"..ei tarvitse tietää tai osata yhtään mitään"
No niinpä, mutta Virvehän ylpeänä kertoi vaan perstuntumalla heittelevänsä tonni sinne tonni tänne, fiiliksen mukaan ja ilman mitään sen kummempia taustatutkimuksia. Joskus Aasiassa ollessaan mainitsi, ettei kestä keskustella kenenkään sijoittamisesta eri tavalla ajattevan kanssa, koska ei halua ottaa neuvoja vastaan :D
Voisi V kerrankin tehdä jotain pyyteetöntä ja lahjoittaa tonnikalapurkit ruokakeräykseen.
Minä olen rahastosijoittaja, sijoitan pääosin erilaisiin indeksirahastoihin. Asiahan toimii pähkinänkuoressa niin, että jos kurssit ovat suotuisia niin sijoitettu pääoma alkaa kasvaa korkoa. Mutta niin kauan kun sijoittaja ei myy rahasto-osuuksiaan niin hän on saanut vain numeroita näytölleen. Huomenna luvut saattavat olla ihan jotain muuta kuin tänään ja kurssit heilahtelevat kuin pullataikina: välillä sijoitettu pääoma "paisuu" enemmän lässähtääkseen taas jossain kohtaa alaspäin. Rahasto-osuuden arvon määrittää myyntipäivä eli käytännössä Virven kehuskeltu varakkuus voi yhtenä päivänä olla jotain ja seuraavalla viikolla jotain muuta. Sen perusteella mitä Virve on sijoittamisestaan aiemmin puhunut niin hänellä on edessä vielä ainakin reilusti yli kymmenen vuoden odotus ennen kuin voi kustantaa elämistään korkotuloilla (oletuksena se, että ei säästä rahastoihin aktiivisesti lisää rahaa.)
Virven piti lähteä vanhempien mukaan reissuun, koska vanhemmat eivät selviä itsenäisesti. Nyt sitten reissun kesto Virven osalta onkin epäselvä, joten vanhemmat yhtäkkiä ovatkin kykeneväisiä ainakin palaamaan kotiin ilman Virveä. Niinpä tietysti. 😂