Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (8268)
Monelle myös tuo tuollainen universumi antaa merkkejä -käytös on todella iso red flag etenkin parisuhteessa...
"Ollaan oltu koko ajan yhdessä" ei nyt jotenkin täsmää yhtään viimeaikaisten "tanssin yksin salilla / varasin karaoken itselleni"-postausten kanssa...
Virve kyllä puhuu koko ajan asioista vain minä-muodossa. Esimerkiksi asunnosta on puhunut omana asuntonaan ja missä itse asuu. Vaikka puolison haluaisikin pitää pois somesta, kai nyt noissa tapauksissa käyttäisi me-muotoa. Lisäksi kaikki ulkonaliikkumiset, ulkona syömiset ja pizzan tilaamisetkin tehdään yksin. Edes pöydänkulmalla ei näy toista annosta.
Mietin myös, onko tuo läheisen "nyt olet oikeasti sellainen, minkä kuvan some antaa " sanottu sarkastisesti. Onhan se voinut olla myös kettuilua tuosta lisääntynystä hörhöilystä.
Siellä sadetta pitäessäkin tunnettiin syvää rauhaa siitä mihin suuntaan oma elämä on nyt menossa.
Joo, on tosi etäisen oloinen suhde ja erilliset elämät ollut selvästi ennenkin, mutta kuten täällä on monesti pohdittu niin mikä ihme tollaisen avioliiton pointti sitten enää edes on??
Ei oleilla samassa maassa, silloin kun ollaan samassa paikassa ei tehdä asioita yhdessä, ei olla kiinnostuneita samoista asioista, voidaan paremmin yksin reissatessa, pari vkoa tunnettujen "bestisten" kanssa ollaan onnellisempia kuin ikinä avioliiton aikana, ja nyt sitten tulee vaikutelma ettei puolisoaan saa enää edes mainita somessa. Ihan käsittämätöntä menoa 🙄
Tuon wow, olet tosiaan sellainen kuin somessa näyttää palautteen voi lukea kyllä niinkin, että Virve on kyllä aika ollut livenä samanlainen kuin somessa. Mutta että nyt kun Virven somepersoona on muuttunut, niin tullut palautetta livenä nähdessä että uusi somepersoona ei ole vain somepersoona vaan totta totisesti Virve on myös livenä muuttunut ja siis livenäkin samanlainen kuin uusi somepersoona.
Vaikka Virve ei puhu parisuhteestaan niin harmi kyllä se, mitä ei sanota ja toisaalta mitä sanotaan saa vahvan vaikutelman parisuhdekriisistä.
Minusta vaikuttaa siltä, että puoliso on pettänyt Virveä ja siitä on seurannut Virven vahva halu korostaa pussy poweria, huolehtia ulkonäöstä ja luoda suhteita vieraisiin miehiin. Petetyksi tuleminen on myös tuonut vahvoja surun, vihan ja pettymyksen tunteita, joita Virve purkaa yksinäänkin.
Virvellä ei juurikaan näy vihkisormusta, puoliso taas on sormustaan pitänyt. Siksi vaikuttaa siltä, että puoliso ei halua erota vaan Virve itse miettii antaako pettämisen anteeksi.
Puoliso ei halua että tätä käydään julkisesti läpi. Virve ei pahaa mieltään edes halua sitten mainita miehestä mitään eikä varsinkaan varmistella, että mitä saa sanoa. Helpointa on pitää puoliso kokonaan poissa postauksista.
Pettämisen jälkeen puoliso näyttäytyy uutena ihmisenä ja toki Virve itse on muuttanut niin paljon tyyliään että on puolisolle kuin uusi ihminen. Tutustuvat nyt siis toisistansa tulleisiin uusiin piirteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Tuon wow, olet tosiaan sellainen kuin somessa näyttää palautteen voi lukea kyllä niinkin, että Virve on kyllä aika ollut livenä samanlainen kuin somessa. Mutta että nyt kun Virven somepersoona on muuttunut, niin tullut palautetta livenä nähdessä että uusi somepersoona ei ole vain somepersoona vaan totta totisesti Virve on myös livenä muuttunut ja siis livenäkin samanlainen kuin uusi somepersoona.
Näin minäkin tuon palautteen tulkitsen. Virve on ehkä ottanut tämän kehuna (tulkitsee kirjaimellisesti).
Turhaa spekulointiahan tämä on, mutta kun ajattelee että Virve on juuri Vietnamissa löytänyt itsensä aivan uudella tavalla, alkanut pukeutua naisellisemmin prinsessaksi (jollainen ilmeisesti haluaa olla), saanut useamman läheisen ystävän vuosikausien erakoitumisen jälkeen sekä tuntenut olonsa onnellisemmaksi kuin ikinä ennen elämässään, niin luulisi että tällaisen keijupölyisen onnen myötä voisi olla jotain kerrottavaa tästä puolison kanssa aivan uutena ihmisenä uudelleen tutustumisesta.
Eikä siinä varsinaisesti puolisosta tarvitsisi kertoa vaan omista tuntemuksistaan, aivan samoin kuin Vietnamin frendienkin osalta, heistäkin kerrottiin että ovat saaneet Virven tajuamaan uusia asioita, jne. Siis luonteva jatko olisi voinut olla jotain "nyt kun pystyn todella olemaan oma itseni, niin parisuhdekin tuntuu paremmalta kuin ikinä ennen", mutta sen sijaan nyt on raportoitu lähinnä vaikeaa oloa ja vaikeiden tunteiden ravistelua ja yksinäisiä aktiviteetteja hotellilla ja kaupungilla.
Edelleen vain tuntuu ettei tässä joku nyt ihan täsmää. Ennen on kuitenkin ollut ok esitellä yhteinen isompi hotellihuonekin, nyt ei ole perinteistä huone-esittelyäkään tehty.