Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7935)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Virve ei ole yli vuoteen käyttänyt suoristusrautaa mutta aikoo hillota sitä Suomessa. Mielenkiintoinen päätös kun kaikesta muusta hankkiutunut surutta eroon. Olisihan sen voint vaikka myydä ja saada kuukauden perusterveelliset ruokarahat.
Mutta juuri tässä asiassa Virven moraali sanoo että myydä ei voi, koska on saanut nämä blogin kautta!
^Veikkaisin, että on aikoinaan saanut ne blogin kautta sillä ehdolla, että ei saa jälleenmyydä. En tiedä onko Virvellä kovin niitä kavereita ja ystäviä. Mutta jos joku instan kautta ilmoittautuisi ostamaan nuo kuukauden perusterveellistä ruokarahoja 😀 vastaan, niin saattaisi hyvin myydäkin kun ei tarvitsisi julkisesti ilmoitella.
Minua taas ihmetyttää jälleen kerran nuo hygienia-asiat. Virven mukaan ihan ehdoton päiväkohtainen maksimi lämpimän veden sähkönkulutukseen on 2 kWh. Eli silloin joskus kun on tukanpesupäivä, taloudessa käytetään viiden minuutin suihkun verran vettä. Ja siinä on sitten mukana kaikki päivän käsien- ja pyllynpesutkin kahdelle ihmiselle. Fredmanien kuukauden sähkönkulutuksella ei oikeasti paljon pysty peseytymään.
Ja Virve käyttää menkkapikkareita, ja niitä on vain yhdet??? Ja kyllä, heillä pestään pyykkiä yksi koneellinen viikossa. Toivottavasti Virve raaskii ostaa lisäksi jotain kertakäyttöisiä suojia eikä käytä samoja pöksyjä pesemättä koko kuukautisten ajan, vaikka niissä imuteho riittäisikin.

Nyt kun mainitsit niin tosiaan vaan yhdet menkkapikkarit??? Vedenkulutuksesta että varmaan aika törkyisinä elävät koska ei tarvi ihmisten ilmoilla käydä.
Noista hiuslaitteista, niin kyllä ne monen vuoden käytön jälkeen voi myydä eteenpäin vaikka onkin saatuja.
Vierailija kirjoitti:
Siis aikooko se tosiaan mahduttaa tuohon reppuunsa KAIKEN omaisuutensa, mukaan lukien sen melko tilaa vievän tyynyn jota ilman ei lähde minnekään?
Periaatteessa joo. Tosin hirveä kuorma tavaraa meni Suomeen omille vanhemmille säilytykseen. Ja nyt pakataan toista satsia vietäväksi vanhemmille vielä ennen reissuunlähtöä. Mutta säilytyksessä olevia tavaroita ei tietenkään lasketa. 🤩
Tyynystä ei kyllä viime aikoina olla puhuttu mitään, joten siitä ei tietoa. Kyllähän koneeseen saa ottaa matkatyynyn mukaan, joten ehkä se lähtee mustana hevosena reissuun mukaan.
Virvellä on tunnetusti ihan oma tapansa määritellä mikä tahansa asia. Nyt iloitaan siitä, että kuukauden sähkölasku on näin pieni eli x euroa. Sitten vähän myöhemmin kerrotaan taas sivulauseessa, että lisäksi tulee erillinen lasku kuun sähkönsiirrosta. Mutta sitä ei lasketa, koska asiat voi määritellä monella eri tavalla ja ns. virallinen tapa ei koskaan sovi Virvelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aikooko se tosiaan mahduttaa tuohon reppuunsa KAIKEN omaisuutensa, mukaan lukien sen melko tilaa vievän tyynyn jota ilman ei lähde minnekään?
Periaatteessa joo. Tosin hirveä kuorma tavaraa meni Suomeen omille vanhemmille säilytykseen. Ja nyt pakataan toista satsia vietäväksi vanhemmille vielä ennen reissuunlähtöä. Mutta säilytyksessä olevia tavaroita ei tietenkään lasketa. 🤩
Tyynystä ei kyllä viime aikoina olla puhuttu mitään, joten siitä ei tietoa. Kyllähän koneeseen saa ottaa matkatyynyn mukaan, joten ehkä se lähtee mustana hevosena reissuun mukaan.
Minusta siitä tyynystä on kyllä puhuttu kesän aikana mutta voin muistaa väärin. Se kyllä vie varmaan puolet repusta.
Virven ainakin-joskus ystävällä Karkkipäivä-Sannilla ei oman perusterveellisen (lue: niukan) ruokavalionsa seurauksena ollut kuukautisia kuuteen tai seitsemään vuoteen. Ehkä Virve on pistänyt paremmaksi? Säästäähän siinä samalla kuukauttisuojien hankinnassa ja pyykinpesussa!

Virve on hyvin yksityiskohtaisesti kertonut matalan ferritiinin(!) aiheuttamista runsaista kuukautisista ja lukuisista ohivuodoista. Joten ainakaan sen perusteella noin ei olisi.
Virvelle kyllä kaikki olisi mahdollista ja lapsen leikkiä - asuntosijoittamisella rikastuminenkin hoituisi tuosta vaan kun on 1000e maksaneella kurssilla tajunnut että siihen ei tarvi penniäkään omaa rahaa vaan voi käyttää muiden ihmisten rahoja! Mutta ei kuulemma ole se oma juttu se, mutta toki jos haluaisi niin onnistuisi.

Kuulosti niin klassiselta pyramidihuijaukselta. 😂 Ehkä ne tehoaa juuri Virven tyyppisiin ihmisiin? Esitellään pari menestyjän oloista tyyppiä ja kerrotaan että sinäkin voit olla pikkiriikkisellä vaivalla juuri kuin he. Tarvitsee vain kerätä oma verkosto ihmisiä, jotka tekevät mitä sinä haluat ja kerätä heiltä sitten rahaa (other peoples money). Keskimääräisen fiksut ymmärtävät jossain kohtaa, että homma perustui siihen että kurssinvetäjä keräsi heiltä osallistujilta other peoples money (tässä 1000 € viikonlopusta 😫) ja vaurastui niillä. Virve ajattelee vieläkin, että se viikonloppu ravisteli hänen mielensä täysin ja siitä alkoi tämä online-menestyjän ja vaurastujan ura.
Espanjassa Virve kertoi hänen ja miehensä maksaneen monta tuhatta euroa josta ohjelmasta tietokoneeseen tms, joka auttaa tuomaan omaisuuksia tulevaisuudessa. Tästä ei vissiin vielä tohdi puhua ja miljardit on vissiin edelleen jossain universumin varastonnurkassa ja toimitus viivästynyt?
Ja pääsikö koskaan ajatusta pidemmälle se Virven perustama Suomen laajin ja jatkuvasti kasvava Korea-kosmetiikan nettikauppa maahantuonteineen? Tästähän ei ole kuin pari? vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Virvelle kyllä kaikki olisi mahdollista ja lapsen leikkiä - asuntosijoittamisella rikastuminenkin hoituisi tuosta vaan kun on 1000e maksaneella kurssilla tajunnut että siihen ei tarvi penniäkään omaa rahaa vaan voi käyttää muiden ihmisten rahoja! Mutta ei kuulemma ole se oma juttu se, mutta toki jos haluaisi niin onnistuisi.
Harmi, että tuo yksinkertainen mene ja tee vaan -periaate ei koskaan päde arkisempiin asioihin. Eihän tuo nyt loppupeleissä olisi ollut kamalan iso juttu laittaa talon piha kuntoon, siivota minitalo, opetella käyttämään ilmastointilaitetta ja puhdistamaan pyykkikone. Päivässä olisi maalannut vasta-alkaja ne seinätkin uusiksi.
Jostain syystä universumin periaate ei kuitenkaan toimi mihinkään konkreettisen kokoiseen tekemiseen vaan se soveltuu aina vain siihen että maataan sohvalla haaveilemassa tulevasta miljardöörin elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, että on ollut jopa aika hykerryttävää hihitellä sitä, ettei kommenttien kirjoittajille ole jostain syystä tullut mieleenkään, että aasialaisen kosmetiikan haalimiseni voisi vaikka liittyä paitsi blogiini myös siihen, että tavoitteenani on alusta asti ollut rakentaa verkkokauppa, jossa on Suomen laajin korealaisen kosmetiikan valikoima, joka vain kasvaa jatkuvasti (tick the box!) tai siihen, että kirjoitan aiheesta superkattavaa kirjaa. Kun luvassa on haalittujen tuotteiden ansiosta ja avulla vielä muutakin kivaa, niin pakkohan se on myöntää, että paheksuvien kommenttien näkeminen on hymyilyttänyt sitäkin enemmän.
Oliko tämä koskaan mitään muuta kuin perustelu ostelulle? 😀 Muistaako kukaan näitä suunnitelmia?
Maajohtajana Virven vuosipalkkaa oli kokoaikatyössä 30 000 kruunua eli kuukauden bruttopalkka oli 2500 euroa. Jotenkin on Virven jutuissa tuokin duuni kuulostanut hieman enemmän glamourilta.

Siihen malliin miten raivosi julkisista verotiedoista kuvittelin että hänellä olisi melko isot tulot. Ja tosi high flying corporate job kuvan antoi tuosta "maapäällikön" tittelistään. Taisi ollakin melko perus admin rooli, jossa käänsi tuotekuvauksia ruotsista suomeksi.
Ihmeellistä että viitsi polttaa itsensä noin lopullisesti loppuun tosi pienipalkkaisessa työssä. Ihmekään jos ei huvita töitä tehdä enää kun ei saa kunnon korvausta.
Ja jooooopajoo, tosi hyviä oppeja tuossa hehkuttamassaan Rich dad poor dad - Virve jakoi anekdootin jossa rich dad ei ollut maksanut nuorelle palkkaa, koska halusi opettaa että "nää mun opit on sulle paljon arvokkaampia kuin palkka" 🤣🤣 ja tää on sit joku syvällinen oivallus ilmeisesti. Virve pudonnut melko syvälle jenkkien hyperkapitalisti kaninkoloon.
Jaksaisko joku briiffata? Virve on sen verran monesti vaihtanut työkuvioita, että en pysy kärryillä. Siis oliko tämä 2500 € kuussa maajohtajana nyt se Elevenin pesti? Josta antoi ymmärtää lähtevänsä Souliin kahden viikon työmatkalle? Jossa oli maailman ihanin pomo jne. Ja nyt annetaan ymmärtää, että siinä myöhemmässä yrityksessä taas työntekijöistä huolehdittiin ihan eri tasolla. Virve kertoo myös, että oli siinä tilanteessa että tarjolla ei ollut mitään muuta vastaavaa työtä kuin tämä maajohtajan duuni.
Jostain syystä ei halunnut palata laivalle takaisin? Sehän oli työ jossa Virve viihtyi ja palkkakin oli parempi kuin hienolta kuulostaneessa maajohtajan työssä.

Joo eikös se ollut just toi Eleven. Ja sit se missä paremmin huolehdittiin oli se parin kuukauden keikka jollain hajuvesi sivustolla. Kuulosti kyllä siltä että Virve ei viihtynyt ollenkaan Elevenillä ja teki aika hampaat irvessä, sen verran usein raivosi ärsyttävistä työkavereista jne. Veikkaan, että teki sitä pienellä palkalla koska muuta ei ollut tarjolla ja ajatteli että tittelin avulla pääsee luomaan uraa sitten myöhemmin ja tätähän hän yritti, toimiessaan "konsulttina lakiasioissa kosmetiikkafirmoille". En kyllä tiedä kuka hullu ottaisi firman lakiasioissa neuvoja maallikolta. Mutta melko villi länsi taitaa olla tuo kosmetiikan nettikauppa.
Luulen myös että keksi maapäällikön tittelin itse ja pyysi sitä työnantajalta.
Vierailija kirjoitti:
Jaksaisko joku briiffata? Virve on sen verran monesti vaihtanut työkuvioita, että en pysy kärryillä. Siis oliko tämä 2500 € kuussa maajohtajana nyt se Elevenin pesti? Josta antoi ymmärtää lähtevänsä Souliin kahden viikon työmatkalle? Jossa oli maailman ihanin pomo jne. Ja nyt annetaan ymmärtää, että siinä myöhemmässä yrityksessä taas työntekijöistä huolehdittiin ihan eri tasolla. Virve kertoo myös, että oli siinä tilanteessa että tarjolla ei ollut mitään muuta vastaavaa työtä kuin tämä maajohtajan duuni.
Jostain syystä ei halunnut palata laivalle takaisin? Sehän oli työ jossa Virve viihtyi ja palkkakin oli parempi kuin hienolta kuulostaneessa maajohtajan työssä.
Se oli maaPÄÄLLIKÖN paikka, ei mikään johtajan paikka, ja palkka sen mukainen.

Virve näköjään käyttää peräkkäisissä molempia nimityksiä, ensin maapäällikköä ja seuraavassa maajohtajaa. 😃 Maajohtaja on ihan vakiintunut ammattinimike, maapäällikkö noh ei ole. Kuulostaisi ennemmin joltain lentokentän ground services -päälliköltä. 😝 Eipä toisaalta hirveästi yllätä ettei Virve itsekään muista entistä titteliään, ehkä se palkkakin voi olla pyöristetty alaspäin kun haluaa tällä kertaa kuvata säästäväisyyttään?
Mitä Virven toimenkuvaan maabossina sitten kuului? Siis muutakin kuin tuotekuvausten suomentamista ja joulukalenterin kehumista? Oliko tämä nyt se työ, missä laittoi bloggaajat suomentamaan? Ja vähensi työaikaansa myöhemmin viidestä kolmeen päivään, mutta ketään ei palkattu tilalle ja samat hommat hoitui hyvin kolmessakin päivässä?
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä että viitsi polttaa itsensä noin lopullisesti loppuun tosi pienipalkkaisessa työssä. Ihmekään jos ei huvita töitä tehdä enää kun ei saa kunnon korvausta.
Ja jooooopajoo, tosi hyviä oppeja tuossa hehkuttamassaan Rich dad poor dad - Virve jakoi anekdootin jossa rich dad ei ollut maksanut nuorelle palkkaa, koska halusi opettaa että "nää mun opit on sulle paljon arvokkaampia kuin palkka" 🤣🤣 ja tää on sit joku syvällinen oivallus ilmeisesti. Virve pudonnut melko syvälle jenkkien hyperkapitalisti kaninkoloon.
Miksi ihmeessä samat opit ei kelvanneet Eleveniltä vaan niistä puhistaan että monesti teki jonkun jutun vapaapäivänäänkin? 🤷🏻
Eihän sillä niin väliä, koska omien sanojensa mukaan kaiken tarvittavan voi ostaa uudelleen.
Tyynystä tosiaan ei oo sanonut mitään! Mietin myös millainen hiusharja hänellä on? Mun tangle teezer ainakin vie yllättävän paljon tilaa aina laukussa.