Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7932)
On varmaan juuri henkilökohtainen triggeripisteeni, mutta voi arrrrgh että Virve taas haukkuu jonkun alan ammattilaisia ja rehdin työn tekijöitä. Kaksi vuotta myöhemmin paikkomaalattu seinä ei mätsääkään aivan täydellisesti kaksi vuotta käytettyyn ja koskaan pesemättömään seinään! Lopputulos on aivan kammottava, ja samaan hengenvetoon todetaan että itse huomaavat asian yli puoli vuotta myöhemmin ja silloinkin vasta taloa tyhjentäessään. 😳
Ja lisää halventavia ilmauksia, olisivat itse olleet LASTENVAHTINA paikalla jos olisivat tienneet. Siis nakittavat naapurit hoitamaan talonmiehen tehtävät, ja sitten vielä kehtaavat kurnuttaa korjausmiehistä. Kaikki terveyskeskuksen lääkäritkin oli viallisia kuten sisustussuunnittelijakin jne. Kaikkien alojen erikoisasiantuntijamme joka ei osaa asuntonsa ilmastointilaitetta käyttää kokee toki omaavansa taidot remontointialan johtotehtäviin. 🤣
Mut joo, ihminen joka ei itse tee mitään eikä osaa mitään on tyypillisesti se joka eniten valittaa. Niin tässäkin.
Mitähän ihmettä Fredmanit ovat söheltäneet asentaessaan noita tauluja ja hyllyköitä, jos joka ainoaan seinäkiinnityksen kohtaan on seinässä tullut halkeama? 🤣 Voihan niitä pieniä halkeamalinjoja tulla ja ne ovat pieninä ihan vaarattomia. Mutta jos joka taulun kohdalla on ongelma niin vaihtoehtoisesti talo vajoaa tai on ollut todella erityislahjakas tekijä ruuvinlaittohommissa.
Uudessa asunnossa Fredmanit saivat nuo takuukorjauksena. Jos he vielä joskus vuokraavat asunnon, kannattaa vetää minimalistisempaa seinänsisustuslinjaa tai vaihtoehtoisesti opiskella itse miten seinä kitataan.
Mäkin ärsytti valitus kun naapuri ei ollut osannut Virven halun mukaan tarkistaa syvällisesti... Siis just.. meilläkin on ollut uuden talon lopputarkastuksia ja korjauksia ja en todellakaan ikinä antaisi vastuuta OMASTA TALOSTANI kenellekään muulle! Siinä todellakin luopuu omasta purnausluvastaan jos sen työn antaa jollekin toiselle.
Ja joo, eihän se tietenkään ole saumaton maalaus jos 2v myöhemmin maalataan... huh huh.. Siis aurinkokin muuttaa seinän väriä aina hitusen tuossa ajassa. Vaikka olisi täysin sama maali niin ei se silti sulaudu siihen täysin. Eli ihan hyvin voin uskoa että tuossa Virven seinässä on samaa maalia mitä siinä alunperin käytettiinkin.
Voisi Virve työstää omaa suhtautumistaan työhön vielä pari vuotta kun noin ylimielisesti kutsui näitä työmiehiä välinpitämättömiksi tunareiksi jotka tarvitsevat lapsenvahtia. Virvehän osaa itse kaiken ihan täydellisesti ja sen takia ei voi tehdä töitä.
Tuo sisustussuunnittelijan palkkaaminenkin oli aika huvittava keissi. Ihme kun siihen suostui laittamaan rahaa, ainakin siihen ekaan suunnitelmaan asti. Mutta sitten ei suunnitelmat enää kelvanneetkaan vaikka niitäkin suunnittelija varmasti olisi voinut muuttaa mieleiseksi.
Huomaa ettei ole kovin tähdellistä tekemistä Virvellä kun nyt jo toista vai kolmatta päivää analysoidaan oral-b ja Jordanin hammasharjojen eroja. Oikein laskettu minuutit mitä päivässä sitä käyttää jotta varmasti tulee optimaalisin ostos tehtyä... olis ehkä hyvä jos Virvellä olis jotain mihin kohdistaa tuon energian ja analyysin, esim vapaaehtoistyö.
Hauska muuten kun sanoi miehensä olevan se joka lukee manuaalit ja tekee pikkutarkat vertailut joka asiasta.
Vierailija kirjoitti:

Ainakin 30 hammashoitopostausta tullut, mutta selvästi Virve on nyt virkeämpi kun on jotain uutta jaapattavaa. 😀 Hammasharjoista nyt valittiin se minkä sai tarjouksesta halvimmalla, ja päätökselle on taas keksitty hienot perustelut.
Jostain syystä sähköhammasharjan ainoa valintakriteeri on akunkesto. 🤪 Siis eiköhän harjoissa se pesutulos / teho liene ainoa merkittävä valintakriteeri. Akunhan voi jättää yön yli lataukseen tai vaikka pitää jatkuvasti harjan laturissa. Tosi näppärä vaihtaa itse akunkin, uusia saa alta kympillä. Tärkeintä toki että Virve hankki sähköharjan, kun selkeästi oli minimalismia harrastettu hammaspesuissakin niin paljon, että hammaslääkäri oli sanonut että sähköharja täytyy hankkia.
Ohoh, nyt tuli totuutta jatsimiehestä. 😳 Virve kertoi aiemmin, että mies oli lopettanut soittamisen ja vienyt soittimensa vanhemmilleen, koska haluaa lähteä nomadiksi maailmalle. Nyt sitten selvisikin että oikeasti miehellä onkin ollut TYÖTAPATURMA ja korvan vaurioitumisen vuoksi on tullut paitsi pitkä breikki soittamiseen myös kokeiltu uuden alan opiskelua. Nyt mies on kuitenkin pystynyt jatkamaan keikkailua ja onkin niin tehnyt.

Tämä oli oikeasti kiinnostava tieto. Tuntui vähän oudolta, kun aiemmin reissuillekin soittimet raahannut tyyppi olisi yhtäkkiä päättänyt luopua kaikesta. Miehen kannalta hienoa, että on voinut jatkaa soittamista. Voisin kuvitella, että työtapaturmaan katkennut soittoura on ollut kova paikka.
Hauska sattuma, kun eilen tuli telkkarista elä ja anna toisten kuolla, jossa tuollaisen korvaistutteen kautta tehtiin murha.
Pikaista ja täydellistä paranemista jatsimiehelle! 💪🏻👍🏻💐
Kiva, että vie nukankerääjäpallero käsipyyhkeetkin kirpparille. Mitä iloa niistä on kellekään, jos tuote on huono? Olis heittänyt tekstiilijätteeseen...
Vierailija kirjoitti:
Kiva, että vie nukankerääjäpallero käsipyyhkeetkin kirpparille. Mitä iloa niistä on kellekään, jos tuote on huono? Olis heittänyt tekstiilijätteeseen...
Varmaan ovat ihan hyvät pyyhkeet. Fredmanithan saivat uupumusoireita kun joutuivat pesukoneensa puhdistamaan. Eihän se tietenkään tapahtunut tulevan vuokralaisen vuoksi kuten väittivät, vaan kuten tänään lipsahti niin kone ei enää pessyt kunnolla. Pyykkikoneissa tunnetusti on sellainen taikaluukku, jonka sihdin puhdistamista kannattaa edes kerran vuodessa harkita tai sitten varautua näihin ongelmiin. Fredmanit tuskin myöskään siivoavat usein, koska uupumus, elämänhallinta ja lisäksi imuri vie sähköä. Ja jonnekinhan se nöyhtä sitten tiensä löytää. Fredmaneilla myös on kuivaava pyykinkone, jolla noista nöyhdistä pääsisi kätevästi eroon. Ilmeisesti eivät ole kertaakaan käyttäneet kuivaustoimintoa, sillä sehän olisi roihauttanut sähkölaskun taivaisiin.
Kaikki isommat tavarat (kirjoituspöytä, senkki ja lattiavalaisin) on saatu myytyä! Universumi on kyllä järjestänyt Fredmaneille maailman helpoimman kodintyhjennyksen!
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en yhtään yllättynyt että ruotsin terveydenhuollosta otetaan kaikki irti ennen lähtöä, enemmänkin se oli odotettavissa.
Eiköhän se ole ihan järkevääkin, itse toimisi Samoin ja niin varmaan sinäkin joten älä esitä pyhimystä.

Tähän vielä lisään, että AINA Virvellä on jokaiseen ikävään asiaan itsensä asiasta täysin ulkoistava selitys, milloin on huonot pyyhkeet, laaduton lippis, tumpulat remonttimiehet, typerät lääkärit, laaduton lastenpyörä, matala ferritiini jne.
Vierailija kirjoitti:
Kiva, että vie nukankerääjäpallero käsipyyhkeetkin kirpparille. Mitä iloa niistä on kellekään, jos tuote on huono? Olis heittänyt tekstiilijätteeseen...
Ohis, mut mulla noi on lattian moppaamiseen. Kestää, kestää ja kestää.
Aina niin söpöjä postauksia nuo missä Virve aina samaistuu tehokkaasti johonkin menestyjään. Tänään hän elää kuin Warren Buffett, oikeastaan on kuin Warren Buffett, maailman kuudenneksi rikkain ihminen. Virve on hänkin melkein biljonääri, koska käyttää samoja metodeja kuin Buffett eli elää vaatimattomasti ja välttää maksamasta korkoa luottokorttilaskuistaan. Buffett myös oli samanlainen hitaantahtinen vaurastuja kuten Virvekin, ja Buffett saikin ensimmäisen miljardinsa kokoon vasta viisikymppisilleen.
Virvellä varmaan sama suunnitelma, eka 100 000 jo koossa, enää puuttuu 999 900 000 (euroa / dollaria / mitänäitänyton). 😀
Ohi aiheen joo, mutta minulle tuli aamun Hesarin jutusta (31-vuotiaan entisen nyrkkeilijän henkilöhaastattelu) kovasti Virve mieleen.
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009738401.html
Kodista ja tavaroista luopuminen on auttanut pääsemään turhasta kuluttamisesta ja tuhlaamisesta eroon, diginomadius on auttanut voimaan mielenterveyden kanssa paremmin. Verkkokursseista asuntosijoittamiseen kaikki hakusanat on samat kuin Virvelläkin. 😃 Onnittelut Cecilialle elämänmuutoksesta ja toivotaan, että toimii yhtä hienosti Virvelläkin. 💪🏻
Virve ei ole yli vuoteen käyttänyt suoristusrautaa mutta aikoo hillota sitä Suomessa. Mielenkiintoinen päätös kun kaikesta muusta hankkiutunut surutta eroon. Olisihan sen voint vaikka myydä ja saada kuukauden perusterveelliset ruokarahat.

Mutta juuri tässä asiassa Virven moraali sanoo että myydä ei voi, koska on saanut nämä blogin kautta!
Siis aikooko se tosiaan mahduttaa tuohon reppuunsa KAIKEN omaisuutensa, mukaan lukien sen melko tilaa vievän tyynyn jota ilman ei lähde minnekään?
Minä taas en yhtään yllättynyt että ruotsin terveydenhuollosta otetaan kaikki irti ennen lähtöä, enemmänkin se oli odotettavissa.