Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7852)
Varmaan joutuvat vielä odottamaan niitä lääkärin tuloksia tms, joulun pyhät tulossa niin ehkä sen takia menee ensi vuodelle. Ei vaikuttanut miltään pitkältä myöhästymiseltä tosin, pari viikkoa mutta onhan se tosi vaikeaa kun hirveä hinku pois Ruotsista (eli minitalosta).
Ja en kyllä tajua tuota tylsien kirjojen väkisin lukemistakaan.. tosin V:n maku on ehkä vähän hmm noh yksinkertainen, kun lukee vain chick littiä ja elämäkertoja. Mutta hyvä että lukee:D en tosin sanoisi että on mikään kaunokirjallisuuden lukija.
Missä laboratorio- tai kuvantamistuloksissa menee viikkoja? Ei kai vaan kuitenkin ole kyse sairauslomatodistuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Missä laboratorio- tai kuvantamistuloksissa menee viikkoja? Ei kai vaan kuitenkin ole kyse sairauslomatodistuksesta?
Mulla ei ole kokemusta kummastakaan, ainakaan mistään isommasta labratuloksesta. Mutta miten sairaslomatodistuksessakaan kestäisi? Pikemminkin luulisin että V tai mies odottaa jonossa että pääsisi esim magneettikuvaan tms, niissä jonoissa saattaakin mennä todella kauan.
Jos vuokraamista ei olisi hyväksytty niin sitten siinähän menisi paljon kauemmin kuin pari viikkoa saada päätös käännettyä. Eli tuskin liittyy asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Missä laboratorio- tai kuvantamistuloksissa menee viikkoja? Ei kai vaan kuitenkin ole kyse sairauslomatodistuksesta?
Magneettikuvan tulkinnassa voi mennä viikko tms. jos lääkäri on kiireinen eikä ehdi vilkaista ja vastata.
Nyt saivat luvan alkaa etsimään vuokralaista, eli siitä se oli kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Nyt saivat luvan alkaa etsimään vuokralaista, eli siitä se oli kiinni.
Ei välttämättä. Saivat myös terveysuutisia joiden takia pitää tulla kesällä takaisin Ruotsiin. Kumma kun muuten pitää päästä äkkiä pois mutta sitten terveyspalvelut kyllä kelpaa.
Kiinnostaa kyllä saavatko vain puoleksi vuodeksi vuokralaista? Mahtaa olla melko markkinat Tukholmassa jos Vallentunaan saa vuokralaisen jolla pitäis myös olla auto (tai halua polkea pyörällä kymmenen kilometriä suuntaansa).
Viime tipassa ei kyllä löydy kovin halpoja lentoja. Mielenkiintoista nähdä minne lähtevät.
Vierailija kirjoitti:
Viime tipassa ei kyllä löydy kovin halpoja lentoja. Mielenkiintoista nähdä minne lähtevät.
Saattaa hyvinkin löytyä hyviä äkkilähtötarjouksia. Tosin nyt on realismi iskenyt Fredmaneihin eli he ovat huomanneet että lennot ovat nykyään hirmuisen paljon kalliimpia kuin vuosi sitten. Lentopetroolin hintahan on noussut tässä energiakriisissä ihan mahdottomasti samalla kun lentoajat itään ovat kasvaneet kun Venäjän ilmatilassa ei voi lentää.
Nomadiksi ryhtyminen, reppureissaaminen Etelä-Amerikassa jne. on nyt sitten peruttu. Lähdetäänkin vähän lyhyemmälle pyrähdykselle jonnekin lähemmäs. Hyvin mahdollisesti kyseessä on kiertoilmaus Torreviejalle.
Samalla taisi iskeä todellisuus Virven projektille, jossa ryhdytään ilman työtä miljonääriksi hankkimalla asuntoja vuokrattavaksi. Viime talvenahan Virve oli hankkimassa useammankin asunnon Torreviejassa ja rahan virtaama tulisi olemaan loputonta.
Onko muita, jotka eivät usko pölynpyyhintätapaturmaan vaan tavalliseen äksidenttiin, jolla päästä tavarasta eroon?
Vierailija kirjoitti:
Onko muita, jotka eivät usko pölynpyyhintätapaturmaan vaan tavalliseen äksidenttiin, jolla päästä tavarasta eroon?
Kävi kyllä itsellä mielessä tämä myös. Mutta ehkä V olisi sen kärrännyt SPR keräykseen kuin kaiken muunkin vuosi sitten ostamansa kaman.
Huoh, pakko sanoa että odotin innolla Virven seikkailua Aasiassa tai Etelä-Amerikassa. Saa nähdä päätyvätkö lähtemään tyyliin Espanjaan taas. Tylsää. Etenkin, jos pitää maksaa 40€ kuukaudessa jotain kuluja omasta asunnostaan 🙂

Kun luin V:n postausta tästä ikävästä yllättävästä lisämaksusta kuvittelin että olisi pikemminkin ollut tyyliin 150e kk. Mutta vähän kuulostaa että ei nyt pystykään elättämään itseään niin leveästi jonkun toisen maksamilla vuokrarahoilla
Tässäpä Virvelle esikuva, kunnon minimalisti joka on ottanut jääkaapinkin pois päältä.
Tuo ääriminimalismi on kyllä mielenkiintoinen ilmiö. Olisinpa vaikka heidän terapeutti. Olikohan muinaiset luostarimunkit samaa sarjaa, silloin hengellisyyttä haettiin Jumalasta ja samantyyppistä täyttymystä/valaistusta haetaan myös minimalismissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko muita, jotka eivät usko pölynpyyhintätapaturmaan vaan tavalliseen äksidenttiin, jolla päästä tavarasta eroon?
Kävi kyllä itsellä mielessä tämä myös. Mutta ehkä V olisi sen kärrännyt SPR keräykseen kuin kaiken muunkin vuosi sitten ostamansa kaman.
Totta, mutta tuonut usein esille myös viemisen raskautta ja talven epämukavuutta. Jos halusi nyt vain mennä sieltä, mistä aita on matalin, mutta piti keksiä seuraajille (itselle?) pätevä tarina, miksi nyt näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime tipassa ei kyllä löydy kovin halpoja lentoja. Mielenkiintoista nähdä minne lähtevät.
Saattaa hyvinkin löytyä hyviä äkkilähtötarjouksia. Tosin nyt on realismi iskenyt Fredmaneihin eli he ovat huomanneet että lennot ovat nykyään hirmuisen paljon kalliimpia kuin vuosi sitten. Lentopetroolin hintahan on noussut tässä energiakriisissä ihan mahdottomasti samalla kun lentoajat itään ovat kasvaneet kun Venäjän ilmatilassa ei voi lentää.
Pelkät lennot yleensä kallistuvat mitä lähempänä lähtöpäivää ne ostaa, äkkilähtötarjoukset koskevat lähinnä pakettimatkoja. Aasiaan ei kyllä edullisia lentoja löydy enää millään, tulikohan se Fredmaneille yllätyksenä.

Itse kauhistelin jo vuosi sitten, kun monet kaukolennot olivat tonnin luokkaa. Aasiaan en lentoja tosin katsonut, kun tilanne vielä niin hankala koronan osalta. Nyt syksyn ajan seurasin Aasian lentojen hintoja, enkä edullisia lentoja kyllä nähnyt. Lopulta päädyin pulittamaan 1300€ lennoista, joista olen ennen maksanut 600-700€. Olen pienituloinen, mutta Virvenä kyllä raaskisin maksaa tuon summan, jos pystyisin olemaan 6kk Aasiassa. Mutta ehkä hän mielummin menee Espanjaan.
Kylläpä on nyt salaperäistä. Suunnitelmat muuttuneet, edessä 10 vk reissu mutta mihin, sitä ei kerrota. Miksi vain 10 vk, johtuu terveyssyistä. Mutta ei hätää, maaksi on valikoitunut sellainen, ettei haittaa vaikka asuntoa ei nyt voikaan laittaa vuokralle. Tulevaisuuden suunnitelmista myös otettu time out. Onkohan Virve lukenut jonkun Miten säilytät lukijoidesi mielenkiinnon -oppaan 😂
Jos ei ongelmia ole niin kyllä niitä voi aina generoida. Tänään jatkettiin taas jaappausta ja ongelmankäsittelyä kuukausien ajan toistuneet aiheesta eli milloin kirjan lukemisen voi jättää kesken. Aiheen terminologiasta mainittu tänään ainakin seuraavat:
*pyhä päätös
*lupaus
*toimintamalli
*sunk cost fallacy 😆
*heikkous
Virve ei siis jaksa lukea kaikkia hamstraamiaan kirjoja loppuun. Ainakin aiempi METODI on ollut kuunnella niitä kirjoja äänikirjoina. Jos ei tämäkään KÄYTÄNNE toimi, Virve kuuntelee äänikirjat lisätyllä nopeudella. 🤪 Siinäpä vasta PERSONOITU PRINSIIPPI, vaan aina ei Virve jaksa kuunnella pikkuoravien äänellä luettuja äänikirjojakaan loppuun. Jatkojaappauksena aiheesta on luotu kysely, jossa lukijat voivat kertoa missä määrin heitä vaivaa tylsiin kirjoihin jumittuminen