Miksi kaikki sanoo, että opettajan pedagogiset opinnot on yhtä höpinää

Ja työn ohessa onnistuu ihan hyvin tehdä. Pitää tietysti suorittaa opinnot sellaisessa paikassa missä ne on tarkoitettu työn ohessa suoritettavaksi, ettei tule ongelmaa lukujärjestyksen kanssa.

Juuh, työtä tuo vuosi teettää ja paljon, koko ajan on jotain luentoa ja harjoittelua. Mutta itse kasvatustiede sisällöltään on todellakin pelkkiä koukeroisia lauseita (tässä todellinen lainaus eräästä tenttikirjasta: "Massakoulutuksen kollektiivinen standardisointi edistää suvereenisuuden ja kollektiivisuuden merkitystä..."), joiden sisältö on suomeksi käännettynä hyvin itsestäänselvää. Ismiä toisen perään ja sivistyssanoja vaikka muille jakaa.



Harjoitteluosuus oli hyvä, siitä jäi hyvät muistot ja myös jotain konkreettista hyötyä työpaikan arkeen.



Mutta mielestäni opekoulutusta pitäisi ehdottomasti kehittää käytännönläheisemmäksi. Itse kaipasin kolmannen ja neljännen ismi-ismi-kurssin sijaan esim. äänenkäytön kurssia tai selkeää lääkärin luentoa erilaisista "kirjainyhdistelmistä" ja miten niihin pitäisi oikeaoppisesti suhtautua (oppilaan parhaaksi, tietysti).

Aineenopen pätevyys.



Minusta ped. opinnot olivat yliopistossamme todella "täydet", töitä sai tehdä koko ajan sen vuoden aikana. Paljon raporttia ja reflektiota. Työmäärä oli iso ja sen suorittaminen tuntui vuoden lopussa hyvältä.



Ongelmana oli enemmän se substanssipuoli, joka oli kovin höttöinen. Tuon vuoden jälkeen en enää ollenkaan ihmetellyt kasvatustieteiden kokemaa karsastusta melkein minkä tahansa muun aineen poffilta.



Itse harjoittelu oli toki täyttä asiaa.

Minusta tulee yhden vieraan kielen opettaja. Nyt, kahden harjoittelujakson jälkeen tuntuu vaikealta olla taas yliopistolla kuuntelemassa sitä lätinää. Toki monet kurssit ovat hyödyllisiä (esim kehityspsyka, opetuksen arviointi ja kehittäminen, joista jälkimmäisessä ihan kokreettisesti arvioidaan esim suullista kielitaitoa ja saa käytännön työkaluja opettajan työhön), mutta osa on todellista idealismia ja teoretisointia. Tenteistä on kieltämättä helppo päästä läpi ja niihin ei juurikaan tarvitse lukea - varsinkaan minun, joka olen jo graduni kirjoittanut ja suoritan ko. opintoja erillisinä. Aikaa opinnot kyllä vievät läsnäolopakkoineen ja paljon on kirjallisia töitä ja varsinkin syksyn puolella oli ryhmätöitä. Harjoitteluaika on kaikkein hyödyllisintä ehdottomasti. Varsinkin soveltava harjoittelu, jonka tein tavallisessa koulussa. KYllä nämä opinnot silti sen verran raskaat ovat, että voin olla ylpeä itsestäni sitten toukokuussa kun saan paperin käteen!

sellaisten keskuudessa, joiden ajattelu on liian kehittymätöntä ymmärtämään niistä yhtään mitään. Tällaisia on valtaosa opettajaksi opiskelevista. Kyllähän niistä läpi pääsee, jos osaa vähän ulkoa jotain tekstiä.

Mielenkiintoinen ketju. Itse hain juuri erilliskiintiössä aineenopeksi. 1-vuotiaat kaksoset on, joille ajattelin hakea osapäivähoitoa (5h/pv) syyskuusta alkaen. Ajattelin tuolla viiden tunnin opiskelulla päivässä selvitä. Tietysti viikonloppuina ja iltaisin voin jatkaa, kun mies on kotona.

Täällä vielä yksi HY:n hakenut. Kiva nähdä syksyllä ja miettiä ketkä opiskelukavereista on meitä av-mammoja :)

Harjoittelujaksot koulussa olivat oikeasti hyodyllisia. En muutenkaan koe, etta opinnot olisivat olleet yhta hopinaa, ainedidaktiikka oli erittain tarpeellista.

Mä luulen, että tässä puhutaan nyt yliopiston ja ammattikorkeakoulun pedagogisista sekaisin. Siis oamk:ssahan opinnot on suunniteltu niin, että ne nimenomaan tehdään työn ohessa, eihän sinne suunnilleen pääse edes opiskelemaan, jos ei ole jo työpaikkaa valmiina.

Ja sitten on erikseen yliopiston aineenopettajakoulutus, jossa harjoitteluja ei todellakaan tehdä omassa työpaikassa, vaan Norsseissa kokeneiden ohjaajien alaisena. HArjoitteluihin sisältyy tutkimusprojekteja jne. Yliopistolla tapahtuva opetus on päiväsaikaan ja läsnäolopakko on. Valintakriteereissä jo kerrotaan, että opetus on täysipäiväistä ja samanaikaisen työnteon vuoksi ei saa helpotuksia eikä lisäaikaa opintoihin.

Eli kertokaa hyvät ihmiset kummista opinnoista puhutte, kun kommentoitte! Ettei mene puurot ja vellit sekaisin!

Kiitos rohkaisevasta vastauksestasi!:) Mukava kuulla välillä toisenkinlaisia kokemuksia kuin vain niitä "et tuu ikinä selviään" -tyyppisiä kommentteja. Tietysti lapsen kanssa opiskelu ja elämä yleensäkin on ihan erilaista, sehän on selvää. Eiköhän me yksistä pedagogisista selvitä!:)

Kummallisia kavereita sinulla, jos sanovat, ettei voi lapsen kanssa onnistua. Itse sanoisin, että enemmän opiskelut joustavat lapsen mukaan kuin työelämä (esim. esseitä ja raportteja voit kirjoittaa silloin kuin sinulle sopii, vaikka keskellä yötä tai sunnuntaina :)

Mulla on vähän erilainen tilanne, olen ollut jo 12v. töissä ja mietin alanvaihtoa ja nyt olen olut elokuusta asti opintovapaalla ja olen tehnyt aineenopekoulutusta + täydentäyt yhtä sivuainetta yliopistolla. Minulla on kaksi alle 5v. lasta, jotka vien normaalisti päiväkotiin. Kun olin töissä lasten päivät venyi paljon pidemmiksi. Nyt jos ei ole aamuluentoja, voin vielä lapset myöhemmin ja vastaavasti lähes aina olen hakenut heti neljän jälkeen tai aikaisemmin.

Suosittelen!

Jaa vastaukseksi siihen, onko opinnot höpinää, väitän, että se on ihan itsestä kiinni. Totta on, että tenteistä pääsee läpi helposti, mutta jos haluaa oppia, niin maailmassa riittää artikkeleja, joita voi lukea ym. Itse koen saaneeni todella paljon!

itsestäänselvyyksiä, mutua.

Jos on ikinä opiskellut mitään ihmistieteitä, on kasvatustiede ihan puppua. Lainattu vähän sosiologiaa, vähän viestintätieteitä, vähän psykaa jne.

itselläni oli onni saada loistavat ohjaavat opettajat ja opettajan pedagogiset antoivat todella paljon, hyödyllinen vuosi (olin siis jo ennen sitä toiminut opettajana) ammatillisesti. Samaa sanoivat myös muut samassa ryhmässä olleet.

ei ole ihan läpihuutojuttu. Ne asiat aukenevat vasta useiden vuosien pästä, itselläni kävi niin.

Se _on_ kyllä löpinää, jonka normaaliälyllä varustettu ihminen kävisi läpi neljänneksessä tuosta ajasta. Itsestään selvyyksiä ja idealismia vuoron perään - ja tämän sanon kukkahattutätinä, joka on pahimman sortin idealisti työssään, mutta tuo on jo liikaa.



En sitä sano, onhan se jossain vaiheessa jokaisen hyvä miettiä hetki että mitä teen ja miksi teen sen niin kuin teen, mutta opettajankoulutuksessa on ihan liikaa ihan vääriä asioita siihen nähden, mitä työ on käytännössä.

Mutta läsnä täytyy luennoilla toki olla. Se on ainoa haaste, ettei voi esim. töitten ohella niitä suorittaa. Kuulostaa kyllä ihan samanlaiselta kuin silloin 2000-luvun alussa, jolloin itse suoritin kyseiset opinnot. Tehtävät ja tentit olivat ihan läpihuutojuttuja. Suurinta osaa tenttikirjoista en vaivautunut edes selaamaan läpi. Silti en saanut yhtään alle 2,5:n arvosanaa. Itsestäänselvyyksiä koko opinnot täynnä.

ja kun lukee kirjaa niin itsestäänselvyyksiä koko kirja ja tuntuu että kirjoittajat kilpaa kirjoittavat mahdollisimman monimutkaisia lauseita. Normaalissa työelämässä pyritään selkeyttämään asioita

sitten hoida hommaa helpoimman mukaan kuten tämä :)



http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/pauliina-takala-jai-kiinni-plagi…

http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?1441102

Kertokaapa mielipiteenne siitä, pystyykö pedagogiset suorittamaan pienen lapsen äitinä? Itselläni maisterivaihe vielä edessä opinnoissa ja lapsentekopuuhissa. Olemme todella kauan miettineet perheenperustamista ja vauvakuume alkaa jo olla kohtuuton. Nyt mietityttääkin, pystyykö äitiyden ja pedagogiset mitenkään järkevästi yhdistämään. Mieheni on vakityössä, mutta sukulaisia ei juuri paikkakunnallamme asu eli heiltä ei tukea arkisin saa. Ajattelin tehdä graduopinnot ensin ja vasta lopuksi pedagogiset, kun lapsi on jo päiväkoti-ikäinen. Ymmärrän täysin, että lapsen kanssa opiskelutahti hidastuu melko varmasti.

Onko kellään pienen lapsen äidillä kokemusta pedagogisten suorittamisesta? Entä te muut, mitä veikkaatte, pystyykö noita kahta yhdistämään?

Kiitos asiallisista vastauksistanne:)