Lue keskustelun säännöt.
Itsemurha lähipiirissä, niin paska olo
12.08.2012 |
onko näissä joku logiikka tai teoria, miten tunteet menee? Alun äimistyksestä ja ihmetyksestä olen päätynyt epämääräiseen paskaan oloon.
Oon vihanen ja surullinen ja epäuskoinen ja ärtynyt ja jotain muuta, vähän kuin kutiaisi ihon sisäpuolelta, yhtä epämiellyttävä olo.
Kommentit (23)
oliko se hetken mielijohde vai oliko se kunnolla harkittua. Ja mitä jos ja oisko pitäny ja oisinko minä voinut ja miksi helvetissä pitää tuollanen teko tehdä, saatanan mulkku, minkä teki.
Ääääääh. Pakko saada unta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se sun tekosi ollut...
Väärin silti...
vaan joku epämääräinen klöntti epämiellyttäviä tuntemuksia. Mutta kyllähän sitä miettii, että jos ja jos.
Onneksi pääsee nyt töihin ja saa jotain ihan muuta ajateltavaa.
ap
1/100 siitä mitä se itsemurhan tehnyt on tuntenut jo vuosia. Eikä loppua näy. Että kuka tässä on itsekäs?
en voinut uskoa todeksi. Tuntui petetyltä ja jätetyltä. Tuntui että miten sinä voisit tehdä tämän minulle? Miksi jätit minut?
Sitten löysin syylliset. Tajusin mikä oli ajanut itsemurhaan. Olin täynnä vihaa.
Sen jälkeen ymmärsin miten paha hänellä oli ollut, jo pitkään. En osannut auttaa, olisi pitänyt tehdä jotain.
Nykyään 3 vuotta jälkeenpäin haluan uskoa että se oli varmaan vähän vahinko ja ei hän minulle mitään pahaa halunnut vaikka tuottikin äärimmäistä tuskaa. Vieläkin mietin että jos olisin tehnyt niin tai näin, mutta näitä ajatuksia tulee enää harvoin.
Se ahdistava möykky mikä on rinnassa jolta ei saa vedettyä edes kunnolla henkeä, sanoisin että se lähtee noin kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1/100 siitä mitä se itsemurhan tehnyt on tuntenut jo vuosia. Eikä loppua näy. Että kuka tässä on itsekäs?
poissulkien tästä omat vanhemmat. Omien vanhempiensa itsemurhaan lapsi ei paljon pysty vaikuttamaan mutta muiden ihmisten olemiseen ja jaksamiseen voi vaikuttaa.
Hän soitteli minulle vähintään kerran kuukaudessa että nyt minä teen itsarin, vedin juuri kaikki lääkkeeni, nyt en jaksa enää ja ammun kuulan kalloon.
Suku ja ystävät yrittivät saada henkilön niin hyvällä kuin pahallakin hoitoon. Oli kerran kolmen vuorokauden pakkohoitojaksolla, mutta päästettiin tarkastelun jälkeen pois. Oli erittäin sekaisin mutta osasi olla kuitenkin niin vakuuttava ja normaali kun halusi.
Sitten loppujen lopuksi se itsari kerran onnistui. Vahingossa, luulen niin. Paska fiilis, on kyllä, olin viimeinen joka puhui hänen kanssaan välittömästi ennen tekoa.
Näen vieläkin unia, niin monien vuosien jälkeen, että hän ei olekaan kuollut. Tai että hän ei ole vielä ehtinyt tehdä tekoaan ja yritän saada hänen mielensä käännettyä.
Mitä tähän ihan oikeasti voi sanoa? Elämä on. Niin ei saisi sanoa mutta joskus on parempi että asiat menevät niinkuin menevät.
Elämä kouluttaa kyyniseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ahdistava möykky mikä on rinnassa jolta ei saa vedettyä edes kunnolla henkeä, sanoisin että se lähtee noin kuukaudessa.
Mulla on se ahdistava möykky jolta ei saa vedettyä ede kunnolla henkeä parhaillaankin ja voin nyt melko hyvin. Nimimerkillä vuosia itsemurhaa hautonut. Ja edelleenkin kyllä kuolisin jos jumala minulle sen asian esittäisi vaihtoehtona. Että mieti sitä.
en oikein ymmärrä, miksi. Pahempaakin on av:lla saanut olla. Onko tämä jotenkin vaarallinen aihe?
Minusta on aika hassua, että näköjään joidenkin mielestä minulla ei saisi olla paha olla ("sillä oli varmasti paljon pahempi olo") tai että pitäisi olla vielä pahempi olla ("sinun syysi?").
Tosi omituista, että olisi itsekästä tuntea jotain, kun läheinen kuolee. Vai onko ne vihan tunteet teidän mielestä kiellettyjä? Pitäisikö vain surra pyhästi ja miettiä mitä olisi voinut/pitänyt tehdä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tottakai vihankin tunteet ovat oikeutettuja.
Toinen vanhemmistani teki itsemurhan, edelleen tulee iltoja sillon tällön kun nukkumaan mennessä tulee iso ikävä ja itku siitä miten vanhempi voi hylätä lapsensa sillä tavoin. Varsinkin kun toinen vanhempi oli jo kuollut aikaisemmin. Alun sumu ja paha olo kaikkosi vasta psykologin avulla vuoden jälkeen, ahistusta asiasta on edelleen näin 7v myöhemmin. Ja valtava kuolemanpelko (tärkeiden kuolema, ei oma) varjostaa melkein jokapäiväistä elämää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
etteivät ihmiset tekisi itsemurhia. Yleensä se ei ole mikään hetken mielijohde, joten läheisillä on kyllä aikaa auttaa.
Omien vanhempiensa itsemurhaan lapsi ei paljon pysty vaikuttamaan mutta muiden ihmisten olemiseen ja jaksamiseen voi vaikuttaa.
Mitähän tunteita kohteen itsemurhasta silloin seuraa? Vaikea uskoa, että ainakaan syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksikään itsemurhan tekijä haluaa aiheuttaa pahaa mieltä läheisilleen teollaan. Sitä on siinä omassa tilanteessaan vaan niin paha olla, että ei enää jaksa. Ei jaksa tsempata muiden takia, vaan päätyy siihen ratkaisuun, jolla lopulta helpottaa omaa oloaan.
Mulla on toinen omista vanhemmista tehnyt itsemurhan mun ollessa vielä teini-ikäinen. Ikinä en ole ollut vihainen hänelle siitä syystä, enkä syyllistänyt siitä kyllä muitakaan. Jokainen tekee oman ratkaisunsa, omasta näkökulmastaan katsoen. Ei itsemurha vie pois niitä hyviä muistoja ja kokemuksia siitä ihmisestä.
Tottakai saa tuntea vihaa, mutta voisiko olla itsellesi helpompaa, että vihan sijaa yrittäisit ymmärtää?
Itsemurhan kolme vuotta sitten.:( Aluksi olin järkyttynyt enkä voinut uskoa asiaa todeksi. Vaikka itsemurha ei oikeastaan tullut yllätyksenä, kerran oli aikaisemmin yrittänyt mutta selvisi siitä ja oli pitkään ollut masentunut, lapsuudessa kokenut ikäviä asioita (esim.eno raiskannut).
Itse en muista tunteneeni vihaa, vain surua ystäväni puolesta koska hänellä oli niin paha olla.. Toki kaikki tunteet ovat normaaleja.
Sehän on jokaisen oma elämä ja oma valinta mitä elämässään tekee ja mahdollisesti jatkaako sitä pidemmälle.
Se teko on HÄNEN omaa elämää, eikä siihen liity mitenkään se mitä sinä siitä olet mieltä.
Eläisit sinäkin elämääsi ja manisit itseesi.
etteivät ihmiset tekisi itsemurhia. Yleensä se ei ole mikään hetken mielijohde, joten läheisillä on kyllä aikaa auttaa.
Käyvät vuosia hoidoissa/ terapiassa ja läheiset yrittävät
auttaa, mutta silti henkilö päätyy itsemurhaan. Aina ei apu auta vaikka kuinka yrittäisi, turha ainakaan syyllistää ketään.
Sehän on jokaisen oma elämä ja oma valinta mitä elämässään tekee ja mahdollisesti jatkaako sitä pidemmälle.
Se teko on HÄNEN omaa elämää, eikä siihen liity mitenkään se mitä sinä siitä olet mieltä.
Eläisit sinäkin elämääsi ja manisit itseesi.
masentuneita ihmisiä ei edelleenkään osata tai haluta hoitaa kunnolla. Olen järkytyksekseni omin silmin täältäkin lukenut, miten hoitsu kertoo olevansa epäystävällinen ihmiselle joka yrittää itsemurhaa, ettei kyseinen ihminen saa yrityksekstään "palkintoa" tai "huomiota" ja tule uudestaan. Siis mitä helvettiä, oikeasti. Jos Pekka katkaisee jalkansa ja paraneminen menee mönkään, niin ollanko Pekallekin sitten epäystävällisiä jos joutuu toisen kerran tulemaan hädän kanssa? Jaa, tuolta se Pekka nyt tulee jalkansa kanssa hakemaan huomiota! Kuule, me pidetään nyt sua täällä pari tuntia kun on pakko, tuossa on pari särkylääkettä ja ÄLÄ TULE ENÄÄ UUDESTAAN.
ja alussa on kauhea puhumisen tarve.
syyllisyyden tunnekin tulee. ja mulla se ei ollut aiheeton.
vuosien myötä helpottaa.