Haluaisin testata näkijän kykyäni/intuitiotani. Kysy jotain.
Olen vielä hetken hereillä.
Kommentit (54)
Hoitoalalla tai alalla, jossa tarvitaan matemaattisia taitoja. Olet oikealla alalla. Viimeaikainen epävarmuutesi työtäsi kohtaan johtuu uupumisesta rutiineihin (aikaiset heräämiset) sekä menneisyyden ratkaisemattomien asioiden noususta uudelleen esille.
Työtianteesi elää jonkin aikaa ja vaihdoksia saattaa tapahtua, mutta liittyen talouden vakiintumiseen, työtilanteesikin paranee.
Entä mitä tapahtuu työtilanteelleni?
Missä on kadonnut kello, jota olemme etsineet? Sen löytäminen olisi todella tärkeää koska muistot jotka siihen liittyvät eivät ole korvattavissa millään. Sen muistoarvo on todella suuri. Minua vaivaa se, minne se katosi. Onko se edes enää ehjä? Miksi se katosi? Liittyykö poliisi juttuun?
En ole provo. En vaan halua kertoa enempää yksityiskohtia, sillä joku voisi tunnistaa. Olisin tuhannesti kiitollinen jos pystyisit auttamaan.
mutta toimenkuva muuttunee. Uskon, että teillä on kaikki ok, kunhan perheenne sisäinen yhteys säilyisi tiiviinä ja avoimena.
Onko meillä kaikki ok siellä, missä nyt asumme?
Pääsenkö päämäärääni? Kestääkö se pitkään? Toteutuvatko elämässäni suurimmat haaveeni, työ, perhe, talo ja rakkaus? Olenko vielä joskus täysin onnellinen?
Kiitos jo etukäteen.
itsenäinen samalla säilyttäen lämpösi. Älä pelkää, sinun käy hyvin! :)
miten minun käy, miesrintamalla.
Asia vaivaa minua kovin.
Ja muistakaa kaikki, etten ole mikään oikea meedio. Minulla on vain normaalia herkempi vaisto. Älkää siis tehkä päätöksiä näiden kirjoitusten perusteella, vaan kuunnelkaa itseänne.
ap
Tuöpaikalla naisia ja miehiä 50/50, ikähaarukka laaja, mutta onhan tuolta muutama yksilö eläkkeellekin onnistunut jäämään. Matemaattiset taidot osuivat! Mitään epävarmuutta työtä kohtaan ei ole, vaan lähinnä lapsen hoito mietityttää. Mitään ratkaisemattomia ongelmia menneisyydessä ei ole.
Älä siis lopeta päivätyötäsi, sillä näkijän kykysi eivät oikein vakuuta :(