Miksi Lahti ja Tampere on jatkuvasti uutisissa rikosten suhteen?Kuka uskaltaa asua=(
Jatkuvasti saa lehdistä lukea, että joku on tapettu tai ryöstetty tai pahoinpidelty tms=(
Kommentit (14)
Iso kaupunki =ihmisiä paljon. Myös ns. huonoa väkeä. Mutta yleensä epämääräiset porukat ovat samoilla alueilla/taloissa, tavikset saavat kulkea ja elää aivan rauhassa ilman vaaraa.
Ylipäätään yleensä murhat/pahoinpitelyt tapahtuvat tutuissa (päihde-)porukoissa, harvoin aivan sivullinen joutuu uhriksi. Toki joku hullu voi yks kaks tappaa tuntemattoman, mutta nuo yksittäistapauksia eikä voi yleistää tietylle paikkakunnalle.
Väitän että suurin syy Lahden ghettomaisuudelle ovat löperit ja ongelmatyyppejä ymmärtävät virkamiehet.
Keskusta on läpikustu. Juopot ja narkkarit örveltävät avoimesti poliisin puuttumatta. Itseasiassa he vaikuttavat olevan Lahdessa oikeita kunniakansalaisia. Katsokaa vaikka Poliisit TV-sarjaa Lahden osalta. Yhtä hyvää ja ymmärtävää kohtelua ei yksikään tavallinen kansalainen saa poliiseilta, ei ikinä.
Rakennukset ovat sotkettuja ja ränsistyneitä. Eräästäkin keskustan entisestä arvokiinteistöstä ja nykyisestä vuokrahelvetistä tippui takavuosina jalankulkijoiden päälle seinän paloja!!! Talo oli jo pitkään ollut sen näköinen, että kuka tahansa olisi arvannut että näin käy ennemmin tai myöhemmin. Talon yksityinen omistaja ei ilmeisesti joutunut asiasta minkäänlaiseen vastuuseen.
Myös kaupungin hienostoalueilla on ränsistyneitä taloja. Eräskin piha keskeisimmällä paikalla, Anttilanmäellä, on näyttänyt kaatopaikalta kohta jo vuosikymmenen. Rakennusvalvontaa ei kiinnosta tämäkään sen vertaa, että asia hoidettaisiin kuntoon.
Terveyskeskuksessa ja sairaaloissa tavallisille veronmaksajille auotaan samalla kun narkkarit ja vastaavat pääsevät jonojen ohi.
Surullinen kaupunki tämä Lahti.
on tosiaan keskusta ja varsinkin ankkuri... siellä asuu linnan venkuloita, huumehörhöjä ja paljon työttömiä nykyään... Yliarvostettua aluetta! :(
Me asutaa liipolassa...Ja mun mies osti just äskettäin laittoman ampuma aseen... Sano vaan et turvaksi, kun asutaa täällä! :(
Aika hyvä :D
Nää kaikki kommentit Lahdesta...Asutaankohan me ihan samassa Lahdessa? Kuulostaa ihan eri paikalta kuin se kaupunki missä mä asun.
Väkivaltaiset kaupunginosat ovat yleensä sellaisia, jossa on paljon ravintoloita ja kauppakeskuksia. Siellä missä on väkeä, on myös tohinaa.
Väkivaltaisten kaupunginosien joukosta löytyy kuitenkin sellaisiakin paikkoja, joissa ei ole kauppakeskusta tai ravintolakeskusta.
Tällaisia erikoisen väkivaltaisia kaupunginosia ovat esimerksi Oulun Ritaharju ja Toppila, Vantaan Korso, Kuopion Petonen ja Turun Varissuo.
Eniten väkivaltarikoksia asukaslukuun suhteutettuna:
1. Kluuvi, Helsinki
2. Jyväskylän keskusta
3. Lahden keskusta
4. Nekala, Tampere
5. Tikkurila, Vantaa
6. Kamppi, Helsinki
7. Ritaharju, Oulu
8. Kuopion keskusta
9. Korso, Vantaa
10. Tampereen keskusta
11. Toppila, Oulu
12. Espoon keskus, Espoo
13. Petonen, Kuopio
14. Kaijonharju, Oulu
15. Hakunila, Vantaa
Yhtään Lahden lähiötä ei ole edustettuna 15 parhaan joukossa, tosin Oulu on edustettuna kolmeen kertaan ja Jyväskyläkin on Lahden edellä keskusta rähinöinnissä.
eiköhän tuo armas pääkaupunkimme Hki vie voiton noisa uutisoinneissa...
Isommissa kaupungeissa luonnollisesti on enemmän rikollisuutta, kun väkeäkin on enemmän.
Uskallamme asua oikein hyvin Tampereella.
Aina, kun missään uutisoidaan mitään kyseisestä paikasta, on kyse laittomuuksista tai mielenterveysongelmista. On alkanut jo naurattaa, pieni paikka ja aina joku siellä sekoaa :)
saksala ei ole missään mielessä "paha/huono" kaupunginosa. Siellä asuu vain vanhuksia. Saksala on ehkä lahen turvallisin kaupunginosa..
Petosella ajettu tahallaan ihmisen päälle autolla tänään
Entä sitten Forssa? tosin ei ole oikea kaupunki. Hurjasti tapahtuu seudulla vaatimattomaan väkilukuun nähden.
Lahdessakin pahimpia taitavat olla liipola, saksala, kiveriö ja mukkula..ja näissäkin jälkimmäisistä löytyy myös rauhallisia, kivoja okt-alueita ja arvoasuntojakin..mutta myös kaupungin vuokrataloja.Tietyt porukat ovat keskittyneet niihin kerrostalolähiöihin näillä alueilla..ja siellä sattuu ja tapahtuu.