Tutkimus: Synnytys voi traumatisoida siinä missä sota

Kun ensimmäisen kerran luin traumaperäisestä stressihäiriöstä. Synnytyksestä on 20 vuotta, mutta näen edelleen painajaisia siitä, että olen raskaana ja menossa synnyttämään. Yhden kerran olen tehnyt abortin, vaikka raskaus oli toivottu.



Olen miettinyt, mikä oli pahinta siinä kokemuksessa. Varmaankin se, että mut pakotettiin selälleen ja se asento oli ainoa, missä sattui. Sain pahat vauriot ja ne jäivät korjaamatta, koska en voinut puhua synnytyksestä tai mistään siihen liittyvästä tai edes ajatella koko asiaa vuosikausiin. Kun sitten viimein hain apua, en ole saanut sitä; ehkä siksi, että lääkärit luulevat, että olen kuvitellut koko jutun, kun en ole aiemmin hakenut apua. No, nyt laskeuma on pahentunut iän myötä niin paljon, että se näkyy jo suoraan vessakäynnin aikana. Kerään rohkeutta ottaa kuvan ja mennä sen kanssa lääkärille (rohkeutta tarvitsen, koska jo pelkkä ajatus koko asiasta, paluusta menneisyyteen, aiheuttaa voimakkaita oireita, mm. neuroottisia pakkoajatuksia ja käsien pesua jne.)



Ulospäin olen ihan normaali ja jopa menestynyt ihminen. Tämä on minun suuri salaisuuteni.

Ennen ne pahiten kärsivät myös yleensä kuolivat eivätkä jääneet traumoistaan kertomaan.

Kirjoittaisin voimahalin, jollei se olis niin kornia.

Myöhemmin luin traumaperäisestä stressireaktiosta ja totesin yllättyneenä on moni niistä asioista sopi muhun synnytyksen jälkeen.

kaikista yllättävistä/rajuista/vaarallisista tilainteista voi tulla traumaperäisiä stressioireita.



Itselle tuli toisen synnytyksen jälkeen sekoamisen tunne. Liittyi ilmeisesti kipushokkiin ja suuren verimäärän menetykseen. Se lähti kuitenkin muutamissa tunneissa.



Nyt mulla on kaksi vaikeaa synnytystä takana ja muistelen molempia ihan hyvällä, ei oireita. Että ei vaikea synnytys automaattisesti tarkoita, että traumaoireita tulee tai ainakaan pitkäaikaisesti. Vaikeakin synnytys voi lopulta olla hyvä kokemus.

Olen käynyt vaikean synnytyksen takia psykologilla, enkä varmaan ole ainoa. Kun aina vaan ahdisti ja ahdisti ja synnytys tuli mieleen, vaikka sitä nimenomaan yritti olla ajattelematta niin tajusin hakea apua.



Eihän tästä Suomessa puhuta. Alatiesynnytys on pyhä kokemus jonka kautta ihminen henkistyy ja muuttuu paremmaksi äidiksi ja niin päin pois.

Olen käynyt vaikean synnytyksen takia psykologilla, enkä varmaan ole ainoa. Kun aina vaan ahdisti ja ahdisti ja synnytys tuli mieleen, vaikka sitä nimenomaan yritti olla ajattelematta niin tajusin hakea apua.

Eihän tästä Suomessa puhuta. Alatiesynnytys on pyhä kokemus jonka kautta ihminen henkistyy ja muuttuu paremmaksi äidiksi ja niin päin pois.

lietsoa. Osa synnytyksistä on vaikeita, iso osa ei. Suurin osa synnyttäjistä selviää ilman traumoja. Tietysti on tärkeää, että apua tarvitsevat saavat sitä. Mutta liika kauhun lietsominen vaikeuttaa synnyttämistä sekin. Pelko hidastaa synnytystä ja voi lisätä komplikaatioita.

-olinko 3?

Eihän tästä Suomessa puhuta. Alatiesynnytys on pyhä kokemus jonka kautta ihminen henkistyy ja muuttuu paremmaksi äidiksi ja niin päin pois.

Minä pelkäsin ihan kauheasti ensimmäistä synnytystä kun joka puolelta kuuli pelkkiä kauhukertomuksia verenvuodoista, peräsuolen sulkijalihaksen repeämisistä, emättimen repeämisistä, järjen ja tajun vievistä kivuista, vauvoista jotka kiskotaan imukupilla ulos ihan hapenpuutteesta sinisinä.

Omat sýnnytykseni ovat sitten kuitenkin olleet helppoja ja draamattomia. Ensimmäisen jälkeen olin ihan hämmästynyt, että tässäkö se nyt oli. Ei repeämiä, kauhua, hätää ja pelkoa. Ihmettelin, että miksei kukaan kertonut minulle tällaisista synnytyskokemuksista koskaan. Kätilöltä vähän kyselinkin sitä että taisin päästä tosi helpolla kun en edes revennyt ja muistaakseni hän sanoi jonkun varsin pienen prosenttiluvun missä synnytyksistä edes repeämisiä tapahtuu. Minä kun luulin että on melkein sääntö että alapää menee kursimiskuntoon, huonolla tuurilla peräsuolikin.

Tarkoitin tuota että ei puhuta että jää noita traumaoireita. Repeämiset ja muut asiat käydään läpi sillä tasolla että montako tikkiä on laitettu ja kauanko kestää että ne sulaa ja se siitä sitten. Synnytyksen jälkeen neuvolassa seurataan vain vauvan kasvua, ei ketään kiinnosta että minkälaisena henkisenä raatona äiti on synnytyksen jälkeen.



4

Odotan toista nyt ja ensimmäinen synnytys oli vaikea lähinnä kahdesta syystä. Todella pitkä synnyts ja kipu oli kova.

Nyt kun odotan toista niin väistämättä mieleeni on tullut ensimmäisen synnytyksen kamaluudet ja olen koittanut työstää miten ne asiat pelottaisivat nyt vähemmän ja mikä toisi minulle lohtua ja turvaa jos synnyts on taas vaikea.

Kovasti on vähätelty näitä ajatuksia ja muutama ihmine jopa kysyi miksi sitä kivunlievitystä niin mietin, miksen luomuna vaan synnytä ilman mitään. Ahdistus kasvoi entisestään. Joku tokaisi että mitä ihmeen erityiskohtelua minä aijon siellä sairaalassa vaatia miksen vain avoimin mielin mene tilanteeseen.

Ei kyllä ole tullut mistään rauhoittavia sanoja tai lohtua omaan epävarmuuteen. Päinvastoin, pelot ovat vaan kasvaneet ja enää niistä ei niin avoimesti viitsi keskustellakkaan muille kun pelkää mitä taas möläyttävät.



Tuntuu ettei mistään saa tukea ja kuuntelevaa korvaa niihin pelkoihin.