Imetyksen epäonnistumisesta ikuiset traumat?

ei kannata ainakaan tästä syystä jättää toisen lapsen tekemistä. Ensimmäisen lapseni imetys meni aivan pieleen monesta syystä (osin fyysisiä, osin tietämättömyyttä, osin lapsesta johtuvaa), mutta toista lastani imetin 1v4kk. Osasin paremmin, tiesin enemmän, tiesin myös omat fyysiset puutteeni ja pystyin luovimaan niistä läpi.



Imetys ei ole maailman tärkein asia, ja kunhan aikaa kuluu huomaat sen itsekin. Se on todella tiukka paikka, itselle ainakin oli, mutta lapsen kasvaessa se menttää merkityksensä. Kukaan ei enää kouluikäisen lapsen imetyksestä mieti yhtään mitään.

voit vielä onnistua imetyksessä! Mulla on neljä lassta, joista kaksi ovat pullolapsia mutta kolmanne kohdalla onnistuinkin imetyksessä ja imetin kolmatta sitten loppujen lopuksi 2-vuotiaaksi asti.



neljänne imetys meni sitten jo rutiinilla. Onnistuneet imetykset olivat mahtavia kokemuksia!

eli ei imetyksen takia paineita :)

Olen kolmesti epäonnistunut imetyksessä (virallisesti näin, omasta mielestäni oli ihan kelpo suoritus). Ihanat 8, 6 ja 3-vuotiaat meillä nyt, eivät vaikuta kärsineen pahasti ;-).



Toi imetyshurmos on syvältä. Keskimmäisen kanssa imetin itseni ja lapsen sairaalakuntoon. Uskoin neuvolatätejä ja imetystukipuhelinta:" imetä enemmän, enemmän, enemmän!!!" ja minähän yritin.

Ihan terveitä mun lapset ainakin on vaikka en ole imettänyt. Titysti joku haluaa aina päteä imettämisellä paremmuudestaan, mutta mitä siitä. Ihan hyvin lapset kasvaa maidonkorvikkeella.

ja sua kyllä myöhemmin harmittaa, jos imetyksen vuoksi jätät lapsiluvun yhteen.



Minulle imetys on fyysisistä syistä johtuen erittäin hankalaa. Imetyksen alkutaival on ollut uuvuttavaa, henkisesti ja fyysisesti ja siltikään imetys ei ole onnistunut. Koen yhä nuo imetykset suurina epäonnistumisina äitiydessäni, ja olen suoraan sanottuna helpottunut, ettei minun ikinä tarvitse enää käydä tuollaista läpi koska enempää lapsia en tee.



Mutta toisaalta, asioita pitää katsoa vähän isommastakin perspektiivistä. Olen viime aikoina tavannut äitejä, jotka ovat tahallaan laiminlyöneet lastaan ja altistaneet lapsen väkivallalle ja todellisille traumoille. Ei siihen verrattuna imetyksen epäonnistuminen ole yhtään mitään.



PS: molemmat lapseni ovat terveitä ja hyvin kehittyneitä. Lapsista ei näe, paljonko he ovat äidinmaitoa saaneet.

ei kannata ainakaan tästä syystä jättää toisen lapsen tekemistä. Ensimmäisen lapseni imetys meni aivan pieleen monesta syystä (osin fyysisiä, osin tietämättömyyttä, osin lapsesta johtuvaa), mutta toista lastani imetin 1v4kk. Osasin paremmin, tiesin enemmän, tiesin myös omat fyysiset puutteeni ja pystyin luovimaan niistä läpi.

Imetys ei ole maailman tärkein asia, ja kunhan aikaa kuluu huomaat sen itsekin. Se on todella tiukka paikka, itselle ainakin oli, mutta lapsen kasvaessa se menttää merkityksensä. Kukaan ei enää kouluikäisen lapsen imetyksestä mieti yhtään mitään.

Sillä erotuksella että imetän vielä kuopusta joka on vähän yli vuoden. Ei mulle kyllä jäänyt esikoisen osittaisietyksestäkään pahemmin traumoja, toki se "epäonnistuminen" harmitti ja muutamat itkutkin asian takia itkin, mutta kun lopulta päätin 4kk sähläyksen jälkeen lopettaa imetyksen kokonaan, oli se lähinnä helpotus.

Rintapumppua en ole nyt kuopuksen kanssa kertaakaan tarvinnut, puhumattakaan tuttipulloista tai rintakumeista. Onnistumiseen vaikutti paljon vauvan pirteys, esikoinen oli unelias ja veltto, kuopus taas jäntevä ja pirteä heti syntymästä.

lapsiluvun yhteen, niin onpa kyllä sitten kaikkien aikojen hölmöin syy! Itsellänikin yhden lapsen imetys epäonnistui. Imetin osittain 3kk ja ikinä ei imuote ollut hyvä, vaan tosi huono, tuskin kymmentä milliä maitoa sai, vaikka kävin imetystukihenkilöllä, temppuilin rintakumien kanssa ja ilman, pumppasin maitoa, yritin imettää selälläni maaten ja annoin vauvan itse hakeutua rinnalle ja kerta kaikkiaan tein kaikkeni. Kyllähän se harmitti aivan vietävästi, mutta lapsi on nyt 1,5v ja olen todellakin jo päässyt tuosta asiasta yli. Ei imetys ole maailman tärkein juttu ja pari kuukautta osittaisimetystähän antaa jo niitä vasta-aineita ym vauvalle! Vähän suhteellisuudentajua nyt kehiin, nainen :)

Itse imetin 2 viikkoa, senkin osittain. Mulla ei olisi mielenterveys kestänyt enempää. Aikani märehdin ja tunsin olevani huono äiti, mutta nyt kun lapsi 1v, ei enään harmita.



Ja jos joskus toivottavasti lapsia lisää, en ota paineita imettämisestä. Yrittää tahdon, mutta jos ei onnistu, jätän imettämättä.



Järki käteen ja terapiaan jos asia kovasti vaivaa.!



T: 20v äiti.