"Haastava lapsi" = kasvattamaton kakara!

On selvää, että jokaiselle vanhemmalle voi osua ns. helpompia tai haastavampia kasvatettavia (myös oma temperamentti vaikuttaa, itse esim pidän vaikeampana herkän ja kiltin esikoislapseni kasvattamista kuin tulisemman mutta enemmän sietävän kuopuksen kanssa toimimista).

Mutta haastavuuskaan ei selitä huonoa käytöstä. Vanhemman tulee vaan jaksaa ja löytää ne keinot vaikeammankin tapauksen "kesyttämiseksi".

Ja näitäkin vanhempia löytyy, jotka saavat ihan tavallisestakin ihmisen alusta "haastavan" taaperon ja myöhemmin "erityistarpeisen" koululaisen. Oikeasti vammaiset ja ongelmaiset ovat sitten asia erikseen.

Mikä niillä on vielä vaiheessa?

äläs ap nyt höpötä omiasi.



Haastavan lapsen kanssa on mahdollista päästä ihan yhtä hyvään kasvatukselliseen lopputulokseen kuin helpomman lapsen kanssa mutta TOTTA KAI SE VAATII ENEMMÄN AIKAA JA KÄRSIVÄLLISYYTTÄ.



Ihan hullua ajatella että ylipäänsä lapsi olisi valmis muutaman vuoden iässä saati sitten se haastavampi lapsi :D



Se kasvatustyö jatkuu sinne aikuisikään saakka hei! Siksi muakin ärsyttää suunnattomasti nämä jotka kitisevät muutaman vuoden ikäisen lapsen uhmittelusta...huoh!

kaikkien lasten tulisi olla esim 4-vuotiaana kuin samasta muotista ja yhtä tottelevaisia vai?



Juu paratiisissa ehkä näin mutta valitettavasti jokainen lapsi on yksilö ja jokaisen lapsen kasvatus erilaista ja vie eri ajan aikaa päästä samaan lopputulokseen. Siksi ei paljon kannata alkaa puhua esom 4v lapsen kasvattamattomuudesta ennen kuin todella tunnetaan se lapsi ja perheen kasvatustavat.

Olipas taas hauska aloitus.

Sitten niitä "haastavia" tungetaan samoihin koululuokkiin muiden kanssa ja kaikki 20 muuta kärsii siitä yhden haastavuudesta. Ketuttaa kuunnella kuinka se "haastava" antoi tas jollekin nyrkistä/monosta, hilluu pitkin luokkaan, häiriköi ja hölisee, huutelee vittua ja pillua kun ollaan luokan pikkujoluissa ja vanhemmat vaan hymistelee kun meidän lapsi on niin erityinen..

Jos jo lähes kouluikäinen saa itkupotkuraivareita, ei tottele tms. ja vanhemmat eivät muuta tee kuin vaimeasti kiellä niin missä on vika? Onko lapsi erityisen haastava vai eikö osata pitää kuria ja kasvattaa?



Minä veikkaan jälkimmäistä.

minkäänlaista kasvatustyötä, kun edetään lapsentahtisesti. Ensin imetetään lapsentahtisesti (mikä on vielä ihan jees), mtuta myöhemmin tehdään kaikki lapsen tahdon mukaan. Lapsi tahtoi nyt tulla teille sisälle, vaikka muut ovat ulkona, joten minä tulen nyt lapseni kanssa teille sisälle. Lapsi tahtoi olla teidän keinussanne koko sen ajan, kun te olitte lomamatkalla, joten me sitten vietimme koko viikon teidän pihassanne.

ja lapsia, joilla on tulinen temperamentti tai muuten haastavia tapauksia. Ei sitä kai kukaan kiellä. Mutta kyllä sitten on ihan oikeasti myös niitä tapauksia, jotka ovat "haastavia" vain, koska vanhemmat tai vanhempi ovat vain niin pihalla kasvatuksesta.



Kuten yksi tuttuni, joka ei saa mitään rotia täysin normaaliin 4-vuotiaaseensa. Äiti pillahtaa tuon tuosta itkuun lapsen vuoksi. Hänellä ei ole juuri mitään auktoriteettia lapseensa. Vähän ankea seurata sitä vierestä, tyttö pallottaa perhettään minkä ehtii.



Eivät omatkaan lapseni ole samasta muotista, todellakaan. Toinen on huomattavasti haastavampi kasvatettava kuin toinen. Normaaleja mielestäni molemmat.

jos itkevät lentokoneessa jos kerran ei tunneta lasta, ei vanhempia eikä taustaa.



jopa tällainen amistason nainen osasi tehdä tällaisen päätelmän :D Nyt tietty joku akateeminen tulee sanomaan mun olevan väärässä.

t. 5 lapsen äitee joka naureskelee jutuillesi

vai oletko dumpannut kaikki virikehoitoon tai naapurille leikkimään?

vai oletko dumpannut kaikki virikehoitoon tai naapurille leikkimään?

ja yleensä perheissä on myös isä hoitamassa lapsia.

Mulle ainakin jää aikaa netissä roikkumiseenkin kun lapset nukkuva, leikkivät keskenään tai tekevät jotain isänsä kanssa. Lapsia siis 4.

Eikä sitä paitsi kaikkien suurperheellisten elämä ole hulinaa ja huutamista.

Että minua ärsyttää nämä "Apua haastavan lapsen vanhemmilta" -aloitukset, jossa uusavuttomat ja kasvatustaidottomat mammat kitisee uusavuttomuuttaan.

Taitaa sitten olla helpompi kutsua lastaan kauniisti "haastavaksi" ennemmin kuin myöntää, että kasvatustaidot ovat olleet hukassa alusta lähtien!

Meidän naapurin teini on taas linjoilla. Sen mutsi on PPH.

Tai katso leffa.



Ole sitten hyvin hiljaa.

Lapsi 1: haastava lapsi, uhmannut sääntöjä aina (= jos on joku sääntö, se tarkoittaa, että pitää tehdä juuri toisinpäin). Valittaa aina kaikesta. Arkipäivän perusjuttuja (hammaspesu, tullaan ruokapöytään kun pyydetään ja syödään kauniisti, tullaan kotiin kun on sovittu jne. ) on nyt hiottu 16v ja hiomista vielä riittää.



Lapsi 2: helppo lapsi jonka mielestä sääntöjen noudattaminen ja kaunis käytös ovat itsestäänselvyys.



Lapsi 3: Edellisten välimuoto. Käytöksestä joutuu välillä (aika usein) huomauttamaan ja lapsi saattaa harata vastaan. Tekee sitten kuitenkin asiat niinkuin on sovittu.



Haastavin lapsi on meillä siis se, jota on eniten kasvatettu, mutta tulosta vain ei tunnu tulevan.

Eikö ne kasva ihan itsekseenkin?

Entäs silloin, kun lasta kasvatetaan, mutta se ei yksinkertaisesti auta? Meidän auktoriteettimme tehoaa kehen tahansa tavislapseen ja tulemme mieheni kanssa hyvin juttuun lasten kanssa muutenkin, mutta tuo oma erityislapsemme ei ihan oikeasti tokene kasvatuksella(kaan)! Kasvatuskeinomme on tarkistetu perheneuvolassa ym. ammattilaisilla, pelkkiä kehuja olemme saaneet- silti noita haastavia tilanteita tulee vastaan päivittäin useampia ja lapsi on usein pahantuulinen. Hänellä on jonkinsortin sisäinen pakko tehdä asiat oman päänsä mukaan ja kun muu maailma ei pyöri miten hän tahtoisi, raivostuu ja ahdistuu. Esim. on kiire jonnekin eikä hän pue päälle vaan selittää että hänen TÄYTYY rakentaa ensin joku ihmeen ansa(?) ennenkuin voi pukea...ei siinä mitään muuten, mutta kun lähtemisestä on sanottu + muistutettu kahdesti ennen kiirettä ja laitettu hälytyskin munakelloon. Ja silti pitää pakonomaisesti se "ansa" rakentaa. Tuossa vaiheessa lapsi napataan kainaloon, vaatteet puetaan väkisin päälle ja ovesta ulos. Lopputulos on huutava, raivoava ja itkevä 5-vuotias, joka ei käsitä miksi kävi niinkuin kävi. Selittää voit viisitoista kertaa, ei auta. Hän ei vaan tajua.



Kukaan ei ole saanut häntä lopettamaan omituista käytöstään. Hän on arvaamaton ja väkivaltainen myös, näkee tilanteet ihan eri tavalla kuin miten ne tapahtuivat oikeasti. Esim. häntä kiusattiin ja sai kiusaajan äidiltä tikkarin lohdutukseksi; kertoi myöhemmin meille että kiusaaja oli kiltti ja antoi hänelle tikkarin, kun ovat kavereita. Ihan oikeasti: miten kasvatat lasta, joka näkee maailman ihan eri tavalla kuin muut?

Niistä kasvaa tuollaisia kuin ap, eli ns. huonosti kasvatettuja. Epäempaattisia, vailla sydämen sivistystä, ilkeitä ja huonolla huumorintajulla varustettuja (=huono provo)

Entäs silloin, kun lasta kasvatetaan, mutta se ei yksinkertaisesti auta? Meidän auktoriteettimme tehoaa kehen tahansa tavislapseen ja tulemme mieheni kanssa hyvin juttuun lasten kanssa muutenkin, mutta tuo oma erityislapsemme ei ihan oikeasti tokene kasvatuksella(kaan)! Kasvatuskeinomme on tarkistetu perheneuvolassa ym. ammattilaisilla, pelkkiä kehuja olemme saaneet- silti noita haastavia tilanteita tulee vastaan päivittäin useampia ja lapsi on usein pahantuulinen. Hänellä on jonkinsortin sisäinen pakko tehdä asiat oman päänsä mukaan ja kun muu maailma ei pyöri miten hän tahtoisi, raivostuu ja ahdistuu. Esim. on kiire jonnekin eikä hän pue päälle vaan selittää että hänen TÄYTYY rakentaa ensin joku ihmeen ansa(?) ennenkuin voi pukea...ei siinä mitään muuten, mutta kun lähtemisestä on sanottu + muistutettu kahdesti ennen kiirettä ja laitettu hälytyskin munakelloon. Ja silti pitää pakonomaisesti se "ansa" rakentaa. Tuossa vaiheessa lapsi napataan kainaloon, vaatteet puetaan väkisin päälle ja ovesta ulos. Lopputulos on huutava, raivoava ja itkevä 5-vuotias, joka ei käsitä miksi kävi niinkuin kävi. Selittää voit viisitoista kertaa, ei auta. Hän ei vaan tajua.

Kukaan ei ole saanut häntä lopettamaan omituista käytöstään. Hän on arvaamaton ja väkivaltainen myös, näkee tilanteet ihan eri tavalla kuin miten ne tapahtuivat oikeasti. Esim. häntä kiusattiin ja sai kiusaajan äidiltä tikkarin lohdutukseksi; kertoi myöhemmin meille että kiusaaja oli kiltti ja antoi hänelle tikkarin, kun ovat kavereita. Ihan oikeasti: miten kasvatat lasta, joka näkee maailman ihan eri tavalla kuin muut?

Onko lapsellanne diagnoosi? Hän kuulostaa aika samanlaiselta kuin esikoisemme. Hänkin on niin maan jääräpää ettei ole tosikaan, ei VOI antaa periksi, jotain on PAKKO tehdä ennen kuin jotain muuta voi tehdä, muuten taivas kaiketi putoaa niskaan. Ei ikinä pyydä anteeksi, mutta toisaalta olen huomannut, että hän hyvittää tekonsa muuten, ei vaan "taivu" siihen anteeksipyyntöön. Mutta tärkeintä on silti, että hän katuu, miksi muuten hyvittäisi ja useimmiten vielä numeroa tekemättä? "Pahimmillaan" hän oli n. 5-vuotiaana. On nyt 9-v. ja edelleen "outo", ymmärrän hyvin tuon mitä sanoit, että miten kasvattaa lasta, joka näkee maailman eri tavalla. Silti hän on ihmeen hyvin sopeutunut kouluun ja jotenkin luonne on "tasoittunut" iän myötä. Pikkuveljelläkin on noita joitain jääräpäisyyskohtauksia, mutta lievempinä, ja eiköhän niitä kaikilla ole. Nykyisin olen oikeastaan ihan tyytyväinen, etten aikanaan vienyt itkien poikaa neurologille mitä harkitsin. Tai tiedä olisiko siitä haittaakaan ollut, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu, että kyllä maailmaan monenmoista tallaajaa mahtuu. Itse ajattelen, että sen ei ole niin väliä onko "outo", kunhan ei ole esim. sadistinen eli jonkinlainen empatiakyky on, ilmaisee sen sitten kömpelösti tai ei.

Siinä on hyviä neuvoja, joilla saatiin ainakin meidän 4-vuotias kiukkupussi rauhoittumaan. Siinä Harvardin yliopiston professorin kirjoittamassa kirjassa on jonkin verran amerikkalaista lässytystä, mutta perusajatus on hyvä. Näitä helposti tulistuvia lapsia ei voi käsitellä samalla tavoin kuin muita lapsia, jos ei halua kantaa raivoavaa lasta päiväkotiin jne.

Entäs silloin, kun lasta kasvatetaan, mutta se ei yksinkertaisesti auta? Meidän auktoriteettimme tehoaa kehen tahansa tavislapseen ja tulemme mieheni kanssa hyvin juttuun lasten kanssa muutenkin, mutta tuo oma erityislapsemme ei ihan oikeasti tokene kasvatuksella(kaan)! Kasvatuskeinomme on tarkistetu perheneuvolassa ym. ammattilaisilla, pelkkiä kehuja olemme saaneet- silti noita haastavia tilanteita tulee vastaan päivittäin useampia ja lapsi on usein pahantuulinen. Hänellä on jonkinsortin sisäinen pakko tehdä asiat oman päänsä mukaan ja kun muu maailma ei pyöri miten hän tahtoisi, raivostuu ja ahdistuu. Esim. on kiire jonnekin eikä hän pue päälle vaan selittää että hänen TÄYTYY rakentaa ensin joku ihmeen ansa(?) ennenkuin voi pukea...ei siinä mitään muuten, mutta kun lähtemisestä on sanottu + muistutettu kahdesti ennen kiirettä ja laitettu hälytyskin munakelloon. Ja silti pitää pakonomaisesti se "ansa" rakentaa. Tuossa vaiheessa lapsi napataan kainaloon, vaatteet puetaan väkisin päälle ja ovesta ulos. Lopputulos on huutava, raivoava ja itkevä 5-vuotias, joka ei käsitä miksi kävi niinkuin kävi. Selittää voit viisitoista kertaa, ei auta. Hän ei vaan tajua.

Kukaan ei ole saanut häntä lopettamaan omituista käytöstään. Hän on arvaamaton ja väkivaltainen myös, näkee tilanteet ihan eri tavalla kuin miten ne tapahtuivat oikeasti. Esim. häntä kiusattiin ja sai kiusaajan äidiltä tikkarin lohdutukseksi; kertoi myöhemmin meille että kiusaaja oli kiltti ja antoi hänelle tikkarin, kun ovat kavereita. Ihan oikeasti: miten kasvatat lasta, joka näkee maailman ihan eri tavalla kuin muut?