Ootteko (naiset) pettyneitä jos ette saa yhtään tytärtä?

En ole pettynyt. Poika oli minulle paljon sopivampi lapsi, en itsekään koskaan välittänyt prinsessaleikeistä jne. Pojalla ja minulla on siis paljon enemmän yhteistä, mielekästä puuhaa.

Kaikki tavallaan :)

olen pettynyt kun kuopus on tyttö. Esikoinen on poika ja olisin toivonut nuorimmankin olevan poika.



Toki rakas hän minulle siitä huolimatta on, ei sen puoleen =)



Mieheltä kun kysyin, niin hänelle on se ja sama, mikä sukupuoli lapsella on.

Myöskin siitä, jos ei olisi poikaa

Onneksi on kumpikin.

Meillä kohta 2 poikaa, esikoiseni sairasti vauvana veritaudin, nyt epäillään sitten reumaa. Kaiken lisäksi vielä syntymättömällä lapsellamme epäillään myös vakavaa veritautia, joten taitaa tytär jäädä vain haavekuvaksi. Lääkärit sanoivat että kolmas lapsi todennäköisesti pahiten sairain tulisi olemaan. Olen onnellinen näistä kahdesta, enää en uskalla lisää lapsia harkita. nm. terveyttä toivoen!

Meillä 3 poikaa. En vaihtaisi!

Veljeksillä on niin omat juttunsa, että tyttö jäisi varmaan ulkopuoliseksi. Aivan ihana seurata veljesten elämää, en usko, että sisaruksilla olisi noin läheiset välit jos yksi olisi tyttö.

Ystävillä joilla lapset on eri sukupuolta (kaikilla vain max. 2 lasta), lapsilla pitkälti erilaiset mielenkiinnon kohteet. Leikki-ikäisinä ehkä synkkaavat yhteen mutta sen jälkeen ei.

Toivon että omat lapseni pysyvät toistensa parhaina ystävinä myös aikuisina kuten miehenikin on veljensä kanssa.

olisin ollut pettynyt. Sain tyttäreni, en tarvitse välttämättä lisää lapsia.

olisin ollut pettynyt. Sain tyttäreni, en tarvitse välttämättä lisää lapsia.

sisko ja veli ei voi olla ylimpiä ystäviä aikuisena?

Tottakai murrosiässä on erijutut, niin pitääkin, mutta tekstisi on aika paksua...

Esikoinen poika ja kakkonen oli tyttö mutta kuoli mahaan. Kun kuopus oli tyttö myös olin ennenkaikkea onnellinen terveestä lapsesta mutta myös onnellinen tytöstä. Mies halusi myös yhden pojan :)

En haluaisi tyttöä ollenkaan ja jos tulisi toinen lapsi, niin toivoisin että sekin olisi poika. Minua suoraan sanottuna inhottaa se pakkopaita johon naiset aina tungetaan. Joka sukupolvella se on erilainen ja joka kerta naiset saadaan uskomaan että he haluavat sitä ihan itse. Kytätä koko ajan läskejään, leikellä tissejään, ajella karvojaan, olla aina kauniita, pukeutua korsettiin, typistää jalkojaan.

Tykkään pojista ja niiden kanssa on hauskaa.

Tyttöjen nyperrys, näperrys leikit ei kiinosta.

Eikä vaatteet ja meikit.

Lähden poikien kanssa seikkailusaarelle soutelemaan ja merirosvoja etsimään.

Tykkään myös poikieni harrastuksista uinti ja uimahyppy.

Harvat tytöt edes uskaltaisi harrastaa uimahyppyjä.

Mutta sain onneksi kaksi ihanaa tytärtä ja perhe onkin nyt koossa.

Myös hyvä ystäväni olisi toivonut tyttöä. Sai pojan ja alkuun ainakin oli pettynyt lapsen sukupuoleen (tuskin nyt enää kumminkaan).

Säälin niin sinua, kun omista lapsistasi on kyse.

Kyllä olet vanhempana huono, jos yhteyttä ei ole omiin poikiisi.

Sääli.

olen itse äitini kanssa niin jäätävissä väleissä (käytännössä välit poikki) joten tiedän että ei se ole mikään automaatti että äiti ja tytär ovat läheisiä läpi elämän. Omassa tapauksessani syy on kyllä tunnevammaisen äidin, jonka ei olisi koskaan lapsia pitänyt tehdäkään. Mutta siis tiedän hyvin sen, että odotukset äideillä tyttärien suhteen ovat epärealistisia, odotetaan että tyttärestä saisi shoppailukaverin, sydänystävän, voisi pitää läheistä yhteyttä lapsenlapsiin jne. Näinhän se ei aina mene. Tunnen paljon ihmisiä joilla on tilanne se, että aikuinen POIKA on se joka pitää yhteyttä ja tytär on maailmalle lähtiessään valinnut itsenäisen elämän. Yleensä taustalla jotain äiti-tytär suhteen kränää (martyyyriäiti, narsistiäiti tms).



Itselläni on molempia, mutta en olisi pettynyt jos en olisi tytärtä saanut. Kasvatan lapseni ns. sukupuolineutraalisti joten en todellakaan ohjaa tyttöjä prinsessa, shoppailu ym juttuihin vaan lapseni saavat samat sukupuolineutraalit virikkeet. Esim. luonto, retkeily, ekologisuus, kädentaidot.

Jokainen lapsistani on selkeästi yksilö, ehkä voisi yleistäen sanoa että tytöt ovat itsenäisempiä ja poika enemmän "äidille uskoutuva" ja hakee läheisyyttä äitiinsä. Mutta tämä ei johdu sukupuolesta vaan persoonasta.



Minua surettaa se järkyttävän suuri stereotypiamäärä joka siirretään odotuksina tyttölapsille. Äideillä on kamalat odotukset että tytär sitten tekee äidin kanssa sitä ja tätä, on sellainen ja tällainen, ja aikuisena sitten niin sydänystävä. Ei saisi kirjoittaa lapsen elämän käsikirjoitusta etukäteen eikä asettaa tuollaisia vaatimuksia ja odotuksia! Ei se ole lapsen tehtävä täyttää äidin odotuksia ja toimia äidin haluamalla tavalla.



Jos olisi pakko valita olisivatko kaikki 4 lasta vain yhtä sukupuolta, valitsisin pojat.

Säälin niin sinua, kun omista lapsistasi on kyse.

Kyllä olet vanhempana huono, jos yhteyttä ei ole omiin poikiisi.

Sääli.

Mä ainakin teen kaikkeni että mulla säilyisi läheinen suhde jatkossakin poikiini, mitä on nyt.

Itsees saat peiliin katsoa ja sieltä syytä hakea jos et poikiis läheisiä välejä saa.

Ekan pojan jälkeen toivoin toisen lapsen olevan tyttö, mutta jo raskauden aikana kuulin odottavani poikaa. Ehkä hetken olin "pettynyt" ettei tyttöä ollut tulossa, mutta sitten keskityin tulevaan vauvan.



Meillä ehkä mies on pettyneempi ettei ole tyttöä. Nyt olen tavallaan jopa helpottunut, että lapset pienellä ikäerolla on samaa sukupuolta: vaateet periytyy, leikit on samoja, lelut käy, samat harrastukset.

En muutenkaan arvota ihmisiä sukupuolen perusteella. En ystävyyssuhteissa enkä muutenkaan.



Oma vakava sairastuminen on asia joka on aiheuttanut minulle pettymyksen.

Lapset kuitenkin ovat ilon aiheita ihan sukupuolesta riippumatta.



Lapsen sukupuoli voisi olla isompi juttu, jos olisin yltiönaisellinen prinsessaunelmaa elävä ihminen. Silloin tyttölapsi voisi tuntua läheisemmältä kuin poika.

Olin kuitenkin lapsena jo sellainen, kenen mielestä on ihan yhtä hauskaa leikkiä sotaa tai rollaa ja pollaa kuin barbi- tai mannekiinileikkejä.



En tarvitse tytärtä oman naiseuteni jatkeeksi :)

mulla on siis 1 poika ja lisää lapsia toiveissa.



Ennen lapsen syntymää ajattelin haluavani tytön. Tai raskausaikana en enää toivonut kumpaakaan, mutta jotenkin koin, että tietysti saan tytön. Mulla on 2 siskoa, siskolla oli jo 1 tyttö ja sukumme naiset ovat läheisiä.



No sain poikani joka on niin täydellinen ja ihana LAPSI, että koko sukupuoliasia haihtui. Tajusin, että äitiyden (ainakaan sen olennaisten piirteiden) kannalta lapsen sukupuolella ei kerta kaikkiaan ole väliä. Ja olen täysin valmis vaikka 3 pojan äidiksi (toivon kolmea lasta). Mutta myönnettävä on, että jonnekin takaraivoon jäi silti se tyttötoive. Se on taka-alalla, mutta ei täysin hellittänyt.

Toivoin aina tyttöä ja kun minulle syntyi poika, olin sukupuoleen suorastaan pettynyt.



Nyt kun poika on 3v ja olen sukupuoleensa tyytyväinen. Meille ei tule toista lasta, mutta jos tulisi, toivoisin senkin olevan poika. En tiedä mikä kelkkani käänsi, ehkä olen vain saamastani lapsesta niin onnellinen. :)

Mulla on vasta yksi lapsi, eikä meille todennäköisesti kahta enempää tule. En mä tiedä, kaipaanko mä niin hirveästi jotain tiettyä sukupuolta, mutta mikäli meille tulisi pelkkiä poikia, voisi helposti käydä niin, että tulevaisuudessa lapsenlapset eivät tulisi niin läheisiksi. Useinhan se on äidin äiti, jonka kanssa ollaan enemmän tekemisissä, ja se on minusta ihan ymmärrettävää. Mutta eihän se tietenkään aina niin mene, tuttavapiirissäni on paljonkin esimerkkejä.



Mä olisin luullakseni aika tyytyväinen siihen, että saisin toisenkin terveen lapsen, en usko, että kauheasti silläkään kerralla välittäisin sukupuolesta.