Miksi psykiatri on ilmeetön eikä kommentoi asiakkaan puheita? Mistä tämä tyyli johtuu?

Mä olen tavannut useamman psykiatrin ja ei ne tuollaisia olleet. Miten olisi psykiatrin vaihto?

monet miespuoliset lääkärit ovat tuollaisia, olipa sitten erikoistumisala mikä tahansa.



Psykiatrit eivät muutenkaan ole mitään empatian kukkasia. Ne ovat vähän kuin sellaiset, jotka ovat lähteneet matemaattis-luonnontieteellisille aloille. JOtkut näkevätkin psykiatrian pyskologialle vastakkaisena, enemmän "teknisenä" ja psykologian enemmän "hoivaavana".



Jää kiva fiilis tuollaisen epäempaattisen ilmeettömän möykyn jäljiltä, vai mitä? Mulla ollut ahdistusta ja masennusta, joita tuollainen täysin torjuva, ilmeetön seinä on aina pahentanut. Hoitavan henkilön pitäisi olla edes muoldollisen kiinnostunut ihmisestä, vaikka ei luonteensa rajoitusten vuoksi pystyisikään.



Psykiatriaa pääsee lukemaan, kun on kova lukupää. Soveltuvuutta alalle ei mitenkään tutkita. siksi sinne päätyy jos jonkinmoista tunnevammaista pökkelöä ja introverttia.

Lääkäreitä, myös psykiatreja, on kaiken luontoisia. Myös sellaisia jotka eivät kauheasti anna sanallista palautetta vaan miettivät itsekseen asiaa potilaan kertoessa ja ehkä sitten lopuksi vaan kertovat mitä mieltä on kerrotusta. Näiltäkin voi ihan kysyä, jos jää epäselvää käynnin lopussa, ja kyllä hekin yleensä osaavat vastata.



Sitten tietysti jos on kyse psykiatrin antamasta psykoterapiasta (eikä peruskäynnistä esim lääkitystarpeen arvioimiseksi) niin kyse voi olla myös siitä että tiettyihin terapiasuuntauksiin kuuluu se että terapeutti on kuuntelija eikä aktiivinen asiakkaan ajattelun ohjaaja.

Sitten tietysti jos on kyse psykiatrin antamasta psykoterapiasta (eikä peruskäynnistä esim lääkitystarpeen arvioimiseksi) niin kyse voi olla myös siitä että tiettyihin terapiasuuntauksiin kuuluu se että terapeutti on kuuntelija eikä aktiivinen asiakkaan ajattelun ohjaaja.

että idea on se, että terapeutti-potilas -suhteessa potilas kertoo pitkiäkin juttuja, mutta terapeutti ei anna juurikaan palautetta, ehkei, koska idea on asettaa potilaan kertoma pääosaan eikä siten, että terapeutti alkaa ohjailla potilaan kertomaa tai potilas alkaa muuttaa kertomaansa sen mukaan, miten saa terapeutilta palautetta. Eli terapeutti on mahdollisimman neutraali, ettei potilas ala esimerkiksi jutuillaan miellyttämään häntä.

eli kuten on jo aiemmin tullut esille, on erilaisia terapiamuotoja. Eräs näistä on ns. "vapaiden mielijohteiden menetelmä", jossa nimenomaan terapeutti ei ole kauheasti äänessä. Ihmisellä itsellään on vastaukset ongelmiinsa - joskus vaan tarvitsee toisen ihmisen lähelle kuuntelemaan.

eli kuten on jo aiemmin tullut esille, on erilaisia terapiamuotoja. Eräs näistä on ns. "vapaiden mielijohteiden menetelmä", jossa nimenomaan terapeutti ei ole kauheasti äänessä. Ihmisellä itsellään on vastaukset ongelmiinsa - joskus vaan tarvitsee toisen ihmisen lähelle kuuntelemaan.

Tämä taas ei kaikille sovi. Itse koin parempana vuorovaikutteisen terapian ja se on oikeastaan saanut psyykeni liikkeelle. Aiempi "tjaa"-terapiani perustui yksinpuheluuni ja ahdistuin siitä luontaisen hiljaisuuteni takia. Terapeutti kyllä sanoi, että hiljaa oleminen ei haittaa, mutta koin sen silti ahdistavampana. Olin omasta mielestäni selvittämässä ongelmiani ja terapeutin passiivisuus vaikutti enemmän laiskuudelta??

Psykiatri tutkii sairautta/mekanisimia ja psykologi hoitaa sairaudesta johtuvia ilmiöitä. Psykiatri on lääkäri psykologi ei.