Miten luoda "oma elämä" avioliitossa?

Meillä on vielä pieniä lapsia, mutta ollaan puhuttu paljon siitä, mitä sitten tehdään, kun lapset kasvaa, viettävät enemmän aikaa kavereilla, lähtevät opiskelemaan jne. Meillä ainakin on paljon haaveita ja ajatuksia siihen ja ne liittyvät pitkälti siihen, mitä ennen lapsia teimme. Mitä te teitte silloin parina? Oliko teillä silloin yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai harrastuksia?



Entä joku uusi harrastus itsellesi? Kivoja juttuja alkaa syksyisin työväenopistossa, mutta mikäpä estäisi aloittamasta myös opintoja esim. avoimessa yliopistossa?



Tykkäätkö tehdä jotain käsin? Oletko taiteellinen? Onko teillä millainen koti? Olisiko sitä syytä uudistaa nyt kun asujat ovat muuttuneet?



Mieti, mitä haluat ja mistä pidät? Eikö ole ihanaa, kun ei tarvitse olla koko ajan jostakin vastuussa? Nyt ilo irti!

ainoa,samaa mietin täällä kuumeisesti.Miehestä ei irtoa mitään,on kuulemma ahdistunut ja masentunut.

Kaikki muu kyllä jaksaa häntä kiinnostaa mutten minä.Saa hirveitä raivokohtauksia kun ihmettelen asiaa.



Oikeasti ihmettelen voiko masentunut käyttäytyä noin vai onko takana jotain muuta...



Kurja olo itselläni.Antakaa hyviä neuvoja miten ottaa etäisyyttä ja omia juttuja ennen kun sekoan.

ainoa,samaa mietin täällä kuumeisesti.Miehestä ei irtoa mitään,on kuulemma ahdistunut ja masentunut.

Kaikki muu kyllä jaksaa häntä kiinnostaa mutten minä.Saa hirveitä raivokohtauksia kun ihmettelen asiaa.

Oikeasti ihmettelen voiko masentunut käyttäytyä noin vai onko takana jotain muuta...

Kurja olo itselläni.Antakaa hyviä neuvoja miten ottaa etäisyyttä ja omia juttuja ennen kun sekoan.

tai on ainakin ihastunut.

noi salit jotka on auki 24/7 on kivoja,voi iltaisin käydä purkamassa paineita tai istumassa vaikka hierovassa tuolissa.

Olen huomannut että väkisin puhumalla miehen kanssa ei mitää hyvää saa aikaiseksi. Siispä olkoon omissa oloissaan.

Konsertteja ja teatteria on aina hyvä harrastaa. Kulttuuri kannattaa aina.

Meillä on vielä pieniä lapsia, mutta ollaan puhuttu paljon siitä, mitä sitten tehdään, kun lapset kasvaa, viettävät enemmän aikaa kavereilla, lähtevät opiskelemaan jne. Meillä ainakin on paljon haaveita ja ajatuksia siihen ja ne liittyvät pitkälti siihen, mitä ennen lapsia teimme. Mitä te teitte silloin parina? Oliko teillä silloin yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai harrastuksia?

Entä joku uusi harrastus itsellesi? Kivoja juttuja alkaa syksyisin työväenopistossa, mutta mikäpä estäisi aloittamasta myös opintoja esim. avoimessa yliopistossa?

Tykkäätkö tehdä jotain käsin? Oletko taiteellinen? Onko teillä millainen koti? Olisiko sitä syytä uudistaa nyt kun asujat ovat muuttuneet?

Mieti, mitä haluat ja mistä pidät? Eikö ole ihanaa, kun ei tarvitse olla koko ajan jostakin vastuussa? Nyt ilo irti!

haaveilu on mun pelastus oikeasti, pääsen kuvitelmissa viettämään toive-elämää...suurin haave on muuttaa pienehköön taloon maalle, järven rannalle, vailla naapureita. Aå

Harrastan omia asioitani, tapaan omia ystäviäni, teen omat suunnitelmani toiselta kyselemättä ja yritän kuunnella itseäni. En enää anna toisen menojen haitata suunnitelmiani, vaan rakennan jaksamiseni itseni varaan, koska puolisollakaan ei ole milloinkaan ollut tapana ilmoitella menoistaan ja tuloistaan. Itse yritin kalenterisulkeisilla sopia asioista, mutta toisen oma elämä olisi siitä pahasti häiriintynyt. Jos siis tarvitsen lastenhoito- tai muuta apua, yritän aina järjestää sen muuten kuin puolisoa vaivaamalla.



Ei kiinnosta tehdä miehen kanssa mitään yhdessä. Tulevaisuudessa tämä tulee toki johtamaan myös siihen, että löytyy joku toinen, jonka kanssa onkin kiva tehdä asioita yhdessä ja joka on paremmin samalla aaltopituudella. Oman puolison kanssa valitettavasti mikään keskustelu ei auta. Turhaa energian haaskausta jo. Oma elämä ja omat kiinnostuksen kohteet antavat sitä mitä parisuhteeesta ei saa. Mukavampi toki olisi tehdä yhdessä asioita, mutta parempi yksin kuin ei ollenkaan.



Ala siis ap käydä uusissa harrastuksissa, lenkillä, vapaaehtoistyössä tai paikoissa, joissa tapaa uusia ihmisiä. Siitä lähtee käyntiin.

Itse tiedät, mistä pidät. Pelaisitko sulkapalloa ja lukisitko mielelläsi? Vapaaehtoistyö antaisi varmaan merkityksen tunnetta.

Mieskin nauttisi varmaan ruokakokeiluista. Voisitko sisustaa taloanne?

mies heti kuvittelisi suhdetta tai muuten möksähtäisi, joten sekin reissu menisi pieleen miehen reaktiota murehtien... Ap

mietin kanssa. Onko miehelläni suhde.olen kysynyt,kieltää asian.

Mitä voi tehdä jos toinen kieltää ja minulla ei ole mitään todisteita.

Välttelee,on etäinen,ei puhu,ei läheisyyttä.Jostainhan hän ne saa.

Anna miehen möksöttää. Omaa hyvinvointia on ajateltava myös.

mies heti kuvittelisi suhdetta tai muuten möksähtäisi, joten sekin reissu menisi pieleen miehen reaktiota murehtien... Ap

Lähde ihmeessä matkalle. Nauttisit uusista maisemista ja saisit etäisyyttä arkeen. Mitä väliä sillä oikeasti on, jos mies mököttäisi. Mököttäisikö se nyt sen enempää kuin muutenkaan? Kysy lähteekö mukaan ja jos ei, lähde yksin.

Jos taas epäilet miehelläsi suhdetta ja haluat siitä selvyyden, sano lähteväsi matkalle ja sitten tuletkin kotiin yllättäen, koska suunnitelmat muuttuivat. Löydät miehesi kotoa joko sen toisen naisen (tai miehen) kanssa tai sitten hän on poissa. Kumpikin vahvistaa olettamuksesi melkein yhtä suurella todennäköisyydellä, jos mies ei muuten yksinään reissaile.

Harrastan omia asioitani, tapaan omia ystäviäni, teen omat suunnitelmani toiselta kyselemättä ja yritän kuunnella itseäni. En enää anna toisen menojen haitata suunnitelmiani, vaan rakennan jaksamiseni itseni varaan, koska puolisollakaan ei ole milloinkaan ollut tapana ilmoitella menoistaan ja tuloistaan. Itse yritin kalenterisulkeisilla sopia asioista, mutta toisen oma elämä olisi siitä pahasti häiriintynyt. Jos siis tarvitsen lastenhoito- tai muuta apua, yritän aina järjestää sen muuten kuin puolisoa vaivaamalla.

Ei kiinnosta tehdä miehen kanssa mitään yhdessä. Tulevaisuudessa tämä tulee toki johtamaan myös siihen, että löytyy joku toinen, jonka kanssa onkin kiva tehdä asioita yhdessä ja joka on paremmin samalla aaltopituudella. Oman puolison kanssa valitettavasti mikään keskustelu ei auta. Turhaa energian haaskausta jo. Oma elämä ja omat kiinnostuksen kohteet antavat sitä mitä parisuhteeesta ei saa. Mukavampi toki olisi tehdä yhdessä asioita, mutta parempi yksin kuin ei ollenkaan.

Ala siis ap käydä uusissa harrastuksissa, lenkillä, vapaaehtoistyössä tai paikoissa, joissa tapaa uusia ihmisiä. Siitä lähtee käyntiin.

Siläkin uhallla että kuulostaan marttyriltä kynnysmatolta, niin mulle on tosi vaikeaa alkaa sitä omaa elämää viettämään. Olen AINA ollut kotona perheen kanssa. Siis työssä käyn, mutta vapaa-aika aina kotona. Mies rankaisisi oman elämän viettämisestä jotenkin, ehkä jopa pettämisellä. Joo, ei tää oikein terveelä kuulosta, tiedostan sen itsekin ap

Myös miehille se on kriisi, kun lapset muuttavat pois kotoa eivätkä enää tarvitse isää niin paljon. Ainakin miellä tyttö oli isän prinsessa, ja kun hän muutti opiskelemaan, isä reagoi aivan kuin joku olisi kuollut. Siis masentui ja suri ja oli kiukkuinen, käyttäytyi kuin tämä elämänvaihe olisi MINUN syyni, lopetti hellyydenosoitukset, ei yli vuoteen sanonut että rakastaa minua, vaikka sitä ennen sanoi vähintään kaksi kertaa viikossa. Seksi meni katkolle myös.



Itse tajusin, ettei minua tosiaan enää kukaan kiitä siitä, että pidän kodin kunnossa ja laitan ruokaa joka päivä. Edes juhlapyhinä ei ketään enää kiinnostanut, mitä oli pöydässä - tuskin viitsivät tulla närppimään. Päätin lopettaa perheen lopunkin passaamisen siihen.



Katselin aidan toiselle puolellekin, mutta mietin sitten, että elämäni on aika mukavaa niissä raameissa, jotka avioliittoni sille antaa: rakastan kotiani ja meillä on mukavia yhteisiä ystäviä, viihdymme matkoilla ym. Ymmärrämme toisiamme varsin hyvin, joten vaihtaessani en vaihtaisi välttämättä parempaan, vaan voisi käydä huonostikin.



Näihin raameihin aloin rakentaa omaa elämää. Virittelin vanhoja ystävyyssuhteita, ja yllätys yllätys, samanikäiset ovat samassa elämänvaiheessa ja lähtevät helposti mukaan ulos syömään, elokuviin, konserttiin yms. Hankkiuduin myös taloyhtiön hallitukseen, ja nyt vedänkin talon putkiremonttia hallituksen puheenjohtajana. Tämä tarjoaa minulle yltä kyllin ohjelmaa pariksi seuraavaksi vuodeksi. Ei tarvitse mennä muuhun vapaaehtoistyöhön.



Uskon, että kun järjestää elämäänsä tilaa uudelle, se tulee.

Siläkin uhallla että kuulostaan marttyriltä kynnysmatolta, niin mulle on tosi vaikeaa alkaa sitä omaa elämää viettämään. Olen AINA ollut kotona perheen kanssa. Siis työssä käyn, mutta vapaa-aika aina kotona. Mies rankaisisi oman elämän viettämisestä jotenkin, ehkä jopa pettämisellä. Joo, ei tää oikein terveelä kuulosta, tiedostan sen itsekin ap

Niin minullakin. Sitten tajusin, että kun olen yrittänyt ja tehnyt parhaani. Yrittänyt myös saada yhteyden mieheen siinä pahemmin onnistumatta, ovat vaihtoehtoni aika vähissä. Joko elän marttyyrinä ja kärsin (ilman sädekehää) tai sitten teen asioita, joista pidän ja tapaan ihmisiä, joilta saan myös jotain. Jos mies rankaisee tällaisista viattomistakin asioista ja sen vuoksi pettää, sitten se on hänen valintansa. Minä kannan vastuuni omista valinnoistani ja hän omistaan.

Tiedän että askel voi tuntua suurelta, mutta luultavasti kadut, jos vielä odottelet oman elämän aloittamista viisi vuotta. ;)

Mutta anna toki myös miehelle mahdollisuus tulla mukaan. Sanot, että sinä haluaisit lähteä lomalle, haluaako hänkin. Ja sitten teet myös selväksi, että jos hän ei lähde, niin on turha mököttää toisen lähtemisestä. Ja toisinpäin: jos mies aikoo mököttää, niin lähteköön mukaan, ettei tarvi mököttää.

Siläkin uhallla että kuulostaan marttyriltä kynnysmatolta, niin mulle on tosi vaikeaa alkaa sitä omaa elämää viettämään. Olen AINA ollut kotona perheen kanssa. Siis työssä käyn, mutta vapaa-aika aina kotona. Mies rankaisisi oman elämän viettämisestä jotenkin, ehkä jopa pettämisellä. Joo, ei tää oikein terveelä kuulosta, tiedostan sen itsekin ap

Niin minullakin. Sitten tajusin, että kun olen yrittänyt ja tehnyt parhaani. Yrittänyt myös saada yhteyden mieheen siinä pahemmin onnistumatta, ovat vaihtoehtoni aika vähissä. Joko elän marttyyrinä ja kärsin (ilman sädekehää) tai sitten teen asioita, joista pidän ja tapaan ihmisiä, joilta saan myös jotain. Jos mies rankaisee tällaisista viattomistakin asioista ja sen vuoksi pettää, sitten se on hänen valintansa. Minä kannan vastuuni omista valinnoistani ja hän omistaan.

Tiedän että askel voi tuntua suurelta, mutta luultavasti kadut,

jos vielä odottelet oman elämän aloittamista viisi vuotta. ;)

mulle, kun patisti k äymään jossain nyt lapsetkin isoja. Muiden vanhemmat kuulemma käyvät tansseissa ym.en ollut sanonut hänelle näistä mun ajauksista mitään tietenkään. Taidan aloittaa sen viikonloppumatkan varaamisella, katotaan siitä taas eteenpäin :). Kiitos tsemppiviesteistä! Ap

mutta itse sanoisin



että viritä se parisuhde uusiksi. Nyt teillä on aikaa toisillenne, ei tarvitse järjestellä lapsenvahteja tms. Tutustukaa uudestaan ja keksikää luokaa jotain yhteistä.



Mutta toki sitä tarvii myös omaa. Mitä jos alkaisit harrastaa jotakin? Yhdistystoimintaa? Jotain missä olisi oma porukkansa. Joku kädentaito piiri? Tuollaisessa ei tarvitse olla mitenkään edes sosiaalinen kun tekemisen lomassa kokoonnutaan säännöllisesti tietyssä porukassa.

se oli elämäni paras veto.

Keski-ikäinenkin voi aloittaa uuden harrastuksen nollasta. Ja aina parempi, jos olet täysin epämusikaalinen – sitä isompi on ilosi, kun paljastuu, että opitkin soittamaan ihan mukavasti. Soittaminen on myös hyvää tunnejumppaa.

Silloin voit ainakin viettää omaa elämää miettimättä toisen reaktioita.