Oonko outo: mun kissat on mulle rakkainta maailmassa

Vähän kuin olisi rakastunut akvaariokaloihin, marjapuskaan tai Justin Bieberiin

Vähän kuin olisi rakastunut akvaariokaloihin, marjapuskaan tai Justin Bieberiin

Ei ole kyllä mun mielestä sama, omat kissansa kuitenkin tuntee ja niillä on omat selkeät persoonallisuutensa, joista voi tykätä.

Minäkin tykkään omista kissoistani paljon, ovat mulle perheenjäseniä ja ikävöin niitä reissussa jne.

Olet vielä lapsi eikä sulla itselläsi ole lapsia. 4 lasta 3 kissaa enkä niitä todellakaan samalle viivalle laita. Perheenjäseniä toki, mutta ei ole kissat rakkainta maailmassa.

Vähän kuin olisi rakastunut akvaariokaloihin, marjapuskaan tai Justin Bieberiin

Ei ole kyllä mun mielestä sama, omat kissansa kuitenkin tuntee ja niillä on omat selkeät persoonallisuutensa, joista voi tykätä.

Minäkin tykkään omista kissoistani paljon, ovat mulle perheenjäseniä ja ikävöin niitä reissussa jne.

Vielä kun tiedän omien kissojeni taustan (molemmat tulee ns. huonosta kodista) ja miten ne on kehittyny vuosien varrella ihaniksi persooniksi. Olen iloinen, että pystyin pelastamaan kaksi viatonta pois huonosta kodista ja on ollut hienoa seurata heidän kehitystään kodissa jossa ei lyödä ja heistä pidetään huolta. Molemmista on tullut hellyydenkipeitä persoonia :D

niillä on myös luonteet ja niiden voinnista voi olla huolissaan lomareissun aikana. Joku orkideaharrastaja voi vaalia kasvejaan niin hartaasti, että päähän ei muuta mahdu. Mutta on minustaoutoa pitää kissaa yhtä rakkaana kuin vaikka 3-vuotiasta lastaan.

et ole outo

Rakastat tunnetta, että neeläimet ovat sinusta riipuvaisia ja ikään kuin sinun luomuksisasi.

kuoli kissa vanhuuteen. Viikon on itkeskellyt ja masentunut ja onhan se vähän outoa, että on elämänhalu kateissa. Siihen pitää sopeutua, että jossain vaiheessa niistä on luovuttava.

Siskollani kuoli kissa myös viime vuonna ja kaksi viikkoa oli ihan sekaisin ja melkein kuukausi meni ennen kuin pääsi kouluun.

Hänelle jäi kuitenkin yksi kissa ja koira, mutta koirakin on vanha ja oikein pelottaa mitä tapahtuu sitten kun siitä aika jättää.



Hänelle eläimet vaan niin tärkeitä, että menee jotenkin sekaisin, kun niille joitain tapahtuu.

Siskollani on myös lapsia joten ne seuraa vierestä tätä touhua.



Itsellänikin on eläimiä ja meillä oli lapsuudenkodissa aina koiria, joten tiedän minkälaista on kun niistä pitää luopua.



Eläimiä ei pidä hankkia, jos ne inhimillistää esim.lapsiin, koska kyse ei ole tasavertaisuudsta.

En minäkään laita lastani ja koiraani samalle viivalle vaan kyllä se koira on viimeisenä.

kun tätä alkaa tarkemmin miettimään...mulla on sekä kissa että lapsi mutta en kohtele heitä samalla tavalla vaikka molemmat tärkeitä ja rakkaita ovatkin...saatan esim. ajaa kissan pois sängystäni mutta lastani en, jos kissa viettää yön ulkona, en huolestu laisinkaan mutta lastani en tietenkään ulos yöksi päästäisi...

Rakastat tunnetta, että neeläimet ovat sinusta riipuvaisia ja ikään kuin sinun luomuksisasi.

Onnea siitä! Minä rakastan mun kissoja ja on ollut ihana seurata heidän kehitystä. Varmasti olisivat kehittyneet samalla tavalla muussakin hyvässä kodissa.

Laura???

niin en oo Laura.