Neuvoja vailla! 5-vuotias ei suostu puhumaan ongelmistaan

Jolle on tosi vaikeaa itsensä ilmaiseminen negatiivisissa asioissa.

Olemme harjoitelleet tuota aktiivisesti sanoittamalla tunteita. Että "näen, että sinulla on paha mieli jostakin, auttaisin mielelläni jos osaat vähän vihjata mistä on kyse. Haluatko kertoa vai haluatko mieluummin tehdä jotakin ihan muuta?". Eli kokeile tarjota tekemisen vaihdosta, älä väkisin painosta kertomaan tapahtuneesta.



Ja tietysti kannattaa itse antaa keskustelun malli. Että "nyt minulla on kurja olo sen takia, että näen, että sinulla on mieli allapäin. Ja tunnen itseni aika avuttomaksi, koska haluaisin mielelläni piristää rakasta lastani, mutta en voi auttaa, jos en tiedä, mitä on tapahtunut."



Jos lapsi ei halua jutella tarkemmin, älä ala pumpata ja painostaa, vaan ohjaa muuhun tekemiseen.

...mutta emme pysty, jos emme saa tietää mistä on kyse. Ehkäpä minun pitää lopettaa yrittäminen tuon jälkeen ja antaa hänen tosiaan olla?



Ap

vaikka tunteiden sanoittaminen on tärkeää, älä laita sanoja/tunnetiloja lapsen suuhun = älä sano, että näet, että jotain on tapahtunut, vaan aloita vaikka kysymällä "ohimennen" hei, mikä fiilis?/ Millanes olo sulla on?



Missään nimessä älä tenttaa, menee vaan lukkoon enemmän ja enemmän. Anna lapsen tietää, ettei ole pakko puhua nyt, mutta kuulet mielelläsi, kun lapsi haluaa puhua - ja sitten olet valmis kuuntelemaan juuri sillä hetkellä kun lapsi haluaa puhua vaikka olisi mikä kesken.



Jos lapsi vastaa, ettei tiiä millanen olo on, voi vähän yrittää onkia --- tuntuuko iloiselta? tuntuuko surulliselta? (aloittaen varmasti tutuista tunteista). Tuntuuko pelottavalta? tuntuuko harmittavalta? tuntuuko epäreilulta? jne. Usein johonkin lapsi saattaa yllättyneenä vastatakin joo, kun huomaa, että hei, tollaseltahan musta tuntuu. Sitten vasta miettimään, että mikähän sen tunteen on saanut aikaan...

voit kysyä siihen liittyen. Esim. että "näin, että leikit tässä autoillasi, ja nyt rata on rikki, rikkoiko joku sen?" Mutta älä tenttaa, ole rauhallinen itse ja jos vastausta ei tule, ehdota muuta, kivaa tekemistä.



-2-

sanoittamaan tunnetiloja. Eli että näen, että sinua nyt harmittaa joku, mikä se mahtaa olla. Tai että minuakin harmittaisi, jos joku hajottaa tuolla lailla hiekkalinnani, mitä tapahtui...?



Jos alat selvästi kiukkuiselta lapselta kysellä, että tuntuuko susta iloiselta, niin se on varma tapa saada lapsi hermostumaan kahta kauheammin.



Väitän ma.



-2-

on hieno raja tunteiden sanottamisessa ja tunteiden antamisesta lapselle ilman, että oikeasti lapsella on siitä tunteesta kyse.



Paljon enemmän on lapselle haittaa siitä, että lapsi oppii, että tämä tunne on harmitus, koska äiti sitä aina sanoo, kun oikeasti tunne on ärsytys. Taikka äiti sanoo, että huomaan, että olet nyt tosi vihainen, kun oikeasti se tunne siellä pohjalla, joka kiukun saa aikaan, on nälkä tai väsymys. Ilmenemismuoto ei aina vastaa todellista tunnetilaa ja siksi on melkoisen vaarallista aina antaa tunteen nimi lapselle omien päätelmien mukaan. Tunteita pitää sanottaa auttamalla lasta pääsemään siihen pohjimmaiseen tunteeseen kiinni ja auttamaan lasta tunnistamaan ja nimeämään se tunne.



t. asian kanssa jonkin verran työskennellyt