Predestinoiko perhe koulumenestyksen?

Laitan oheen hyvän kirjoituksen seuraamaltani bloggarilta. Juttu on ohessa kokonaan, kutta blogissa on linkkejä tekstissä, jotka eivät aukea kun teksti kopioidaan av:lle.



http://takkirauta.blogspot.fi/2012/07/predestinoiko-perhe-koulumenestyk…



Ruukinmatruuna sai vinkin opetusministeristämme - opetusministeri Jukka Gustafssonin (sd) mukaan meritokratia ei toteutu riittävän hyvin Suomessa, ja että perhetausta määrää liian vahvasti koulumenestyksen. Opetusministerimme mukaan opetusministeriö valmistelee toimenpideohjelmaa tasa-arvon parantamiseksi suomalaisessa koulutuksessa.



Gustafssonin mukaan on erittäin huolestuttavaa, että sekä koulujen väliset erot oppimistuloksissa ovat kasvussa että koulutus - tai pikemminkin sen puute - periytyy.



No. Koulutus ja opintielle lähteminen on perinteinen suomalainen tapa säätykiertoon ja se on meritokratian perusta. Suomessa ja kaikissa luterilaisissa kulttuureissa on perinteisesti arvostettu lukeneisuutta ja opintielle lähtemistä, mutta ikävän paljon poikkeuksiakin maassamme on: on sukuja, joissa opintoja pidetään "herrojen kotkotuksina" eikä niitä ole pahemmin arvostettu. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.



Koulutuksella, yhteiskunnallisella asemalla - ja lasten kouluttautumisella - on selkeä positiivinen takaisinkytkentä. Mitä ylempänä yhteiskunnan hierarkiassa ollaan, sitä koulutetumpia ihmiset ovat, ja sama kääntäen: koulutetuilla ihmisillä on taipumus kiivetä yhteiskunnan yläkerroksiin. Ja niinpä myös ko. ihmisten perheissä lapset koulutetaan pitkälle. Reaalielämässä asetelma peruskoulun nokkimisjärjestykseen nähden kääntyy ylösalaisin. Nörtit saavat kostonsa.



Mutta opetusministeri Gustafsson näkee tuon takaisinkytkennän huolestuttavana. Hän totesi puheessaan Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella: Meidän täytyy menestyä paremmin työssämme koulutuksen periytyvyyttä vastaan. Koulutetut perheet antavat hyvää mallia siinä, kuinka hyviin tuloksiin lapset voivat päästä kun he saavat tuen toteuttaa omaa lahjakkuuttaan. Tämä tuki täytyy tarjota jokaiselle, ettei tausta muodostuisi elämälle kahleeksi vaan ponnahduslaudaksi.



Gustafsson ei ole tyhmä, ja hän tavoittaa olennaisen. Mutta ikävä tosiasia on, että hevosen voi viedä joen ääreen mutta ei pakottaa juomaan siitä. Kaikki lähtee ihmisestä - siis lapsesta - itsestään, ja tässä motivaatio on kaikki kaikessa. Ja erityisesti pojat ovat avainasemassa. Kiltit tytöt ovat kurinalaisia, nöyriä ja ahkeria ja tekevät mitä vanhemmat käskevät, mutta poikien johdattaminen opintielle silloin, jos mitään motivaatiota ei ole ja toisaalta jos kotonakaan ei arvosteta "koulujärkeä" ja "kirjaviisautta", on täyttä tuskaa.



Mutta suomalaiset eivät ole tyhmiä. Keskeinen tekijä Suomen Pisa-menestyksen taustalla on ollut peruskoulun aikaansaama suhteellisen tasa-arvoinen koulu, jossa mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu varsin hyvin. Pisa-tutkimus on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että parhaita tuloksia saadaan maissa, joissa sosiaalinen tausta vaikuttaa vähemmän oppilaiden oppimistuloksiin. Eli että se, että yhteiskunta takaa kaikille samat lähtökohdat ja että loppu on itsestä kiinni, on meritokratian perusta.



Mutta asiassa on vielä kaksi muuttujaa, joita Gustafsson ei ole ottanut huomioon. Toinen on ihmisten luontainen älykkyys - joka siis jakautuu väestöön normaalijakauman mukaisesti - ja toinen ovat tuloerot. Älykkyys määrää varsin hyvin ihmisen oppimiskapasiteetin eli että kuinka pitkälle ihminen kykenee opiskelemaan (ja milloin juttu muuttuu täydeksi ufologiaksi) ja tämä on asia, johon on vaikea vaikuttaa. Mutta tuo tuloero-ongelma on kaksiteräinen miekka.



Koulutus on investointi, ja siihen pätee se projektipäällikön matriisi ja panos-tuottolaskelma. Kouluttautuminen pelkän kouluttautumisen vuoksi on harvinaisen typerä idea. Koulutuksen tarkoitus on päästä vaativampiin ja ennenkaikkea parempipalkkaisiin töihin, ja se puolestaan kannattaa vain silloin, jos korkeakoulutettujen palkat ovat merkittävästi korkeammat kuin matalakoulutettujen. [Mutta ei liikaa - se puolestaan synnyttää katkeruutta.] Suomi, ikävä kyllä, on akateemisen työvoiman halpatyömaa. Se puolestaan ei motivoi alempien sosiaaliryhmien lapsia opintielle - miksi vaivautua, jos vähemmällä rehkimisellä pääsee about samoille tuloille ja lyhyemmässä ajassa?



Koko kysymys on monen muuttujan funktio, jossa on kaksi takaisinkytkentäsilmukkaa - ja molemmat ovat positiivisia. Eli että koulutus palaa koulutuksen luo - kodissa, jossa vanhemmat ovat lukeneita ja/tai sivistyneitä, arvostetaan opintietä, ja toisaalta älykkyys mahdollistaa sekä korkean koulutuksen että korkean yhteiskunnallisen aseman.



Pääsääntöisesti koulutetuissa perheissä keskustellaan jatkuvasti yhteiskunnallisista asioista, ihmetellään maailmaa, luontoa ja ilmiöitä sekä käydään tutustumassa laajasti maailmaan, ja lapsia kannustetaan käyttämään sitä tietsikkaa muuhunkin kuin pelaamiseen tai pornoon, ja lomalle lähdetään yleensä kaupunkilomalle ja kolutaan kaikki museot ja kulttuuririennot läpi. Sensijaan kouluttamattomissa perheissä ei useinkaan olla pätkän vertaa kiinnostuneita mistään kahvikuppia syvemmästä. Lapsia ei kannusteta eikä heille tarjota virikkeitä, ja usein älyllistä suuntautuneisuutta halveksitaan. Olohuoneen tärkein esine on televisio, josta katsotaan urheilua ja Salkkareita. Lomalla käydään rantalomalla tai bailaamassa. Se ikävä tosiasia, jota Gustafsson ei huomaa, on että kodissa tarjottuja virikkeitä on aika vaikea yhteiskunnan korvata. Todettakoon opetusministerillemme, että yritykset estää korkeakoulutettujen lapsia lähtemästä itse opintielle ovat tuhoon tuomittuja. Punakhmerit yrittivät sitä Kambodzhassa - tuhoisin seurauksin.



Kaikki lähtee kotoa. Silloin kun Suomessa oli aikoinaan erikseen kansakoulu ja oppikoulu, niin kaupungeissa oli nyrkkisääntö, että kaikki lapset, joilla oli vähääkään lukupäätä ja jotka eivät olleet aivan viirupäitä, pantiin oppikouluun aivan perheen varallisuudesta riippumatta, sillä vapaaoppilaaksikin pääsi. Maaseudulla taas, jossa välimatkat olivat pitempiä eikä maatalouden ulkopuolisia työmahdollisuuksia juuri ollut, isipapan lompsan paksuus ratkaisi, kuka lähti opintielle. Kansakoulu/oppikoulujärjestelmä purettiin juuri sen takia, että siinä fyrkka ratkaisi liikaa ja että väärät valinnat varhaislapsuudessa predestinoivat koko elämän. Tässä suhteessa peruskoulu on osoittautunut suurmenestykseksi.



Mutta tasapäistämisenkään tielle ei voida lähteä. Muissa länsimaissa on arkipäivää se että hyvinkoulutettujen lapsista yliopistoon jatkaa yhdeksän kymmenestä. Heikommin koulutettujen lapsista jatkaa korkealle asteelle yksi kymmenestä, jos sitäkään. Mutta ikävä kyllä muissa länsimaissa myös koulu predestinoi jatko-opiskelun: on "parempia" kouluja ja "huonompia" kouluja, ja monissa muissa länsimaissa köyhien perheiden fiksuimmille lapsille ollaan valmiita järjestämään koulukyyti parempien alueiden kouluihin. Maahanmuuttaja-alueiden koulut ovat sitten luku vielä sinänsä. Ja jos white flight on päässyt käynnistymään, helvetti on irti.



Ja ikävä kyllä myös vanhempien poliittinen kanta voi merkitä paljon. Niissä yläasteen koulussa, jonka lapsien vanhemmista useat ovat demareita tai kommunisteja, pojat eivät kertakaikkiaan lähde jatko-opintoihin, vaan mieluummin menevät aidan yli siitä missä se on matalin. Oikeistolaisten alueiden pojista taas yli 90% jatkaa korkeakouluihin tai ammattikorkeaan, vaikka aina opintoennuste ei olisi hyvä. Tyttöjen koulunkäyntiin vanhempien poliittisella kannalla ei ole merkitystä.



Kaikenkaikkiaan tilanne on melkoinen suolisolmu, jossa on monta muuttujaa. Ihmiset tykkäävät mennä naimisiin kaltaistensa kanssa. Älykkäät miehet ja naiset pariutuvat mielellään keskenään - ja saavat älykkäitä lapsia. Älykkäät ihmiset puolestaan mielellään lukevat ja harrastavat älyllisiä harrastuksia ja kannustavat lapsiaankin niihin. Siksi perheissä, joissa vanhempien ÄO on siellä Gaussin käyrän oikeassa puolitasossa, ohjaudutaan älyllisiin aktiviteetteihin ja myös lukemisen pariin ikäänkuin itsestään. Ja älykkäät ihmiset päätyvät yleensä vaativiin ammatteihin, jos eivät ole täysiä slackereita. Vaativat ammatit puolestaan ovat hyväpalkkaisia ja vaativat yleensä paljon teoreettista tai opillista osaamista. Niinpä on kertakaikkiaan luonnollista, että tällaiset ihmiset sekä kohoavat korkealle yhteiskunnassa että myös kouluttavat lapsensa pitkälle. Ja nuo kaikki korrelaatiosuhteet sisältävät positiivisen takaisinkytkennän. Ainoa tekijä, mikä estää tällaista meritokraattista järjestelmää muuttumasta kastisysteemiksi on, että älykkäillä ja pitkälle koulutetuilla ihmisillä on joko keskimääräistä vähemmän lapsia tai he jättäytyvät kokonaan lapsettomiksi, eli systeemissä on ylöspäin johtava porsaanreikä: koulutettu kasti ei täydennä itse itseään vaan siellä on tilaa alempien kastien kipuajille.



Mutta ikävä kyllä tuo takaisinkytkentä toimii myös toiseen suuntaan. Siinä, missä koulutus on polkumylly, kouluttautumattomuus puolestaan on noidankehä. Alhainen älykkyys ei mahdollista suurten tietomäärien eikä teoreettisen tiedon omaksumista, ja toisaalta sekä impulsiivinen käytös, lyhytjänteisyys, päihteiden käyttö että antisosiaalinen elämntapa ja rikollisuus korreloivat voimakkaasti alhaisen älykkyyden ja alhaisen sosiaaliluokan kanssa. Mitä alemmassa sosiaaliluokassa ollaan, sitä vähemmän koulutusta arvostetaan - Theodore Dalrymplen esseet Englannin alaluokasta ovat kylmäävää luettavaa - ja tälläkin asialla on positiivinen takaisinkytkentä: usein siellä suhtaudutaan suorastaan vihamielisesti kouluttautumiseen ja opiskeluun. Niinpä sosiaalisessa alaluokassa peruskoulu joko jää kesken tai sen jälkeen mennään joko suoraan töihin tai kouluttaudutaan vain vähän, ja joko mennään nuorina naimisiin tai aloitetaan bailuelämäntapa ja promiskuiteetti, ja varhainen avioitumisikä korreloi voimakkaasti avioerojen kanssa. Yksinhuoltajuus yhdistyneenä alhaiseen koulutukseen on varma tie sosiaaliseen alaluokkaan - tämä on asia, jonka pitäisi mennä jokaiselle tytölle jakeluun jo alakoulun viimeisinä vuosina. Ja jos kotona suhtaudutaan vihamielisesti koulutukseen, ainoat kirjat kotona ovat tyyliä Harlekin-sarja tai mopon korjausopas ja keskustelunaiheet pyörivät meikkien, jääkiekon ja Kauniiden ja Rohkeiden ympärillä, ennuste opintielle lähtemiselle on hyvin heikko. Tähän ei muutosta saa itse gustafssonskakaan.



Asialla on vielä yksi ulottuvuus, ja se on kansallinen koheesio. Kouluttamattomuuden periytyvyys nimittäin edistää yhteiskuntaluokkien välistä segreagaatiota ja rapauttaa kansallista koheesiota sekä yhteiskunnan eri ihmisryhmien välistä luottamusta ja sosiaalista pääomaa, joka on lukuisten tutkimuksen mukaan olennainen taloudellisen menestyksen tekijä. Esimerkiksi Robert Putnamin mukaan Pohjois-Italian ja Etelä-Italian väliset taloudelliset erot menestyksessä selittyvät sillä, että Pohjois-Italia on alhaisten tuloerojen ja korkean luottamuksen yhteiskunta, kun taas Etelä-Italia on korkeiden tuloerojen ja alhaisen luottamuksen yhteiskunta, ja siellä vallitsee mafiakulttuuri, jossa luottamusta on vain suvun ja klaanin sisällä, ja sukujen ja yhteiskuntaluokkien väliset heikot siteet ovat olemattomat. Kyse ei ole vain yksilöistä, jotka menestyvät, vaan myös kulttuurista, joka mahdollistaa menestymisen. Kun kulttuurit eriytyvät, yhteiskuntaluokat dehomogenoituvat - "kerma" nousee pintaan ja "sakka" laskeutuu pohjaan ja ihmiset klaaniutuvat yhteiskunnan sisällä, niin sitä enemmän oma tausta vaikuttaa menestymiseen yhteiskunnassa. Ei ole sattumaa, että Yhdysvalloissa pelätään jo amerikkalaisen unelman puolesta - siitä on tullut mahdottomuus yhä useammalle amerikkalaiselle, ja tuo unelma toteutuu parhaimmin nykyään Skandinaviassa. Ei Yhdysvallat omaa länsimaista sattumalta vähiten yhteiskuntaluokkien välistä liikkuvuutta, vaikka se panostaakin jossain määrin lahjakkaiden ihmisten koulutukseen. Varakkaat pistävät lapsensa eliittilyliopistoihin valmistaviin yksityiskouluihin, ja köyhien opetuksesta leikataan koska ei ole rahaa maksaa heidän opetustaan. Sattumalta. Rikkaat rikastuvat, keskiluokka köyhtyy ja alaluokka slummiutuu ja kurjistuu. Samalla koko yhteiskunta velkaantuu, sen velanmaksukyky heikkenee - ja tilanne alkaa enemmän ja enemmän muistuttaa Ranskaa 1780-luvulla. Tarvitaan enää se Mirabeau...



Sosiaalinen tausta vaikuttaa ehkä liikaa koulumenestykseen, mutta vielä tuhoisammin siihen vaikuttaa epäsosiaalinen tausta. Jukka Gustafsson on oikeilla jäljillä, mutta hänen asetelmansa on väärin päin. Ongelma ei ole siinä, että koulutus periytyisi, vaan siitä, että kouluttautumattomuus periytyy.



Ja se on erittäin tuhoisaa.