EI kannata alkaa seurustella liian nuorena

Erinomainen aloitus ap

Mieluummin nuorena se Oikea kuin vanhempana se jonka vaan sattuu saamaan vauva kuumeessaan :)

[quote author="Vierailija" time="03.08.2012 klo 00:26"]

Mun mielestä sitä, minkä ikäisenä alkaa seurustelemaan, ei vain voi noin vain päättää etukäteen. Joku voi kohdata elämänsä rakkauden jo hyvinkin nuorena. Jos kohtaa oikean tyypin, niin miksi ei alkaisi seurustelemaan hänen kanssaan?

[/quote]

Samaa mieltä. Tapasin mieheni 20-vuotiaana enkä ollut ehtinyt olemaan sinkkuna kuin 5kk erottuani ensimmäisestä poikaystävästäni. Liian lyhyt sinkkuaika omasta mielestäni, mutta minkäs teet, kun Se Oikea sattui kohdalle. Ei siinä ruvettu miettimään, että onkohan nyt järkevää vielä sitoutua vaan se oli menoa. Nyt 26-vuotiaana on olo, että olisi ollut kiva mennä vapaasti ja deittailla muita vähän kauemmin, mutta en voisi silti kuvitella jättäväni miestäni sen takia. Ehkä siis ei ole järkevää sitoutua vakavaan suhteeseen liian nuorena, mutta aina sille ei ole vaihtoehtoja :)

vai meinasitko että pitää ehtii panee mahdollisimman monen kaa ennen vakiintumista?

On eri asia mennä sinkkuna kuin poikakaverin kanssa.

Lakkaako se kaipaus menemiseen, omaan elämään ym. sen myötä kun vanhenee? Ei minusta vaan. Olen nuorena äidiksi tullut, en missään baareissa tai matkustelemassa viihtynyt, mutta en usko että minua vanhempikaan äiti jättäisi välistä ns. omat jutut. Omalla kohdallani nämä merkitsevät yhtä kesätapahtumaa (pe-su) sekä yhtä iltaa viikossa (3h kerrallaan).

Siis kannattaa alkaa seurustella nuorena vakavasti.

Tapasin mieheni teininä, siitä asti oltiin koko ajan yhdessä. Me uskomme sielunkumppanuuteen, ihan sama mitä muut ajattelevat. Naimisissa olemme nykyään, yksi lapsi on ja toinen tilauksessa. Tavallista elämää ja arkea meillä eletään, mies käy töissä ja minä olen kotona. :)

etteivät he ymmärrä mistään mitään, ennen kuin sitten kolmi-nelikymppisinä katkerana eroavat ja yrittävät elää nuoruuttaan keski-iässä :P



Säälittäviä kokemattomia läheisriippuvaisia, joiden elämä ja identiteetti ovat kumppanin varaan rakennettuja. Eivät edes tunne itseään erillisinä yksilöinä.

4, että teillä menee hyvin. Ja kuten sanoin, poikkeuksia on. Hienoa, että nuorena solmitut liitot kestää. Olen itsekin aika nuorena sitoutunut, mutta käytännössä huomannut sen, että monen kohdalla suhteet päättyy. Ja katkerasti.



t.ap

siten on elämä jotenkin avointa ja tiedetään kaikesta kaikki kun nuorena painettu sinkkuna baarista (ja sängystä) toiseen?

etteivät he ymmärrä mistään mitään, ennen kuin sitten kolmi-nelikymppisinä katkerana eroavat ja yrittävät elää nuoruuttaan keski-iässä :P Säälittäviä kokemattomia läheisriippuvaisia, joiden elämä ja identiteetti ovat kumppanin varaan rakennettuja. Eivät edes tunne itseään erillisinä yksilöinä.

suppeeta ajattelua, että katsotaan vapaus ja meneminen vain ryyppäämisenä ja naimisena. itse en harrastanut näistä kumpaakaan vaan katselin maailmaa itsekseni ja kavereiden kanssa, tapasin ihmisiä ja kasvoin vahvaksi. Sen jälkeen aloin seurustella vakavasti ja yhdessä on oltu reilusti yli 20v. En ole muita haikaillut vaan ollut elämääni tyytyväinen.

Mun mielestä sitä, minkä ikäisenä alkaa seurustelemaan, ei vain voi noin vain päättää etukäteen. Joku voi kohdata elämänsä rakkauden jo hyvinkin nuorena. Jos kohtaa oikean tyypin, niin miksi ei alkaisi seurustelemaan hänen kanssaan?

Mitä vittua nää mummot luulee tietävänsä nuorten seurustelusta 

Jätin tuon takia ekan parisuhteen siihen, että olin yli 20. Tuli menovaihe nyt kolmekymppisenä ::) :)) Nuorempana juhliminen ei kiinnostanut.

Lopettakaa vanhojen ketjujen nostelu ilman hyvää syytä