Siis ihmettelen tota kun jos 23-vuotiaasta tulee äiti, niin osa ystävistä hylkää

Mä en ole koskaan tarkoituksella hylännyt nuorena lapsen saaneita ystäviä, mutta kieltämättä olen etääntynyt heistä. Siinä vaiheessa kun oma elämäni on täyttynyt opiskelijariennoista, mökkilomista ja ulkomaanmakoista, ovat tiivistä perhe-elämää pikkulapsen kanssa viettäneet ystävät jääneet vähitellen taka-alalle ja olen alkanut liikkua enemmän muiden vapaampaa elämää viettävien kanssa. Mielestäni tämä on ihan luonnollista.

Jos me muut teemme yhdessä jotain. Kuten nyt kesällä olimme kaksi viikkoa Lontoossa niin hänen mielestänsä emme olisi saanut sitä tehdä, kun hän ei voi. Emme saisi myöskään käydä baarissa tai tavata toisamme.

Niillä lapsettomilla kavereilla jatkuu toisenlainen elämä, jossa kaiken keskipisteenä ei ole kaverin parisuhde. Usein kun lapsen saamiseen liittyy sekin, että ripustaudutaan puolisoon ja halutaan omaa aikaa ilman kavereita. Hankala siinä on roikkua kaverina mukana, kun tuoreen perheen suurin toive on, että joku ottaisi sen lapsen yökylään.

Jos mun ystäväni olis saanut vauvan 23-vuotiaana, mä olisin varmaan pohjimmiltani kokenut sen niin, että HÄN se minut hylkäsi. Olisin siis tietysti ymmärtänyt, että vauvallisena ei muutakaan voi, mutta ei se olis muuttanut sitä, että paskalta olisi tuntunut. Eihän hän olisi päässyt enää kanssani käytännössä mihinkään niistä paikoista, joissa sen ikäisenä kavereiden kanssa kävin (keikoilla käytiin tosi usein, baarissakin, rauhallisempina päivinä sitten leffassa tai jos rauhallisesti oltiinkin jonkun kotona, pointtina ei ollut mitkään peruskuulumistenvaihdot vaan pitkät, polveilevat keskustelut jotka eivät olisi onnistuneet, jos huomiota vaativia, keskeyttäviä lapsia olisi ollut paikalla). Silloinkin kun olisimme nähneet vaikka jossain kahvilla, olisin varmaan tuntenut ettei hän kuuntele ollenkaan mitä puhun, kun olisi kuulostellut vauvaansa koko ajan. Olisi ollut vaikea olla onnellinen siitä että ystävä saa vauvan, koska käytännössä se olisi tarkoittanut, että mulla ei ole enää ystävää. Ei hän olisi pystynyt vauvansa rajoittamana antamaan mulle mitään sellaista, mitä ystäviltä silloin kaipasin ja vaikea uskoa, et olisin kokenut mulla olevan hänelle paljoa annettavaa, kun ystävyyden pitäisi minusta olla vastavuoroista kuitenkin.

Nyt oon kohta 30, lähipiirillä ei ole vielä kellään lapsia. Jos nyt joku ystävistäni tulisi (toivotusti) raskaaksi, olisin varmasti ihan onnessani hänen puolestaan. 23-vuotiaana mua ei olisi vähempää voinut kiinnostaa mikään vauvoihin liittyvä tai ylipäänsä juuri mikään, mitä voi edes tehdä pienten lasten mukana pyöriessä, nyt olis ihan kiva saada lähipiiriin joku vauva, kaikista parasta tietysti jos saataisiin niitä samoihin aikoihin. Tosin jos ystävä sulkeutuisi johonkin totaalisymbioosiin vuosiksi, jossa ystävien tehtävä olis lähinnä just mahdollistaa lasta vahtimalla parisuhdeaika ja kaikki vähäiset vapaahetket hän käyttäisi mieluiten miehensä kanssa, niin en mä tiiä jaksaisinko sit enää kauheasti soitella.

Sosiaalista vastuuta ja henkistä kypsyyttä mittaava taulukko:



Parisuhde,

jossa lapsi

***************

* *

* *

* *

* *

* *

Bile-elämä * *

*************** * *

* * * *

* * * *

* * * *

* * * *

*************** ***************

Sosiaalista vastuuta ja henkistä kypsyyttä mittaava taulukko:



'''''''''''''''''''''''''''''''''''''Parisuhde,

''''''''''''''''''''''''''''''''''''jossa lapsi

''''''''''''''''''''''''''''''''''***************

''''''''''''''''''''''''''''''''''***************

''''''''''''''''''''''''''''''''''***************

''''''''''''''''''''''''''''''''''***************

''''''''''''''''''''''''''''''''''***************

''''''''''''''''''''''''''''''''''***************

''''''''''''''''''''''''''''''''''***************

''''''''''''''''''''''''''''''''''***************

''Bile-elämä''''''''''''''''''''''***************

***************'''''''''''''''''''***************

***************'''''''''''''''''''***************

***************'''''''''''''''''''***************

***************'''''''''''''''''''***************

Kahviteltiin kyllä joskus ja oltiin lapsenvahtinakin.

Mut ei se tuntunut omalta. Kiinnosti ihan toiset asiat ja kaveri muuttui ihan kummalliseksi ja sitä kiinnosti vaan lapsi asiat kestovaippailut ja sellaiset. Etäännyttiin.

Sitte sain itse 25v lapsen ja multa lähti pari kaveria.

Nyt 10v päästä he jotkut on saaneet omia lapsia.

Ihan eri ikäiset lapset niin on edelleen omat jutut ja toisaalta asutaan ihan eri kaupungeissakin nykyään.

Sitte taas jotkut kaverit on tekemässä tai saamassa just omia lapsia nyt vasta ja itsellä o kans menossa vauvakuume, jos vaikka sais yhtä aikaa kaverien kanssa lapsia vielä.

Nii se elämä menee.

Ja bilettää voi kaiken ikäisenä.

Oli lapsia tai ei.

Tietty oma aikansa menee aina että pahimmasta vauva ajasta selviää.

Tietysti sitä itse vielä halusi käydä bileissä vaikka olikin jo lapsia 25v mutta nyt 35v alkaa tuntua että ei tarvi ja jaksa käydä edes kun kotona on kivempaa. Lasten kanssa ja ilman lapsia. Muutkin 35v on ehkä kypsempiä samassa suhteessa mutta en sano että en menis koskaan enää baariin.

Sai lapsen PARIKYMPPISENÄ

Aloin LIUKUA hänen lapsenvahdikseen

ja pyysi LAPSENSA kummiksi

Ja KYLLÄ 20v on vielä ihan kakara!! Ei aikuinen!!!

Se, että sinä olet ollut normaalia kehittymättömämpi ja lapsellisempi ei tarkoita sitä että kaikki olisivat.

Emmehän me kaikki voi olla älyllisesti samalla tasolla ; ).

YSTÄVÄ muuttuneen elämäntilanteen takia. Minusta tuo on aika uskomatonta. Sain itse esikoisen 18-vuotiaana, ja nyt olen 35. Esikoiseni meni juuri lukioon, ja eräs hyvä ystäväni odottaa nyt esikoistaan. Elämäntilanteemme ovat jälleen päinvastoin! Nyt minä olen se joka on vapaa, ja hän vaihtaa vaippoja ja istuu hiekkalaatikolla.

En silti näe mitään syytä miksi minun nyt pitäisi hänen ystävyytensä hylätä.

21-vuotiaana ja silloin hävisi koko kaveripiiri,en jaksanut enää työpäivän päätteeksi lähteä baariin katsomaan humalaisia ihmisiä ja se riitti syyksi miksi jäin tästä kaveriporukasta ulos.Mutta toisaalta olen lapsen myötä saanut uusia ystäviä ja asioita elämääni joten tuo "hylkääminen" ei juuri tunnu miltään.

nykyisin saadaan eka lapsi vasta pikkasen alle kolmikymppisenä. Ja syy on usein se että sitä oikeaa miestä ei ole löytynyt. Kavereillasi on vielä sinkkuvaihe päällä ja etsivät vimmatusti miestä itselleen baareista ym, eikkä heillä ole aikaa omistautua nuoren äidin askareisiin. Vaika sinänsä tyhmää, he voisivat oppia siitä jotain.

Se, että sinä olet ollut normaalia kehittymättömämpi ja lapsellisempi ei tarkoita sitä että kaikki olisivat.

Emmehän me kaikki voi olla älyllisesti samalla tasolla ; ).

Katsopa joskus ympärillesi, olet itse normaalia kehittyneempi jos näin on. Siis epänormaali.

(ei edellinen)