Odotan toista lastamme viimeisilläni, nyt mies ilmoitti haluavansa erota

Hyvä että olet edes vähän pystynyt siirtämään huomiota muihin asioihin. Onneksi olette saaneet/saamassa ulkopuolista apua.

kirjoituksestasi huomaa, että olet päässyt tilanteessa eteenpäin. Et enää keskity vain siihen miten sinua on loukattu. Näet asiat laajemmin. Kuulostaa ihan järkevältä, että miehesi asuu teillä edelleen. Hän ei nyt taida olla oikein kunnossa. On aika rakastavaa sinun taholtasi katsoa miehen perään. Hän ei nyt kyllä taitaisi selvitä muutosta tai yksin olosta omassa asunnossaan.



Koska sinä olet nyt rauhoittunut ja alat sulattaa ajatusta erosta, ero alkaa konkretisoitua myös miehellesi. Hän varmaan omalla tahollaan alkaa hahmottaa mitä se tarkoittaa. Kattoon tuijottelu viittaisi siihen, että hän on nyt melko sekaisin eikä energisen raivokkaana ravistelemassa sinua pois.



Toivottavasti mies saa apua. Ja sitä kautta myös sinä!

Kiitos tuestanne, se merkitsee minulle hyvin paljon.



Olen aidosti huolissani mieheni voinnista, jotenkin jopa siinä määrin, että olen irrottautunut tästä erotilanteesta lähes kokonaan. Miehen huono tila on niin silmiinpistävää. Hän on kuitenkin lasteni isä, haluan että hän voi hyvin ja sitä kautta myös lapset voivat hyvin. Ei tuossa kunnossa voi kukaan lapsistaan huolehtia ja lapset pian aistivat (esikoinen nyt tässä tapauksessa), että isä on erilainen, ehkä tulee turvaton olo. Enkä voi todellakaan päästää mahd. eron jälkeen lapsia isälleen, joka on tuossa jamassa, miten uskaltaisin? Edelleen siis pää huolenaihe on lapsissa, heidän hyvinvoinnissaan ja kaikessa, joka tulee vaikuttamaan heidän elämäänsä ja kehitykseensä. Enkä halua, että mies voi vain päivä päivältä huonommin, en toivo kenellekään pahaa. Alan olemaan vakuuttunut, ettei mies pudottanut pommiaan kusipäisyyttään vaan sekavassa mielentilassa ajattelematta asiaa tippaakaan. Pommia seurannut järkyttävä tunneköyhyys, välinpitämättömyys ja kylmyys kertovat myös siitä, että kaikki ei ole nyt kohdillaan. Muuten siis empaattinen ja herkkä mies. Kun menis sinne lääkäriin, alan jo miettiä jos sillä on tyyliin aivokasvain tai jotain.. Kamalaa.. Huh, elämä ei todellakaan ole helppoa..



Ap

Jännä miten tämä menee siihen, että joudun puolustelemaan valintojani :o. Itse tätä elämääni elän ja punnitsen tarkoin mitä teen ja mitä en. Nyt todella teen kaiken, että voisin säästellä voimiani synnytykseen. Mitään ylimääräistä en nyt kestä. Ok, miehen läsnäolo aiheuttaa ajoittain stressiä, mutta se että hän alkaisi pakkaamaan ja muuttaisi.. Tunnen itseni, se aiheuttaisi vain lisää paniikkia, vaikka syytä ei varmaan olisikaan. Yritän nyt tässä ajatella esikoistakin, mikä suuri elämänmuutos häntä kohtaa vauvan myötä, en vaan haluasi että isänsäkin häviäisi tästä tuon muutoksen lisäksi. Vaikka isä täällä iltaisin olisikin auttamassa, kyllä se esikoinen tajuaisi, ettei isä täällä enää ole siinämäärin läheskään, kun ennen. Tai tiedä häntä mitä esikoinen tajuaisi tilanteesta, en halua rasittaa häntä mitenkään.



Ja viitetan tuohon kommenttiin, että taaskaan miestä ei uskota. Eihän se nyt pidä ollenkaan paikkaansa. Kyllä minä uskon aidosti, että mies haluaa erota, että tilanne on nyt tämä. Mutta se, että on masentunut, on huono juttu sinänsä, että hän ei ehkä masentuneena ymmärrä täysin mitä on tekemässä. Ja masennus pitää saada hoidettua, että mies kykenee kunnolla huolehtimaan lapsista, mikäli eroamme. Tämän olen hänelle moneen kertaan sanonut, että itsensä ja erityisesti lasten takia hänen tulee hoitaa itsensä kuntoon.



Minä en ole tässä muutamaan päivään anellut ja rukoillut mitään, olen yrittänyt nimenomaan rauhoittaa tilannetta, että saisin jotain yhteyttä vauvaan ja ajatuksia suunnattua vauvaan ja synnytykseen. Mies se ottaa asiaa esille jotenkin kummallisesti, mutta ei ole suoraan sanonut haluavansa muuttaa. Että en minä häntä siis täällä väkisin pitele. Olen yrittänyt vain sanoa hänelle, että jos kerran aikoo ja haluaa olla täällä vielä vauvan tuloon ja vielä sen jälkeenkin auttamassa, voisi hänkin nyt olla puhumatta asiasta ja antaa minulle mahdollisuuden rauhoittua. Sitä tällä aikalisällä olen tarkoittanutkin, että rauhoitetaan tilanne ja aloitetaan puhuminen asiasta uudelleen jonkun ajan kuluttua, kun olen hieman synnytyksestä selvinnyt ja vähän aikaa totutellut kahden pienen lapsen arjen pyörittämiseen. Tiedostan, että mitä luultavimmin mies ei todellakaan maagisesti unohda eroaikeitaan, mutta saisi ehkä uutta ajateltavaa vauvan tullessa, ehkä kävisi siellä lääkärillä juttelemassa masennuksestaan ja saisi jotain apua sieltä meidän pariterapiastakin. Sitten olisi erosta terveempääkin keskustella ja minulla olisi mahdollisuus suhtautua asiaan paremmin, ei olisi vauvaa vatsassa, ei roikkuisi stressiä tulevasta synnytyksestä pään päällä jne. Helppoa se ei tietenkään silloinkaan olisi, mutta ehkä hippusen helpompaa, kuin tässä tilassa, jossa yritän kaikin keinoin keräillä voimia synnytystä varten.



En tiedä, ehkä te ette vaan ymmärrä minua. En aio pahoitella valintojani teille, itse tiedän parhaiten mitä kestän ja mitä en. Kiitän kuitenkin kaikkia neuvoista ja olen saanut täältä paljon ajattelemisen aihetta.



Palaan tänne taas kertomaan kuulumisia, kun aihetta on. Pidän varmaan nyt vähän taukoa.. Jos en kerran halua kotona asiaa puida, en jaksa päivittäin täällä sitten käydä asiaa riepottelemassa. Se riittää nyt, että siellä terapiassa käydään asiaa läpi.



Mukavaa sunnuntaita kaikille!



Ap

Onko sun miehesi ajautumassa psykoosiin? Mieti tätä. Läheinen ihminen saattaa joskus itseään suojellakseen selittää asiat parhain päin tai helpomman ratkaisun kannalta.



Masennus? Psykoosi?



Mieti näitä vaihtoehtoja itsesi ja lastesi tähden. Myös miehesi.

Eihän vain mies ole jotenkin sairas? Saanut esim. tietää sairastavansa syöpää tms. vakavaa ja siksi haluaa "luopua" teistä? Tuli vain mieleeni...

Kiitos tuestanne, se merkitsee minulle hyvin paljon.

Olen aidosti huolissani mieheni voinnista, jotenkin jopa siinä määrin, että olen irrottautunut tästä erotilanteesta lähes kokonaan. Miehen huono tila on niin silmiinpistävää. Hän on kuitenkin lasteni isä, haluan että hän voi hyvin ja sitä kautta myös lapset voivat hyvin. Ei tuossa kunnossa voi kukaan lapsistaan huolehtia ja lapset pian aistivat (esikoinen nyt tässä tapauksessa), että isä on erilainen, ehkä tulee turvaton olo. Enkä voi todellakaan päästää mahd. eron jälkeen lapsia isälleen, joka on tuossa jamassa, miten uskaltaisin? Edelleen siis pää huolenaihe on lapsissa, heidän hyvinvoinnissaan ja kaikessa, joka tulee vaikuttamaan heidän elämäänsä ja kehitykseensä. Enkä halua, että mies voi vain päivä päivältä huonommin, en toivo kenellekään pahaa. Alan olemaan vakuuttunut, ettei mies pudottanut pommiaan kusipäisyyttään vaan sekavassa mielentilassa ajattelematta asiaa tippaakaan. Pommia seurannut järkyttävä tunneköyhyys, välinpitämättömyys ja kylmyys kertovat myös siitä, että kaikki ei ole nyt kohdillaan. Muuten siis empaattinen ja herkkä mies. Kun menis sinne lääkäriin, alan jo miettiä jos sillä on tyyliin aivokasvain tai jotain.. Kamalaa.. Huh, elämä ei todellakaan ole helppoa..

Ap

Nyt kuulostaa että olet rakentanut elämän itsellesi miehen voinnin tarkkailusta. Käyttäydyt kuin olisit osa miestä ja 100% riippuvainen hänestä.

Ihan varmasti ajautuu psykoosiin ja pahempaakin kyttäämisen ja painostuksen alla. Paras olisi miehen nyt saada hieman etäisyyttä tilanteeseen ja sinun oikeasti tajuta että ehkä mies ei vain enää halua olla kanssasi.

Se ei tarkoita myöskään että sinussa olisi mitään vikaa. Joskus kun tunne loppuu, jää ainoastaan velvollisuus sitomaan ja sellainen tilanne on hirveä!

Tein juuri samoin ja tismalleen samasta syystä.

Ikävä sanoa, ap, mutta mies ottaa seksiä sieltä mistä sitä saa. Olet todella naivi, jos kuvittelet, että sinun kanssasi rakasteleminen jotenkin todistaisi, ettei hänellä ole toista suhdetta. Se ei todista yhtään mitään.

Itse asiassa minä rupesin harrastamaan silloisen aviomieheni kanssa seksiä urakalla... ...kun minulla oli salasuhde päällä. Oli huono omatunto siitä, että rakastelen toisen miehen kanssa joten oli pakko rakastella myös silloisen aviomiehen kanssa. Ennen suhdetta meillä oli ollut hiljaista seksirintamalla mutta aloitettuani seksisuhteen virkistyi myös sänkyelämä aviomiehen kanssa. Siis koska oli huono omatunto. Ajattelin vielä, että jos rakastelen aviomieheni kanssa niin hän ei tajua että minulla on suhde. No, ei tajunnutkaan. Jätin aviomieheni ennenpitkää ja en ole tähän päivään mennessä kertonut, että minulla oli suhde.

Kyllähän se mieskin on tullut vastaan aika paljon kun on myöntänyt olevansa lääkärin hoidon tarpeessa ja alkaa tehdä ehdotuksia parisuhteen parantamiseksi.



Mies kuulostaa ottavan kerrankin itse vastuuta omasta tilanteestaan, ja yrittää jotain sen eteen tehdä.

Tein juuri samoin ja tismalleen samasta syystä.

Ikävä sanoa, ap, mutta mies ottaa seksiä sieltä mistä sitä saa. Olet todella naivi, jos kuvittelet, että sinun kanssasi rakasteleminen jotenkin todistaisi, ettei hänellä ole toista suhdetta. Se ei todista yhtään mitään.

Itse asiassa minä rupesin harrastamaan silloisen aviomieheni kanssa seksiä urakalla... ...kun minulla oli salasuhde päällä. Oli huono omatunto siitä, että rakastelen toisen miehen kanssa joten oli pakko rakastella myös silloisen aviomiehen kanssa. Ennen suhdetta meillä oli ollut hiljaista seksirintamalla mutta aloitettuani seksisuhteen virkistyi myös sänkyelämä aviomiehen kanssa. Siis koska oli huono omatunto. Ajattelin vielä, että jos rakastelen aviomieheni kanssa niin hän ei tajua että minulla on suhde. No, ei tajunnutkaan. Jätin aviomieheni ennenpitkää ja en ole tähän päivään mennessä kertonut, että minulla oli suhde.

No sanoinko jossain, että se todistaisi takuuvarmaksi, ettei toista naista ole? Tämä palsta on kyllä jännä paikka. Miehellä on siis toinen nainen jos panee minua tai jos ei pane, jos on ilkeä tai jos onkin mukava, jos haluaa muuttaa tai jos haluaa jäädä tänne asumaan jne jne. Eli mitä tahansa mies tekee tai sanoo, se tarkoittaa aina sitä, että toinen nainen on kuvioissa..

Kuten olen satoja kertoja sanonut, toinen nainen tai ei, minun on vaan pakko rauhoittaa NYT ajatukset tältä kaikelta. Nyt loppuu tähän minun kommentoimiseni tässä ketjussa. Tulen ehkä jonain vuonna kertomaan, miten kävi.

Toivon, ettei kukaan ikinä joutuisi kokemaan mitä minä olen joutunut näinä viikkoina kokemaan ja tulen vielä kokemaan lähitulevaisuudessa. Tuntuu, kuin joku olisi kuollut, joku äärimmäisen läheinen.

Toivon teille kaikille kaikkea hyvää ja onnea elämässänne. Kiitos kommentoijille ja tukijoille.

Ap

Hyvä juttu jos mies itsekkin on havahtunut siihen että tarvitsee apua masennukseen. Ja jos ja niin kuin itse epäilen, kyse ei ole siitä toisesta naisesta (jotakin merkkejä siitä olisi ap:lle tullut), niin kyllä seksi voi auttaa löytämään sen yhteyden uudelleen. Jos kyse on kuitenkin vain siitä masennuksesta ja arjen raskaudesta tms.

Sulla on ihan järkevät mietteet ja ratkaisu tuntuu loogiselta. Ehkä toivoa on, kun mies on suostunut lääkärille ja terapiaan, todennut että kahdenkeskinen aika on puuttunut.



Voihan se rakkaus syttyä uudelleenkin.



Hyvää jatkoa sinulle ap. Toivottavasti synnytys menee hyvin ja lapsi on helppo. Itselläni ei mitään koliikkivauvoja ole ollut, mutta silti minusta tuntui jotenkin helpommalta hoitaa 2-vuotiasta JA vauvaa kuin sitä ensimmäistä vauvaa. Asiat eivät ole enää uusia, rutiinit ovat valmiina.



Jos päädytte pysymään yhdessä, kannattaa parisuhteen eteen tehdä se työ, että järjestää jollain tavalla hoitoapua. Edes joskus, vaikka vain lyhyeksikin aikaa. Vaikka av:lla aina syyllistetään omaa aikaa kaipaavia, niin kyllä parisuhteenkin eteen täytyy tehdä töitä ja sitä täytyy aktiivisesti hoitaa. Mitä rankempi vauva/lapsiperhearki, sitä tärkeämpää on raivata tilaa parisuhteelle.

Kiitos tuestanne, se merkitsee minulle hyvin paljon.

Olen aidosti huolissani mieheni voinnista, jotenkin jopa siinä määrin, että olen irrottautunut tästä erotilanteesta lähes kokonaan. Miehen huono tila on niin silmiinpistävää. Hän on kuitenkin lasteni isä, haluan että hän voi hyvin ja sitä kautta myös lapset voivat hyvin. Ei tuossa kunnossa voi kukaan lapsistaan huolehtia ja lapset pian aistivat (esikoinen nyt tässä tapauksessa), että isä on erilainen, ehkä tulee turvaton olo. Enkä voi todellakaan päästää mahd. eron jälkeen lapsia isälleen, joka on tuossa jamassa, miten uskaltaisin? Edelleen siis pää huolenaihe on lapsissa, heidän hyvinvoinnissaan ja kaikessa, joka tulee vaikuttamaan heidän elämäänsä ja kehitykseensä. Enkä halua, että mies voi vain päivä päivältä huonommin, en toivo kenellekään pahaa. Alan olemaan vakuuttunut, ettei mies pudottanut pommiaan kusipäisyyttään vaan sekavassa mielentilassa ajattelematta asiaa tippaakaan. Pommia seurannut järkyttävä tunneköyhyys, välinpitämättömyys ja kylmyys kertovat myös siitä, että kaikki ei ole nyt kohdillaan. Muuten siis empaattinen ja herkkä mies. Kun menis sinne lääkäriin, alan jo miettiä jos sillä on tyyliin aivokasvain tai jotain.. Kamalaa.. Huh, elämä ei todellakaan ole helppoa..

Ap

Nyt kuulostaa että olet rakentanut elämän itsellesi miehen voinnin tarkkailusta. Käyttäydyt kuin olisit osa miestä ja 100% riippuvainen hänestä.

Ihan varmasti ajautuu psykoosiin ja pahempaakin kyttäämisen ja painostuksen alla. Paras olisi miehen nyt saada hieman etäisyyttä tilanteeseen ja sinun oikeasti tajuta että ehkä mies ei vain enää halua olla kanssasi.

Se ei tarkoita myöskään että sinussa olisi mitään vikaa. Joskus kun tunne loppuu, jää ainoastaan velvollisuus sitomaan ja sellainen tilanne on hirveä!

No en minä koe millään tavalla olevani miehestäni 100% riippuvainen. Samoinhan, että haluan hänen tulevan kuntoon ensisijaisesti lastemme vuoksi, eroamme tai emme. Ja varsinkin jos eroamme, hänen pitää olla kykenevä huolehtimaan lapsistamme myös niin, etten minä ole jatkuvasti läsnä.

Enkä kyttää miestä. Kerroin, etten ole ottanut eroasiaa puheeksi pariin kolmeen päivän, vaan olen keskittynyt omaan hyvinvointiini, jotta vauvalla olisi sitä kautta kaikki hyvin. Mies on ollut töissä ja parin päivän työmatkallakin juuri. En ole ahdistellut häntä, painostanut tai jankuttanut erojutuilla. Enkä koe kyttääväni häntä, huomasin että makasi sängyllä silmät auki ja tuijotti kattoon. Valitti itse sohvalla rytmihäiriöitään ja ahdistustaan, olen pyrkinyt olemaan kyselemättä häneltä mitään. Olkoot nyt omissa oloissaan ja omissa ajatuksissaan. Välillä olen kysynyt, miten voi, kun on näyttänyt niin huonolta. Tuskin siitä nyt kukaan ajautuu psykoosiin.

Olen myös parin viimepäivän aikana ajatellut, että jos mies ei ihan oikeasti hae apua, en minäkään tällaista pidemmän päälle jaksa, enkä halua altistaa lapsia tällaiselle. Rakastan miestäni ja haluan hänen parantuvan, mutta mikäli ei halua hoitaa itseään kuntoon, minulla ei ole hirveän pitkälle voimavaroja katsella tätä touhua. Siis kun mies sanoi jäävänsä tänne auttelemaan esikoisen ja vauvan kanssa jne. On käynyt minulla mielessä, että mitenköhän jaksan vastasyntyneen, taaperon ja masentuneen miehen kanssa samassa huushollissa. Muuten ehkä jaksaisinkin, mutta jos mies itse jankkaa eroa, enkä saa häneltä hakea henkistä tukea/lohtua/läheisyyttä, en kestä tilannetta pitkään. Pakkohan tässä on alkaa ajatella omia voimavaroja, koska niistä riippuu täysin lasten hyvinvointi. Rakkaus on kuitenkin niin voimakasta, että vielä en voi lähteä, enkä halua. Haluan ainakin yrittää kaikkeni, että mies hakeutuisi hoitoon ja voisi sitten selväpäisenä miettiä eroaikeitaan tai voisimme miettiä hänen mahdollista muuttoa.

Tottakai minä tajuan, että mies ei ehkä ihan tosissaan vain halua olla enää kanssani, että se voi olla yksinkertaisuudessaan todellinen syy. En ole naivi tai tyhmä, ihan fiksuna itseäni pidän ja itsenäisenä ihmisenä. Mies on sanonut, että ainoa syy, ettei halua enää olla kanssani on, ettei rakasta minua kuten joskus ennen, että rakastaa kyllä edelleen, mutta eritavalla. Mitään muuta syytä ei anna eikä keksi. Muuten meillä menee ihan ok ja ollaan hyviä ystäviä, toistemme tuki ja turva, yhteinen perhe, lapset, avioliitto, muistot, ei riitelyä ym ym. Paljon siis todella hyvää. Itse olen aina ajatellut, että rakkaus muuttaa muotoaan moneen, moneen otteeseen pitkän parisuhteen aikana eikä se, että kun rakkaus menee suvantovaiheeseen taskoita sitä, että sitten pitää erota vaan sitten pitää yrittää nostaa se sieltä suosta ja katsoa saataisiinko se taas palautettua aikaisemmalle tasolle. Kyllä minullakin on rakkaus mieheen ollut kadoksissa muutaman kerran näiden vuosien aikana. Varsinkin juuri vaikeiden aikojen jälkeen. Mutta en ole halunnut erota, vaikka yhdessäoleminen ei ole tuntunut silloin hyvältä ollenkaan. Onneksi olen aina odottanut ja uskonut, joka kerta rakkaus on jälleen vahvistunut, tilanteet muuttuneet jne.

Tiedostan, että eron mahdollisuus on todellinen, mutta edelleen painotan ettei mielestäni NYT ole missään nimessä aika eropuheille, kun olemme läpikäymässä elämänmuutosta toisen lapsen pian syntyessä perheeseemme, kun minulla pitäisi olla voimia loppuraskauteen ja synnytykseen. Kyllä aikuisella ihmisellä täytyy olla tajua miettiä ja arvioida elämäntilanteitaan siten, että mikä on järkevää ajoittaa mihinkin saumaan. Ja ottaa päätöksissään ja puheissaan huomioon toiset ihmiset, varsinkin ne lähimmäiset. En pysty käsittelemään avioeroa tällaisessa tilassa, kun nyt olen, ja on kohtuutonta ajatella että minun nyt pitäisi vaan hyväksyä asia. Avioero on suuri elämänmuutos myöskin, en kestä kahta valtavaa muutosta samanaikaisesti. Ja siinä mies oli törkeän kohtuuton, että ajoitti päätöksestään kertomisen tällaiselle hetkelle, eikä esim 4 kk päähän. Ei se silloinkaan olisi ollut helppoa tietenkään, mutta eipä olisi puheillaan vaarantanut minun terveyttäni viimeisilläni raskaanaollessa ja samalla syntymättömän vauvan terveyttä, on koko ajan riski, että synnytys käynnistyy stressitilani vuoksi. Onneksi olen nyt saanut hillittyä paniikkia, mutta vain siksi, että olen ohjannut ajatukseni väkisin muualle. Heti, jos mietin eroa, alkaa paniikki taas nostaa päätään. Pahoittelut, jos joku ei ymmärrä tätä, ei ymmärrä miten en pysty vaan luovuttamaan ja hyväksymään eroa. En vaan pysty nyt käsittelemään näin suurta negatiivista asiaa, kun minun pitäisi ajatella valtavan suurta positiivista asiaa, joka elämäämme kohta saapuu.

Sori, jos tektissä on toistoa ja sekavuutta. Oli taas huono hetki äsken, yritin ajatella vauvaa mahassani, kaikkea positiivista hänessä ja hänen saapumisessaan, mutta itkuksihan se meni. Itkuksi siitä, että en voi jakaa näitä ajatuksia ja tunteita mieheni kanssa. Olisi niin ihanaa yhdessä fiilistellä vauvaa, haaveilla tulevaisuudesta ja lapsista. Ei vaan ole enää sama :'(

Ap

Kiva kun tulit taas kertomaan kuulumisia, oon seurannut tätä ketjua alusta asti. Eiköhän ne asiat ala selvitä siellä terapiassa. Siellä voit antaa terapeutin ottaa vastuu siitä, että saa miehen kertomaan että mikä mättää. Ja se voi ottaa vastuun siitä että ohjaa miehen tarvittaessa lääkäriin tai yksilöterapiaan tai minne ikinä tarvitseekaan.

Mutta eniten olet nyt vastuussa itsestäsi, masuvauvasta ja taaperosta.

...kun minulla oli salasuhde päällä. Oli huono omatunto siitä, että rakastelen toisen miehen kanssa joten oli pakko rakastella myös silloisen aviomiehen kanssa. Ennen suhdetta meillä oli ollut hiljaista seksirintamalla mutta aloitettuani seksisuhteen virkistyi myös sänkyelämä aviomiehen kanssa. Siis koska oli huono omatunto. Ajattelin vielä, että jos rakastelen aviomieheni kanssa niin hän ei tajua että minulla on suhde. No, ei tajunnutkaan. Jätin aviomieheni ennenpitkää ja en ole tähän päivään mennessä kertonut, että minulla oli suhde.

Toivottavasti ei tarvitsisi koskaan olla tekemisissä tälläisen ihmisen kanssa... :-(

Piti ihan tarkistella päivämäärää että ootko joskys aiemmin kirjoittanur tällaista.

oi ja voi... mitä tähän enää sanois,.. No, minä olin jollain tapaa samanlainen kuin ap itsekkin. Mies käyttäytyi törkeästi ja minä vaan annoin anteeksi ja ajattelin, että erohan se vasta kamalaa olisi, että en ikinä vois enää elää parisuhteessa, olla onnellinen ja kaikkea muuta puppua. Onneksi, siis ONNEKSI mun mies sitten lopulta lähti itse toisen naisen matkaan ja siitä alkoi minun toipuminen ja hyvinvointi. Minun ei tarvinnut enää ymmärtää miehen masennuksia ym ongelmia vaan hän sai itse kantaa vastuun omasta elämästään.

Ja eipä mennyt kauaa niin tapasin ihanan miehen, sellaisen jota en voinut kuvitella olevan olemassakaan. Tasapainoisen, avoimen...näistä kahdesta parisuhteesta ei voisi puhua samana päivänä sillä niin kuin päivä ja yö ne on erilaiseuudessaan. Ja sitä yötä minä joskus olin erehtynyt pitämään säilyttämisen arvoisena.

menipäs aikaa kun tätä ketjua lueskelin... minulla tuli ap nyt mieleen sellainen juttu, että niin tärkeä asia kun hyvä vanhemmuus onkin niin olisikohan ongelman yksi osatekijä (jos ei jopa ydin) siinä että kun mies sanoo ettei rakasta sinua samalla tavoin kuin ennen... hän tarkoittaa ettei sitä samaa sinua enää ole. Tällä tarkoitan sitä, että ennen lapsia teidän roolinne olivat toiset oli mies ja nainen ja heidän välinen rakkaussuhde ja nyt ainakin mitä tekstiäsi luen niin vaikuttaa siltä, että sinut on nielaissut äidin rooli.



Toistelet kovasti, että miten voi tehdä tällaista lapsilleen, aiheuttaa äidlle näin kovan stressin mikä ei voi olla vaikuttamatta vauvaan jne. Annat tekstissäsi jopa ymmärtää, ettei sinulla niin ole väliä, vaan että lapset...



Tiedätkö että mies ei tarvitse sinussa sitä äitiä, vaan sen naisen jonka kanssa hänellä on se suhde ja samoin jos sinä "unohdat" tyystin oman itsesi laittaen lasten tarpeet kaiken edelle niin miten mies sieltä löytää sinut, naisensa??



Tämä äidillinen rooli sinussa menee niin pitkälle, että et kykene ajattelemaan miehen pärjäävän ilman sinun apuasi, yrität hoitaa häntä patistamalla lääkäriin, terapiaan jne sen sijaan että antaisit hänen aikuisena kantaa itse vastuunsa omasta hyvinvoinnistaan ja se puolestaan saa miehen olotilan vielä surkeammaksi (vahva äiti järkeilee, hoitaa lapsen kodin ja kaikki asiat..) kun häneen ei suhtauduta kuin mieheen, joka osaa ja voi ainoastaan itse hoitaa oman pääkoppansa asiat kuntoon.



Nyt te tarvitsisitte todella ulkopuolisen näkökulmasta etäisyyden tunnetasolla toisiinne. Ja fyysisesti. Sinun olisi lakattava "ymmärtämästä", kuuntelemasta ja sovittelemasta miehesi kanssa ja pitäydyttävä käytännön asialinjalla. Terapiaan on ilman muuta hyvä mennä, mutta tuo miehen muunlainen paapominen sinun kannattaisi lopettaa toistaiseksi. Ja kuten joku sanoikin keskity huolehtimaan itsestäsi ja lapsista.

että pidä paras mahdollinen huoli lastesi äidistä ettei lapsesi joudu kovastikin kärsimään aikuisten asioista nyt tai myöhemmin. Pikkulapsille on suuri asia jos vaikka toinen vanhemmista on täysjärkinen!

ja mun on pakko sanoa, että eronne syy on se, että miehesi ei enää rakasta sinua. Piste. Ongelma tuntuu olevan siinä, ettet pysty ottamaan tuota tietoa vastaan.



Se, että on vastikään sanonut rakastavansa, ei tarkoita mitään. Olen itse ollut samassa tilanteessa (rakkaus oli kuollut jo ajat sitten), ihminen vaan esittää tunteita, kun ei itselle/toiselle uskalla myöntää, ettei tässä suhteessa enää ole mitään. Vaikka toinen lapsi on tulossa, ei se ole mikään "pakotin" jolla toisen saa rakastamaan.



Uskon kyllä, että miehesi on masentunut, mutta syynä on varmasti se, että häntä hävettää se, miten on sotkenut oman elämänsä, sinun sekä lasten. Ja kokee syyllisyyttä siitä, miten on sinua loukannut.



Toivon sinulle jaksamista.

Jostain syystä mulla on sellanen tunne että miehellä on VAKAVIA ongelmia mielenterveytensä kanssa ja siksi olen huolissani Ap:n tilanteesta. Tässä on riski että mies ajautuu ajatuksissaan kauas tästä maailmasta! Näin äkkipikainen päätös, käytös joka seilaa laidasta laitaan ja samaan aikaan ollaan masentuneita ja ei nukuta kunnolla jne.



Ap. Sinuna nukkuisin eri osotteessa lapsen kanssa. Sä et voi tietää mitä miehen päässä OIKEASTI liikkuu tällä hetkellä!!! Mä olen nähnyt mitä masentunut ja valvonut mies voi alkaa tehdä perheelleen. Se tuttu ja niin turvallinen mies voi muuttua aivan toiseksi ihmiseksi.