Mielipiteitä: naapurin lapset tulevat meidän pihalle kuin puistoon - sallisitko itse tilanteen?
Oma lapseni on 9-vuotias. Naapurissa asuu kaksi 5-vuotiasta, jotka tulevat meidän hiekkalaatikollemme, pihakeinuihimme, riippukeinuun, trampoliiniin hyppimään omia aikojaan. Viimeksi kukkani oli revitty laatikosta ja niistä oli tehty "kokkauksiin muhennosta".
Näiden lasten vanhemmat vain sanovat, että lapset ovat lapsia ja levittelevät käsiään. Itseäni alkaa jo raivostuttaa.
Mitä sinä tekisit? Olenko ahdasmielinen, kun alan jo kiukustua moisesta?
Mielipiteitä kehiin, kiitos.
Kommentit (82)
Vanhemmille sanottiin, että kukista oli tehty keittoa. Odottelin jotakin korvaavaa ruusupuskaa, mutta eipä ole kuulunut. Hyvä, jos moikkaavat enää. Siellä päässä minä taidan olla se pahis.
Toivoisin, että vanhemmat opettaisivat lapsilleen vastuullisuutta ja pitäisivät yllä perushyviä tapoja.
Mutta vanhemmuus tosiaan tuntuu olevan hukassa joiltakin.
ap
Onneksi leikkimökissä tosiaan on lukko. Käytetään sitä ahkerasti. Toisaalta se on vähän kurjaa, koska omakin lapsi jättää välillä mökin käyttämättä, kun avain pitäisi erikseen hakea sisältä. Mutta tuo nyt vaan on pieni ja helposti ratkaistava pulma.
ap
Ylinipoa tai ei, mutta se teidän piha on yksityisaluetta.
Minä en näe tuossa järkeä miksi selittää lapsille että lähtekää, vaan mennä sinne naapuriin ja sanomaan että hakee karanneet lapset pois. Ettei niillä ole oikeutta tulla pihaan. Leikkivät tai ei niin ei sinne tulla jos ei sitä sallita.
Vakavampi asia on jos lapset karkailee kotoa eikä vanhemmat pysty hoitamaan jälkikasvuaan? Koska kyllähän lapset pitää pystyä opettamaan rajoille.
ja komensin niin paljon että kerran löin toista lasta hahahahah
Just ihmettelin, kun pihassani oli vieras nainen tuomassa vaihtovaatteita pienelle lapselleen, joka oli ilm. kastellut sukkansa ym. lasteni trampoliinilla. Nainen ynähti väkinäisen moinsa, mutta ei esimerkiksi kysynyt, voisiko hänen lapsensa hyppiä hetken minun lasteni trampalla. Jätti pentunsa siihen ja häipyi. En ole varma, asuuko vai oliko vain käymässä viereisessä talossa. Ihmettelin ja toki myös kiehuin kiukusta.
Seuraavana päivänä tämä lapsi hortoili pihallani pitkän aikaa itsekseen. Tein paikkaan sidottua pihahommaa ja kävin välillä sanomassa, että menisi äitinsä luokse, mutta ei se mennyt. Äitinsä huuteli, että missä oot, mutta ei viitsinyt tulla hakemaan pentuaan. Meidän pihasta pääsee helposti autotielle. Omaa noin 3-vuotiastani en todellakaan olisi jättänyt hetkeksikään vahtimatta. Mutta mua ei paljon kiinnosta kaitsea saati viihdyttää vieraita lapsia. Haluan olla rauhassa ja omilla ehdoillani omassa pihassani, kuten varmaan suuri osa okt-asujista.
Voitte olla varmoja, että pihan reunaan nousee pian aita ja ruusupensaita tms. piikikkäitä kasveja.
Se joka haluaa yksityisyyttä, rakentaa aidan.
Jos muu ei auta, niin riittävän korkea aita tontin ympärille. Ja kun olette poissa kotoa, portti lukkoon. Lankkuaitaa ympäristölautakunta tuskin sallii, mutta riittävän korkea panssariverkkoaita on ihan kelvollinen.
Naapurin lapset on nyt siis 13 vuotiata. Käryääkö rööki, impataanko liimaa ja vehdataan vastakkaisen sukupuolen kanssa naapuriaidan suojissa?
Näiden lasten vanhemmille sanot, että lapset eivät saa tulla pihaanne leikkimään milloin sattuu, vaan asiasta pitää sopia erikseen, milloin teille sopii. Onko nykyajan ihmisillä päässä jotain vikaa, silloin kun itse olin lapsi, emme menneet eikä meidän pihaamme kukaan tullut omineen leikkimään ilman lupaa. Ihan järkyttävää touhua nykyään, onko nykyajan vanhemmilla aivoja ollenkaan. Omakotitalon piha on yksityinen tila, ei sinne voi vain marssia miten sattuu oli sitten lapsi tai aikuinen.
Nainen 50 vuotta
Tee lasu heitteillepanosta. Jos ovat pihallanne luvatta ilman vanhempien valvontaa.
Onneksi meillä on aita ja portti takapihalle.
Vierailija kirjoitti:
Kommenttinne ovat olleet auttavia sikäli, että olen nyt saanut vahvistusta sille, että oma kiukkuni vastaa monien muidenkin reaktioita enkä ole siis tilastollisesti ajatellen joku ylinipo äiti, joka on liian tarkka oman lapsen tavaroista ja omasta pihastaan.
Aion jatkaa sitä, että sanon systemaattisesti ja topakasti lapsille, että poistuvat pihaltamme ja että tänne ei ole asiaa, ellei oma lapsemme halua leikkiä heidän kanssaan (ikäero suuri, ei kiinnosta). Vanhemmille aion sanoa, että toivon yhä heidän katsovan lastensa perään ja että en voi sallia sitä, että pihaamme käytetään kuin yleistä puistoa. He ovat jo loukkaantuneita näistä ilmauksista, mutta ilmeisesti sille ei voi mitään.
ap
Laita vielä 10€:n ulkoleikkipaikkamaksulappu joka kerrasta perään, niin luulis vanhempiakin alkaa kiinnostaa.
Tuskinpa ne lapset enää apn pihalle tulee leikkimään, kun tämä ongelma on vuodelta 2012.
Kori, jossa risiiniöljyllä maustettuja karkkeja. Eivät pitkään viihdy pihalla.
Pystytä korkea aika jossa on lukittava portti. Säilytä ulkoleluja lukitussa paikassa ja rakenna hiekkalaatikkoon lukittava kansi. Jos ei tämä toimi niin soitat poliisin paikalle toimittamaan lapset vanhempiensa huomaan ja puhumaan heille kaikille järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Pidän yksityisyydestä ja pihamme on vain meidän omaan käyttöömme. Toisaalta oma lapseni on juuri sellainen, joka ei juuri kieltoja usko. Toistaiseksi en ole päästänyt yksin ulos nelivuotiasta, mutta kauanko ipanan voi pitää talutusnuorassa...
Siis jos joku on keksinyt erinomaiset vinkit saada lapsi uskomaan kieltoja, niin haluaisin tietää.
Mun naapurin kakaroihin auttoi kun sanoin, että jos näen heidät meidän pihassa vielä kerrankin niin päästän koiran irti ja valehtelin, että se ei pidä lapsista yhtään. Oikeastihan se luokse lasten luo, koska se haluais leikkiä mutta eipä ne sitä tiedä. Näkevät vaan heidän silmissään ison koiran, joka juoksee kohti.
Mitä 5-vuotiaat tekevät yksin teidän pihalla ilman vanhempia?
Jos vanhemmat ovat laiminlyöneet lastensa kasvatuksen tai valvonnan, ovat he korvausvastuussa lasten aiheuttamista vahingoista. Eli asianmukaista laskua tuhotuista kukista ja siihen liittyvästä työstä vanhmemmille, luonnollisesti. Outoa, etteivät ole itse tarjonneet korvausta.
Tarinaasi perustuen olisin mahdollisesti yhteydessä myös paikalliseen neuvolaan kyseisistä perheistä ja kertoisin, että näissä taitaa olla vanhemmuus hukassa.