Lapseton sinkkukaveri jää nyt matkasta - meni hermot
Sovittiin viime viikolla, että nähdään tänään. Nyt tulee viesti, että hänelle sopiikin huomenna siihen ja siihen aikaan. Hän siis olettaa, että mulle sopii mikä vain, kun olet kotona lapsen kanssa.
Ei tuo vaan tajua, että se lapseton ihminen voisi myös joskus joustaa. Miten voikaan kukaan olla noin hemmetin itsekäs?! Sanonut olen tästä hänelle, mutta hän tuijottaa huuli pyöreänä, eikä tunnu tajuavan. Meillä on lapsen kanssa omat harrastukset päivisin ja iltaisin harrastan itse kun mies pääsee kotiin.
Kiirettä siis on, kaveri sen sijaan on työtön, sinkku ja lapseton.
Kommentit (89)
Lapsi on siitäkin hyvä kapistus, että se opettaa ihmiselle, miten muitakin otetaan huomioon. Mikä on muuten ihan eri asia kuin se, että olisi liian kiltti.
Eli ihminen teki virheen kun laittoi ajan jolloin hänelle sopii. Olisi pitänyt vaan kysyä että sopiiko sinulle mikä aika.
En voi ymmärtää miksi jokaisen ihmisen perheen ihmisien harrastuksien päivät ja kellonajat täytyy muistaa, eikö se ole enempi itsekkyyttä että olettaa ihmisien näin pystyvän?
Kai sinä sanoit vastavuoroisesti, ettei huominen käy millään ja että te sovitte jo viime viikolla tästä päivästä ja löitte myös niin sanotusti lukkoon tämän päivän?
se ei siis oikeastikaan sovi minulle. Sanoin myös, että en voi sopia asioita näin nopealla aikataululla, mutta olen sen ennenkin hänelle sanonut. Mutta kun ei mene perille, niin ei mene.
ap
tuskin teillä nyt joka tunti on aikataulutettu etukäteen
Mutta jos teille kummallekaan löydy sopivaa aikaa tapaamiselle eikä kumpikaan voi joustaa, niin sittenhän on ihan luontevaa että jatkatte eri teitä.
Lapsi on siitäkin hyvä kapistus, että se opettaa ihmiselle, miten muitakin otetaan huomioon. Mikä on muuten ihan eri asia kuin se, että olisi liian kiltti.
Mutta tiesittekö, ettei sinkkuus välttämättä ole oma valinta? Perheen perustaminen taas on. Aina.
Eli ihminen teki virheen kun laittoi ajan jolloin hänelle sopii. Olisi pitänyt vaan kysyä että sopiiko sinulle mikä aika.
En voi ymmärtää miksi jokaisen ihmisen perheen ihmisien harrastuksien päivät ja kellonajat täytyy muistaa, eikö se ole enempi itsekkyyttä että olettaa ihmisien näin pystyvän?
Se on itsekkyyttä, että ei pidetä kiinni asioista, joista on sovittu. Tai perutaan 2 h ennen tapaamista, edellisenä päivänä olisi vielä ihan okei.
En ole koskaan pyytänyt muistamaan perheen harrastuksia, taisit lukea vähän väärin. :)
ap
Miksi roikut hänessä, jos noin risoo? Onko sulla muita ystäviä?
Johan aloituksessa sanoin, että en aio tavata häntä enää.
ap
jos sä olet lapsen kanssa aina menossa ja olet kotiäiti, on aika vähentää menoja.
Olin kotona maksimiajan ja neuvolassa aina sanottiin max 3 harrastemenoa per viikko. Meillä oli muskari, kuvataidekerho ja lähipuiston touhutupa, joka ei varsinainen harrastus-harrastus ole.
Jos mun ystävä soittais nyt ja kysyis nähtäiskö tunnin päästä, menisin tietenkin jos se vaan kävisi.
Katsopa kalenteriasi uusin silmin.
Ja sun kannattaa myös niitä sun iltaharrastuksia vähentää. Kuka äiti käy harrastuksissa 5 iltana viikossa ? Etkö yhtään halua viettää normaalia arkea perheesi kanssa yhdessä ?
Peiliin katsomisen paikka.

matkalle et ota mukaan, mutta missä olet sanout, ettet tapaa häntä?
Kyllä se aika olisi löytynyt jos olisi intoa ollut. Kukaan ei "jätä" kaveriaan noin heppoisesti, joten kyseessä lienee korkeintaan tuttava.
tuskin teillä nyt joka tunti on aikataulutettu etukäteen
Mutta jos teille kummallekaan löydy sopivaa aikaa tapaamiselle eikä kumpikaan voi joustaa, niin sittenhän on ihan luontevaa että jatkatte eri teitä.
En ole ap, mutta vastaanpa silti. Lapsilla on omat nukkumis- ja syömisrutiinit, joiden puitteissa tapaan ihmisiä. Meillä mies auttaa kans viiden jälkeen kotihommissa, jolloin saan omaa aikaa. Se tarkoittaa sitä, että jos olen menossa harrastukseen klo 19, niin en todellakaan ehdi käymään keskustassa tapaamassa kaveria 17-19 välillä ja tämä siksi, että asumme kauempana lähimmästä keskustasta.
Lapsiperheen arki vaan on aikataulutettu.
Lapsi on siitäkin hyvä kapistus, että se opettaa ihmiselle, miten muitakin otetaan huomioon. Mikä on muuten ihan eri asia kuin se, että olisi liian kiltti.
Se itsekkyys laajenee koskemaan itseäsi ja lasta. Eihän ap:kaan sen kummemmin huomio kaveriaan, vaan olettaa että koska hän on lapseton ja sinkku niin hänelle pitäisi sopia milloin tahansa tapaaminen, sillä ap:n kaltainen Äiti on Jalo Ihminen kun edes haluaa tavata tuollaista paarialuokan edustajaa (lapseton, sinkku nainen)

Mutta varmasti löytyy aikaa kavereitten tapaamiseen jos haluan.
jos sä olet lapsen kanssa aina menossa ja olet kotiäiti, on aika vähentää menoja.
Olin kotona maksimiajan ja neuvolassa aina sanottiin max 3 harrastemenoa per viikko. Meillä oli muskari, kuvataidekerho ja lähipuiston touhutupa, joka ei varsinainen harrastus-harrastus ole.
Jos mun ystävä soittais nyt ja kysyis nähtäiskö tunnin päästä, menisin tietenkin jos se vaan kävisi.
Katsopa kalenteriasi uusin silmin.
Ja sun kannattaa myös niitä sun iltaharrastuksia vähentää. Kuka äiti käy harrastuksissa 5 iltana viikossa ? Etkö yhtään halua viettää normaalia arkea perheesi kanssa yhdessä ?
Peiliin katsomisen paikka.
Oletko tietoinen sellaisesta asiasta, että kaikissa perheissä elämä ei ole samanlaista kuin teillä? Töitä, lapsia ja harrastuksia on erilaisia. Meillä lapsi harrastaa n. 2-4 kertaa viikossa halun mukaan.
Itse harrastan pari kertaa viikossa, mutta meillä on koti aina siisti, tykkään siis siivota, sisustaa, laittaa pihaa jne. Nekin ovat harrastuksia! Tämä kaikki vie aikaa ja vaatii setvimistä miehen aikataulujen kanssa, joten en todellakaan lähde tunnin varotusajalla jonnekin kuppilaan, koska sinkkukaveri suvaitsee juuri silloin nousta punkastaan. :)
ap
sinä pääset eroon siitä tyypistä ja hän sinusta. Olisit vaan onnellinen, nyt on taas enemmän aikaa harrastaa!

Miten ap nostaa itsensä jalustalle:) Hänen omat harrastuksensa ovat jaloja ja epäitsekkäitä ja ap:lla on niiiiiiiiiiiin kiire mutta sinkkukaverin elämä on turhaa joutenoloa:)
lapseton ja sille on ihan ok tulla vaikka meille syömään 2h myöhässä sovitusta. Tai sopia tulevansa klo 12 ja ilmoittaa siitä 3h päästä, että mulla on vielä lihakeitto kiehumassa, tulen sitten kun se on valmis. Tai kuvitella että lapsiperheessä on kiva treffailla illalla klo 21 aikaan, kun hänen pitää saada nukkua pitkään/nukkua päikkärit ennen kylään tuloa. Joo, ei tavata enää kuin pari kertaa vuodessa.
Lapsi on siitäkin hyvä kapistus, että se opettaa ihmiselle, miten muitakin otetaan huomioon. Mikä on muuten ihan eri asia kuin se, että olisi liian kiltti.
Se itsekkyys laajenee koskemaan itseäsi ja lasta. Eihän ap:kaan sen kummemmin huomio kaveriaan, vaan olettaa että koska hän on lapseton ja sinkku niin hänelle pitäisi sopia milloin tahansa tapaaminen, sillä ap:n kaltainen Äiti on Jalo Ihminen kun edes haluaa tavata tuollaista paarialuokan edustajaa (lapseton, sinkku nainen)
Hänellä on menoja myös, tietenkin on. Sen vuoksi olemme katsoneet yhdessä ajan, joka sopii molemmille. Minä kunnioitan hänen menojaan enkä peru tapaamista 2 h varoitusajalla.
Tuo paarialuokkajaottelu taitaa olla keskeisempi asia sinulle kuin minulle. Kaikki lapsettomat sinkut eivät ole tällaisia.
ap
Mutta yleensä haluan lisätä tähän...
Olen kolmen (3v., 7v., ja 14v.) lapsen äiti ja minulla on sekä lapsellisia että lapsettomia ystäviä.
Käymme mieheni ja minä molemmat töissä, harrastamme yhdessä ja erikseen. Tapaamme myös "omia" ystäviä säännöllisesti.
Peruutuksia erilaisiin tapaamisiin on tullut puolin ja toisin. Kyllä ystävyys on sen kestänyt.
En nyt oikein ymmärrä ap:n pointtia.
Onko ainoa asia se, että hän on lapseton?
Minusta tällä palstalla paistaa välillä ääretön ylimielisyys ja itsekkyys äitiyttä ja perhettä kohtaan.
Tyyliin; minulla on lapsi/lapsia, niiden mukaan täytyy elää sukulaisteni, ystävieni, naapurieni. Meillä on aikataulut ja jos minä imetän ja en saa kutsua lapsettomiin häihin niin tsiisus jne.!!!
Mietityttää, että kuka onkaan se itsekkäin?