Olen henkisesti liian heikko tähän maailmaan

Ihmisarvon mittaaminen ulkonäön, rahan tai ammatin perusteella on syvältä. Vanhemmuus on riitelyn ja kyttäämisen aihe. Parisuhde kovaa ja hikistä työtä ja puurtamista. Eipä voisi vähempää kiinnostaa, olen mieluummin taivaanrannanmaalari :)

Mä kaipaan syvyyttä tähän elämään, enemmän ihmisen (sellaisenaan) hyväksyvää kohtaamista. En kestä näin kylmää kyytiä mitä tämä niin monessa suhteessa on. Mutta minkäs tälle tekee, voi vaan yrittää parhaansa ja yrittää.. ja yrittää..

jos voisin niin kuolisin pois mielelläni, tämä kaikki on jotenkin ihan kamalan raskasta!

Ehkä olet syntynyt väärään aikaan. Monesti itse miettinyt että olisin halunnut syntyä paljon aikaisemmin, maailmaan jossa ei ole tällaista suorittamista ja ainiaista kilpailua kaikesta, pitää olla kaikkea ja pljon, ei kuitenkaan trvitsisi tehdä sen eteen kuitenkaan mitään. Nyky Suomi on liian eriarvoinen yhteiskunta, aina vaan ratkaisee koulu ja paperit, asema ja ulkonäkö jne...

Varmaan siksi hakeuduin alalle jossa on suht varma työllisyys, mutta melko matala palkka. Vaikka lahjoja olisi ollut muuhunkin.



Sinunlaisiasi kuitenkin tarvitaan täällä. Joskus joutuu varmaan olemaan luja ja tekemään itseään tykö, esim. työpaikkaa haettaessa ei voi laittaa kynttilää vakan alle. Mutta siinäkin voi olla rehellinen ja aito, omanlaisensa. Luulisin etteivät firmat halua narsistisia ihmisiä työpaikoille kiusaamaan ja pilaamaan ilmmapiiriä.

tuollaisia ajatuksia. Kilpailua toki on, mutta se on minun itseni ulkopuolella. Minun täytyy vain tehdä parhaani, mutta elämää ei kannata alkaa suorittamaan.



Kysyt, miten mainitsemasi olo voi helpottua. Noh, minä olen uskovainen, eli uskon johdatukseen ja elämän tarkoitukseen ja olemassaolon syvempään merkitykseen. Joskus ihmettelen, miten kukaan jaksaa elää ilman uskoa. Kun oma elämäni on niin helppoa. Kaikista ulkoisista vaikeuksista huolimatta olen levollinen.

Ihmisarvon mittaaminen ulkonäön, rahan tai ammatin perusteella on syvältä. Vanhemmuus on riitelyn ja kyttäämisen aihe. Parisuhde kovaa ja hikistä työtä ja puurtamista. Eipä voisi vähempää kiinnostaa, olen mieluummin taivaanrannanmaalari :)

ylpeydellä. :)

Ihmisarvon mittaaminen ulkonäön, rahan tai ammatin perusteella on syvältä. Vanhemmuus on riitelyn ja kyttäämisen aihe. Parisuhde kovaa ja hikistä työtä ja puurtamista. Eipä voisi vähempää kiinnostaa, olen mieluummin taivaanrannanmaalari :)

Haluan asua kauniissa ympäristössä, ympäröidä itseni hiljaisuudella ja arvokkuudella. Viettää päiväni yksinkertaisesti, lukea paljon ja lepäillä luonnossa. Töitä olen hakenut pidemmän aikaa, niitä kuitenkaan saamatta. Jo haastattelussa ahdistaa kun aletaan kysellä mahdollisuutta tulla töihin tunnin varoitusajalla tai keskellä yötä- voi hitto, minäkin olen vain ihminen enkä pysty tuollaiseen! Tarvitsen säännöllisen päivärytmin, epäsäännöllistä koitin nuorempana ja sain vatsahaavan. Ei sovi minulle, ei ollenkaan. Miksi kaikesta pitää nykyään tapella, kisata? Onko pakko olla aina paras? Entä jos kieltäytyy?

usein. Olen pyrkinyt kuuntelemaan itseäni ja miettimään mitä haluan elämältä, ilman että ajattelen ulkoatulevia paineita. Mietin mikä on elämässäni kaikkein tärkeintä, omat läheiset ihmiset, ja muut ratkaisut eivät sodi sitä vastaan, esim lopetin työn, jossa olin liian vähän kotona silloin kun perhe eniten mua kaipaa. Nyt suunnittelen opintoja alalta, jossa kuvittelisin jaksavani henkisesti ja fyysisesti työvuoteni loppuun. Sitten tietenkin myös muut ratkaisut, asuntomme on suht vanha mutta kiva ja tarpeeksi tilava, meillä on vain yksi auto, en tarvitse mitään merkkituotteita enkä ostele asioita saadakseni mielihyvää, vaan ostan tarpeeseen. Tämä on kulutuksesta ja kotien kilpavarustelusta vapautumista. En kilpaile mistään materiasta toisten kanssa enkä ole kovin kiinnostunut siitä mitä muilla on. olen melko itseriittoinen, viihdyn omien läheisteni kanssa, enkä halua laajaa ystäväjoukkoa. Vierastan sosiaalista mediaa, luen paljon, nautin luonnosta, pidän itsestäni, nautin kun ei tarvitse ostaa mitään, leivon pullaa, kyselen kuulumiset muidenkin lapsilta, en ripustaudu muihin enkä välitä että olen varmaan vähän kummajainen, tää on mun elämä, teen mitä mun täytyy, määrittelen itse onnellisuuteni tekijät, vaikka vastakarvaan siihen nähden mitä yleensä on tapana.

Tuntuu vaikealta kestää sitä, että tälläkin hetkellä jotain lasta pahoinpidellään ja käytetään seksuaalisesti hyväksi. Tuntuu pahalta, että lapsia elää kaduilla ja vankiloissa miljoonia ja miljoonia. Että nuoret tytöt myyvät seksiä siideripullosta. Että ihmiset syö suklaata, koska oma nautinto merkitsee enemmän kuin se, että joku lapsi on joutunut raatamaan sen suklaan eteen.

Että monetkaan ei piittaa toisten kärsimyksistä, ajatellaan vaan itseä ja mennään kyynärpäätaktiikalla eteenpäin.

Maailma tuntuu usein kertakaikkiaan liian kovalta ja pahalta paikalta kestää.

Maailma  ja ihmisluonto on tällainen. Luonto on alusta lähtien diskannut heikoimpansa maanrakoon ikävä kyllä. Asia menee niin filosofian puolelle. Miksi? Koska me ihmisrotu ollaan älyllisesti kehitytty, luotu sellainen kuva miten ihmisen pitäisi elää, mitä ajatella, mikä on meidän moraalimme, mikä on empatia ja miksi jotkut eivät sen mukaan kykene menemään. Monet elää eri todellisuudessa. Mutta kun se inhimillinen kehitys kohtaa meidän primitiivisesti käyttäytyvän "julman" luonnon niin silloin juurikin syntyy se pelko ja ahdistus meissä kun ei kyetä ymmärtämään miksi sitä käsittämätöntä pahuutta tapahtuu. Sen takia olen alkanut enemmän luottamaan siihen primitiiviseen luonnon lakiin, kaikille on oma paikkansa maailmassa, kirjaimellisesti. Jos minä en tule täällä hyvin pärjäämään niin sitten en tule, sille ei mitään voi. Se vaan pitää hyväksyä. Todellisuus tosiaan on tarua ihmeellisempää. Joskus vihaan sitä että minä tunnen ja elän tunteilla koska se tekee niin kipeää ja kadehdin niitä joilla niitä ei liikene muille ja sen vuoksi menestyy. Jos on rahaa niin elämä olisi helpompaa. Toisinaan halaisin olla näkymätön niin ettei elämääni vaikuta muut yhtään mut saan sen katon pääni päälle.

Olen hauras tässä maailmassa. En näe mitään syytä elämän vaalimiselle täällä. Kulutan vain aikaa, ja odotan, kunnes aikani vihdoin täyttyy. Sitä pelkään vähemmän kuin elämää itseään.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä olet syntynyt väärään aikaan. Monesti itse miettinyt että olisin halunnut syntyä paljon aikaisemmin, maailmaan jossa ei ole tällaista suorittamista ja ainiaista kilpailua kaikesta, pitää olla kaikkea ja pljon, ei kuitenkaan trvitsisi tehdä sen eteen kuitenkaan mitään. Nyky Suomi on liian eriarvoinen yhteiskunta, aina vaan ratkaisee koulu ja paperit, asema ja ulkonäkö jne...

Tuo on romantisoitu kuva vanhasta maailmasta. Ennen peruselämisenkin hankinta oli ihan järkyttävää suorittamista. Ja siinä ei kannattanut epäonnistua, tai kävi huonosti.

Myös eriarvoisuus oli aivan eri mittasuhteissa. Jos et ollut säätyläinen, et ollut mitään. Nykyisin sentään kouluja käymällä ja papereilla on mahdollisuus luokkakiertoon. Ennen torppaan syntynyt oli käytännössä tuomittu sinne torppaan kuolemaan.

Jos mennään niin kauas historiaan, että puhutaan metsästäjäkeräilijöistä, niin aina ikävämmäksi menee. Siihen on ihan pätevä syy, miksi ihmiset siirtyivät maanviljelykseen ja yhteiskuntarakenteisiin, joista on kehittynyt nykyinen yhteiskunta.

Nyky-yhteiskunnassa on puutteita, mutta mikäli kuvittelee, että ennen oli paremmin, ei tiedä mistä puhuu.