Johtuuko ujoutesi vanhemmistasi?

oman teinini ujous voi kyllä johtua minusta... ? siis osittain, ei pelkästään.

Sain heiltä nämä geenit.

olin aina se mitätön paska jonka piti pysyä poissa jaloista ja kuuloetäisyydeltä. Koko lapsuuden hissuttelin omassa huoneeesa ja olen täten sosiaalisesti täys paska. KIITOS vanhempien!

olin aina se mitätön paska jonka piti pysyä poissa jaloista ja kuuloetäisyydeltä. Koko lapsuuden hissuttelin omassa huoneeesa ja olen täten sosiaalisesti täys paska. KIITOS vanhempien!

Minulle iskostettiin päähän, että muiden puheita ei sovi keskeyttää eikä väliin huudella mitään. Edelleen on vaikeaa mennä sanomaan jollekulle jotain, jos tämä vaikka keskustelee jo jonkun muun kanssa ja oma asiani olisi vaikka esim vain yksi nopea kysymys.



Minua ei myöskään (muistaakseni) koskaan rohkaistu juttelemaan tuntemattomien tai tuttujenkaan kanssa. Meillä oli vähän sellainen mentaliteetti, että kun on vieraita, niin lapset ovat hiljaa ja aikuiset juttelevat. Olen nyt 22 ja jos olen vanhempieni luona niin, että heillä on vieraita (jotka minäkin tunnen) en edelleenkään koe olevani oikeutettu osallistua keskusteluun. Siispä olen lähinnä hiljaa ja odottelen, jos joku kysyy minulta jotain. Tunnen tavallaan edelleen olevani se lapsi, jolta ei odoteta mitään sosiaalisia taitoja.

Mutta kun sain oman lapsen ja tein kaiken toisin eli olin läsnä, kannustin, rohkaisin, en syytellyt, raivonnut, ollut arvaamaton jne. mutta silti lapsestani tuli ujo. Silloin aloin uskoa enemmän geeneihin. Olen myöhemmin huomannnut asioita, jotka epävakaa lapsuuteni minussa aiheutti, mutta ujous on luonteenpiirre.