Millaisen ihmisen ystävä et "kehtaisi" olla?

Kyse ei ole niinkään häpeämisestä, vaan siitä että kaikenlaisten ihmisten kanssa ei vaan yksinkertaisesti olisi mitään yhteistä.



Joku tuurijuoppo, jonka lapset on sosiaalihuollon tarkkailussa, miehet vaihtuu ja ovat väkivaltaisia juoppoja... en mä varsinaisesti kaipaa näiden seuraa.



Joskus miettinyt tätä ihan tosissaan, että pitäisikö näiden kanssa yrittää olla jossain tekemisissä, näyttävät toisinaan niin ulkopuolisilta ja saisivat vähän jotain mallia siihen että voi olla muutakin elämää kuin se juopottelu, mutta todennäköisesti hekään eivät ymmärtäisi meikäläisen tylsää keskiluokkaista tapaa elellä, joten miksi nähdä vaivaa.

enkä transun

Ei voi olla ystävyys jostain kehtaamisesta kiinni, ihan outo ajatus mulle :/



Jotkut asiat ovat sellaisia, joiden vuoksi en haluaisi/pystyisi olemaan ystävä. Esim en kykenisi sellaisen ihmisen ystävä, joka pelastaisi tulipalosta ennemmin oman lemmikkieläimensä kuin lapseni.

Minä en kelvannut ystäväksi eräälle äidille, koska selvisi sitten, että olenkin paljon paljon vanhempi kuin hän luuli minun olevan.

Meillä oli ikäeroa 14 tai 15 vuotta. Hän oli 29 v, minä 43. tai 44. Hän luuli, että olen max 35.



Olimme tutustuneet toisimme, ymmärsin että viihdyimme toistemme seurassa ym. Kävin hänen luonaan, siellä oli aina vähän outoa, esim. hänen lapsena eivät ottaneet minun lastani joukkoonsa, leikkivät keskenään tai omien kavereittensa kanssa, olivat samaa ikäluokkaa. Koti oli erittäin epäsiisti. Hän oli erittäin ylipainoinen.

Mutta tulimme hyvin juttuun, meillä oli sama arvomaailma ja huumorintaju.



Sitten pyysin hänet meille kylään. Hän kysyi, missä ne minun vanhemmat lapseni ovat, koulussako.

Ja tuli puheeksi, että olen vähän vanhempi kuin mieheni. Ystävä kysyi mieheni ikää, 32?



Minua huvitti: enhän minä niin nuoren kanssa, hyvänen aika, meillä on ikäeroa vain 2 vuotta.



Isommista lapsistani kerroin, että ovat jo täysi-ikäisiä, eivät he kotona asu, omillaan ovat.



Tämä nainen kysyi pari kertaa minun ikääni. Sanoi sitten järkyttyneenä: hetkinen, nyt tämä meni ihan uusiksi, nyt minun pitää miettiä..



Minusta oli lähinnä hauskaa, että joku arvasi minun ikäni niin väärin ja alakanttiin, koska omasta mielestäni olin hyvinkin ikäiseni näköinen.

Toisaalta tuon jälkeen aloin ymmärtää, miksi kylillä ihmiset, jotka eivät minua tunteneet, pitivät minua uupuneena yms.: he luulivat että olen 32-35 v, mutta kun kuitenkin näytin kulahtaneemmalta, niin olinkin väsynyt elämääni ja lapsiini jne.



Yhtäkaikki. Hän lopetti alkavan ystävyytemme siksi, että olin liian vanha.



Kerroin tämän myöhemmin kotiäitiporukassa, jossa olimme tutustuneet, koska minusta tämä oli oikeasti hassu, enkä tiennyt vielä siinä vaiheessa että tämä on hänelle todellakin kynnyskysymys.

Sanoin, että hän luuli minua liki 10 v nuoremmaksi kuin olenkaan.

Hän vastasi pilkallisesti: sinähän voisit olla minun äitini!

En ollut odottanut pilkkaa - ikäni takia!!! enkä sanonut sitä pilkatakseni häntä.

Totesin, että no, en, paitsi jos olisin saanut lapsen 14-15 vuotiaana.



Elikkä joskus kaikki muu natsaa, jotkut kummallisuudet voi antaa anteeksi, mutta sitten tulee se iso este, seinä, kynnyskysymys, mikä päättää tai estää ystävyyden ja minkä takia ei voi jonkun kanssa liikkua yhtäaikaa, kutsua kylään: IKÄ.