Kertokaa mikä on pitkän parisuhteen salaisuus?

Ei siihen salaisuutta ole. Joillakin on pitkä parisuhde, mutta onnesta tai edes tyytyväisyydestä ei ole tietoakaan. Muutamia pointteja silti:



Kunnioitus.



Se, että näkee puolison yhtä tuntevana ihmisenä kuin itsensä. Hyväksyy vajavaisuuden molemmissa.



Se, että ottaa vastuuta omasta onnestaan eikä kuvittele, että puoliso pystyy täyttämään kaikki minun henkiset ja fyysiset tarpeeni. Silloin näkee selvemmin, että päätös olla puolison kanssa on oma valinta ja lähtee omasta halusta.



Jokapäiväinen arvostus ja kiinnostus toista kohtaan.



Ystävällinen käytös, sisäpiirin tsoukit, avoin ja turvallinen seksi.

Meillä parisuhteen henkireikä on 2vk talvella etelän lämmössä ilman lapsia.

Lisäksi se, että olemme aivan villeinä seksuaalisesti toisiimme ja intohimoisen rakastuneita.

Mutta emme vaadi sitä suurta tunnetta ihan joka päivä, koska arkikin on elettävä.

Mutta aika usein leimahtaa se suuri intohimo päälle ja huomaa olevansa toiseen aivan tajuttoman rakastunut. Samoin haluaa toista seksuaalisesti niin, että aivan kivistää.



Yhdessä ollaan oltu 17v

ja huono muisti.

Meillä parisuhteen henkireikä on 2vk talvella etelän lämmössä ilman lapsia.

mikä on kestettävä ja sitten 2 viikkoa ILMAN lapsia on sitä elämää.

Säälittää siis ne lapset kun tajuavat, että äiti on onnellinen vain silloin kun he eivät ole paikalla.

Meillä yli 25 vuotta kestänyt suhde ja onnellisia ollaan.

Varmaan se että jaksaa sitä tasaisien "tappavaa" arkea

Meillä parisuhteen henkireikä on 2vk talvella etelän lämmössä ilman lapsia.

Ei kuuntele, ei ymmärrä eikä välitä.

Meilläkin vaiketa aikoja ollut, mutta niistä on selvitty sillä ettei olla luovutettu. Jostain syvältä se rakkaus aina puskee läpi ja pelastaa tilanteet.

Monilla ongelmaksi muodostuu se, että tapellessa sanotaan tosi rumasti toiselle ja sellaisiakin asioita mitä ei tarkoiteta. Tai sitten jankutetaan toisen virheistä vuositolkulla ja otetaan ne aina tiukassa tilanteessa esille ja paiskataan toisen naamalle.

Puolisoa pitää kunnioittaa ja huomioida eikä ajatella vain omaa etuaan.

Meillä parisuhteen henkireikä on 2vk talvella etelän lämmössä ilman lapsia.

mikä on kestettävä ja sitten 2 viikkoa ILMAN lapsia on sitä elämää.

Säälittää siis ne lapset kun tajuavat, että äiti on onnellinen vain silloin kun he eivät ole paikalla.

Mä kuulun myös niihin vanhempiin, jotka tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa välillä miehensä kanssa. Me olemme nytkin viikon kahdestaan ( lapset ovat mökillä isovanhempien kanssa ) ja en nyt lapsille tätä kertoisi, mutta aivan ihanaa on ollut. Syöty ulkona, harrastettu spontaania seksiä vaikka pöydällä ja vain nautittu toisistamme. Ja kyllä, mun mielestä on myös ihanaa, kun lapset ensi viikolla tulevat takaisin ja palaamme arkeen. Ulkomailla matkustamme pari kertaa vuodessa, osa matkoista lasten kanssa ja osa vain kahdestaan.

Ehkä me sitten olemme itsekkäitä, mutta meidän molempien mielestä parisuhde vaatii myös kahdenkeskistä aikaa. Ja joku neljän vuoden perhepeti ( mistä tälläkin palstalla kirjoitellaan ) olisi meille molemmille ihan kauhistus ja varma parisuhteen tappoyritys

Ei siihen salaisuutta ole. Joillakin on pitkä parisuhde, mutta onnesta tai edes tyytyväisyydestä ei ole tietoakaan. Muutamia pointteja silti: Kunnioitus. Se, että näkee puolison yhtä tuntevana ihmisenä kuin itsensä. Hyväksyy vajavaisuuden molemmissa. Se, että ottaa vastuuta omasta onnestaan eikä kuvittele, että puoliso pystyy täyttämään kaikki minun henkiset ja fyysiset tarpeeni. Silloin näkee selvemmin, että päätös olla puolison kanssa on oma valinta ja lähtee omasta halusta. Jokapäiväinen arvostus ja kiinnostus toista kohtaan. Ystävällinen käytös, sisäpiirin tsoukit, avoin ja turvallinen seksi.

Ja vielä onnellisena ja intohimon kipinän säilyttäneenä 16 vuoden jälkeenkin.

Meillä noiden kakkosen mainitsemien lisäksi tärkeitä asioita on

- nauru, että edes toista naurattaa vaikka olisi kiperä tilanne. Yleensä laukaisee tilanteen ja asettaa ne oikeaan kaliiperiin

- halu ilahduttaa toista - on se sitten jotain toisen toiveiden täyttämistä sängyssä, ruokapöydässä, töissä tai harrastuksissa

- yhteiset unelmat - sitten joskus - toteutettavaksi. Näistä meillä jaksetaan jutella vuodesta toiseen - ja joka vuosi ollaan vähän lähempänä, silti lyhyen tähtäimen haaveiden toteuttamista unohtamatta

Vaimo on aivan sairaan kaunis, sillä on ihana kroppa ja se on kiihkeä sängyssä, mutta tärkeintä on että meillä on luonteet jotka sopivat toisillemme ja hyvä samankaltainen huumorintaju.

Onnellisia ja vähemmänkin onnellisia päiviä. Hyviä neuvoja täällä jo sadellut. Minusta tärkeää on myös kunnioitus, huumorintaju ja sellainen hyvä arkinen yhdessäolo. Ja tietenkin se tahto. Ei koko ajan voi olla tosi rakastunut, pitkään aikaan mahtuu vaikeampiakin jaksoja, joista on sinniteltävä yli.

Halu pysyä yhdessä ehkä. Siinä vaiheessa kun jommalta kummalta loppuu mielenkiinto siihen yhdessä pysymiseen, niin se on sitten siinä. Ja siihenhän tosiaan tarvitaan kaksi, joilla on tällainen yhteinen halu, ei riitä että yksin hirveästi haluaa pysyä yhdessä.

Kahteen tärkeimpään kohtaan voisi meidän suhteemme tiivistää:



1. Näen mieheni elämäni tärkeimpänä, rakkaimpana ja läheisimpänä ihmisenä eli kunnioitan häntä yhtä paljon kuin itseäni (ehkä tämän toteuttamiseksi on oltava myös se itsekunnioitus hyvällä mallilla). Samoin mies minua.



2. Olemme sopineet, että emme koskaan eroa keskellä kriisiä, vaikka tekisi mielikin tehdä niin. Kriisit hoidetaan ensin yhdessä ja sitten, kun elämä on taas normaalilla tolalla, harkitaan rauhallisesti kannattaako erota. Ei siis tehdä hätiköityjä päätöksiä (kriisin keskellä oleva ihminen ei yleensä näe objektiivisesti omaa parastaan).



Rakkautta on ja se on niin voimakasta, että vaikka molemmat olemme silloin tällöin mm. ihastuneet muihin ihmisiin, se ihastumisen tunne ei ole mitään meidän rakkauteemme verrattuna. Ei tule niissä tilanteissa edes harkittua eroa. Kerran on ollut muista syistä johtuen niin paha kriisi, että teki mieli erota, mutta silloin tosiaankin päätimme erota vasta jälkikäteen jos edelleen tuntuu siltä. No eipä tuntunut, vaan ero olisi ollut paha virhe!



Nuo periaatteet eivät sinänsä ole mitenkään vaikeita. Niiden toteuttaminen käytännössä onkin vähän kimurantimpaa ja vaatii toisinaan itsehillintää, ja taitoa asettaa pitkän tähtäimen onnellisuus hetkellisten mielitekojen edelle. Mutta jos siihen pystyy, se toimii.

Lisäisin vielä yhden: hyvä tahto. Jos ei nyt ihan riitatilanne ole päällä, toinen ei _yleensä_ tarkoita tekemisillään loukata, vaikka itse kokisinkin niin. Tällaiset asiat on hyvä puhua heti läpi: mitä toinen tarkoitti, miksi otan sen loukkauksena. Mieheni ei ole Suomesta kotoisin, joten olemme joutuneet/saaneet keskustella asioista paljonkin.



Jos suutuspäissään sanoo jotain, sitä voi myöhemmin pyytää anteeksi, mutta kuitenkin sanottu, mikä sanottu. Välillä toivoisin itselleni huonompaa muistia...

.. me olemme myös toistemme parhaat kaverit, eli puoliso on se, jonka kanssa mieluiten viettää aikaa ja jolle kertoo aina ensimmäisenä tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat ( toki tapaamme myös erikseen ystäviämme, mutta se ei ole viikottaista eikä etuoikeutetun tärkeää ).



Riidellessä molemmat haluavat sopia mahdollisimman pian.

Ja toisen kunnioitus ja toisen mielipiteiden ja toiveiden huomioiminen on tärkeää.



Ja luottamus on kaiken a ja o, pettäminen todennäköisesti tuhoaisi suhteemme, siitä olemme molemmat samaa mieltä ( en tuomitse tässä avoimia suhteita, ne varmaan toimivat niillä, jotka ovat siitä yhdessä ja yksimielisesti sopineet ).

Ollaan molemmat rehellisiä, uskollisia ja viihdytään keskenämme todella hyvin. Meillä on samanlaiset elämän arvot ja halutaan elämältä samanlaisia asioita. Me riidellään, mökötetään ja sovitaan.



Meillä on yhteiset unelmat joita tavoitellaan yhdessä ja niiden eteen tehdään yhdessä töitä. Kaikki on yhteistä, meillä ei ole omia rahoja, molemmat saa ostaa juuri sitä mitä haluaa, yhteisillä rahoilla. Kunnioitetaan toisen mileipidettä. Huomoidaan toinen joka päivä, sanotaan jos v***ttaa ja toinen antaa rauhan.



En tiiä, joskus on mennyt huonommin ja sitten taas paremmin, kaikesta ollaan selvitty .

siinä oli hyvin tiivistettynä se mitä itsekin ajattelin

Rakkautta on ja se on niin voimakasta, että vaikka molemmat olemme silloin tällöin mm. ihastuneet muihin ihmisiin, se ihastumisen tunne ei ole mitään meidän rakkauteemme verrattuna.

Mulla ihastuminen on kertonut enemmänkin siitä, että olen ollut itse jotakin vailla. Ja kun olen tarkemmin asioita miettinyt, ihastuksella ei olisi ollut mitään sellaista tarjottavaa, mitä en itsestäni tai miehestäni olisi voinut löytää.

Huumorintaju, villaisella painaminen, toisen ymmärtäminen, tila olla oma itsensä, hyvä seksielämä (vaikka ollaankin kohtuullisen laiskoja siinäkin), kotitöiden sopuisa jakaminen, raha-asiat myös sovussa, molemmat saa shoppailla mitä haluavat,

rakkaus vastoinkäymisistä huolimatta ja tarpeeksi kommunikointia päivittäin.Oma tila henkisesti ja yhteinen tila henkisesti.

Itse olin nuorena valtavan rakastunut tyyppiin, jolta en saanut tarpeeksi kommunikointia ja vuorovaikutusta, joten juttu kaatui siihen. Se oli hyvin surullista, sillä olisi halunnut suhteen toimivan. En kuitenkaan tullut toimeen harvasanaisen tyypin kanssa, joten thats it...