Lue keskustelun säännöt.
Voiko irtisanomista verrata kuolemaan?
25.07.2012 |
Luin SK:sta artikkelin, jossa irtisanomisen odottamista verrattiin kuolleen vauvan odotusaikaan, ja minusta se oli mauton vertaus. Se nyt vaan on IHAN eri asia kävellä työnantajan ovista viimeistä kertaa terveenä ja elossa, kuin synnyttää kuolleen lapsen. Kenenkään henki ei vaarannu irtisanomisesta, vaikka se henkisesti oiskin rankkaa.
Ehkä mä olen yliherkkä, mutta mun mielestä tietty suhteellisuudentaju ois hyvä pitää mielessä, vaikka onkin rankkaa alkaa etsiä uutta työtä.
Kommentit (9)
Irtisanominen on vaan irtisanominen. Työpaikkoja tulee ja menee. Mauton vertaus. Usein irtisanominen tekee vaan hyvää, pääsee irti vanhasta, jos ei vastuuntunnossa ole tajunnut lähteä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irtisanominen on mahdollisuus uuteen työhön, koulutukseen tai kotona oloon. Ilman työtäkin on koko elämä jäljellä.
Mielestäni vertaus kuolleen lapsen synnyttämiseen on todella mauton. Työ on minulle tärkeä osa identiteettiäni ja rakastan työpaikkaani ja työtäni. Odotan tulevaa kauhulla eikä irtisanomisen jälkeisestä elämästä ole vielä mitään tietoa tai suunnitelmia. Kahden lapsen äitinä tajuan silti, että työ on kuitenkin vain työ. Nykyisestä työstäni minulle jää mahtavat muistot, mutta sen jälkeen on vain suunnattava katse eteenpäin ja löydettävä jotain muuta. Lapsen kuolemasta en varmasti toipuisi koskaan.
Jos duuni lähtee alta kun olet 50+ ja akateemisesti koulutettu nainen, asut vielä rakennemuutospaikkakunnalla niin irtisanominen on kova paikka. Etenkin, jos olet talouden ainoa leivänhankkija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuolleen lapsen. Irtisanottua minua ei ole. Silti tuntuisi kyllä vaikealta kuvitella, että työn menettäminen olisi yhtä elämän seisauttava tilanne. Siitäkään huolimatta, että olen unelmieni työpaikassa ja minun olisi tällä (korkea)koulutuksella vaikea työllistyä muualle - ainakaan Suomessa.
onhan noita irtisanottuja sitten löytynyt itsemurhan tehneenä.
Joskus vievät koko perheen mukanaan.
Se on se "häpeä" joka syö. Kuolleen vauvan saaneella tuskin on häpeän tunnetta. Suru on valtava, mutta se ei kuitenkaan muuta elämän peruspilareita, niinkuin irtisanominen tekee.
Irtisanominen vaikuttaa niin moneen asiaan....
Sitä miksi on verrattava noita toisiinsa, en kyllä tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten ihmiset kokevat asioita. Jos identiteetti on rakentunut työn vaikutuksesta on se ajanut ihmisiä jopa itsemurhaan, syvään masennukseen, lääkkeiden ja liiallisen alkoholin sekakäyttöön. Se mitä ihminen kokee sisimmässän on aina henkilökohtainen tunne. Lapsen kuolema ei vaikuta kaikkiin syvästi. Äiti joka synnyttää kuolleen vauvan voi myös tuntea suurta helpotusta. Oikeasti vauva ei ollut edes toivottu olihan se jo 15:sta vauva perheessä 12- vuoden sisällä. Perheessä kolmoset ja yhdet kaksoset rahkeet ei vain riitä. Kaikki siis on suhteellista. Miehille potkut/työttömyys on rankempaa kauraa kuin naisille.
vanhempana ja äitinä ei sitä ehkä ymmärrä että on todella olemassa ihmisiä joiden koko persoona on rakennettu työn varaan.