Vierailija

koira järsii ja näykkii meitä kaikkia. Aluksi oli sen verran fiksu että jätti tytön 2 ja 1/2v rauhaan, nyt on alkanut järsiä ja näykkiä myös tätä.



Kielloilla ja huomion muuhun kiinnittämisellä (sallittuihin purtaviin, purulelut yms.)ei ole mitään apua. Tuntuu että joidun rajoittamaan taaperon liikkumistakin ettei koira vain pääsisi järsimään.



Tiesin kyllä että pennut järsivät, mutta että ihan koko ajan. :(



Tuntuu ettei rahkeet taida riittää koiran kasvattamiseen ja kouluttamiseen, miten ihmeessä pärjään ison koiran kanssa jos en pärjää sille pentuaikanakaan? Pelottaa että koira menee meillä ihan piloille.

Sivut

Kommentit (32)

mutta tuo järsimisvaihe kestää onneksi vain hetken. Olin itsekin ihan epätoivoinen noutajamme ollessa pentu, mutta kasvoi siitä silti ihan täyspäinen otus.

Meillä kanssa viikon ollut koiranpentu ja valtava himo on purra kaikkea. Meillä ollaan päästy sillä että olemme hankkineet erilaisia erikovuisia purtavia (puuhalko,vaattesta tehty solmukimpsu,pehmolelu jne) ja kielletty heti jos mennyt puremaan ei sallittua, sanomalehti rullalle ja sillä kevyesti kuonolle. ja pitää näyttää koiralle kuka on "isäntä" talossa, älä anna valtaa sille. Meillä ainakin nolostuu heti kun kieltää, harvoin tarvitsee enää napauttaa kuonolle.

(tai vauvaportin), mutta aina kun pentu riehaantui, kiljaisin kivusta ja nostin pennun sinne portin taakse rauhoittumaan. Pois pääsi heti kun rauhoittui. Tätä kun toisti johdonmukaisesti, niin pentu oppi olemaan nätisti. Minulla oli yhdessä vaiheessa polvitaipeet ihan mustelmilla, kun herra koetteli hampaitaan. Ja kultainennoutaja oli kyseessä.

Äkkiä uusi parempi perhe pennulle. Labradorinnoutajat ovat aikuisinakin aktiivisia koiria ja vaativat kunnollisen koulutuksen ja liikuntaa. Naapurustossamme on yksi surullinen tapaus, kun lihavaa labbista ei voi kukaan muu kuin perheen isä edes ulkoiluttaa, koska se vetää niin paljon.

Olisi kannattanut harkita vähän ennen koiran ostoa.

koska jos sitä ei pentuvaiheessa saa kuriin, sille ei aikuisena pärjää mitenkään. Nyt alotatte tosi kovan kouluttamisen, ja näytätte sille kuka on pomo. Menkää vaikka koirakouluun, jos omat taidot ei riitä.

Tsemppiä!

Mulla on ollut koiria aina. Ne jotka järsii ja puree ovat olleet 12 viikkoisia kun ovat tulleet taloon. 8 viikkoisina tulleet ei tuhoa paikkoja eikä käsiä kun eivät opi laumassa siihen.

Nehän opettelevat saalistushommia, luonto käskee siihen. Ja te olette ainoat saaliseläimet siinä ulottuvilla, joihin voi vähän reenata.



Koiraa on vain kiellettävä johdonmukaisesti. Ota suihkepullo käden ulottuville, ja suhautat vettä nenulle aina, kun näykkii. Jos villiintyy siitä lisää, niin jäähylle. Ja muista: jos ainoastaan näykkimällä saa huomiota sinulta, niin silloin se näykkiminen on koiran mielestä kannattavaa touhua ja sitähän jatketaan tietysti.



Mutta pahimmalle kuulostaa tuo, että olet viikon jälkeen jo väsynyt... koira vaatii ikuisesti aikaa ja sitä on jollakin tapaa vähän muistettava kouluttaa koko loppuelämä... tai voi alkaa huonot tavat puskea pintaan. Koira vaatii johdonmukaisen ihmisen, joka ei ikinä ajattele että "olkoon nyt tällä kertaa, mä en nyt jaksa kieltää/komentaa/opettaa". Säännöt on säännöt ja niistä pidetään kiinni.



Sääntöihin sitten kuuluu myös lasten koulutus: koiralla on omat kupit, joissa ei härkätä huvin vuoksi, koiralla on lepopaikka jonne tenavilla ei ole asiaa ja kun koira nukkuu, kukaan ei häiritse. Ja näistä ei poiketa.



Meillä on saksanpaimenkoira, ja on ihan kelpo perhekoira: ei ärhentele kellekään, jaksaa lapsia hyvin, ei varastele ruokaa tai puutu mihinkään, mikä ei ole sen omaa tai luvallista. Ikää on jo seitsemän vuotta, mutta kyllä sitä on silti uusissa tilanteissa ohjattava ja kerrottava, miten sen kuuluu toimia. Isokokoinen koira on muuten aikuinen vasta kaksivuotiaana, jolloin sillä on aikuistumisvaihe, ja luonne voi vielä muuttua. Se pari ekaa vuotta pitää olla napakka koulutuksessa (mikä ei tarkoita liiallista kovuutta, koira tarvitsee myös turvallisuutta ja rohkaisua sekä kehuja).



Itse tiedät parhaiten, tuletko pystymään sellaiseen, mitä koira vaatii.

ap, älä välitä ketjussa haukkuvista (pun intended) saarnaajista. Teistä tulee oikein hyviä laumanjohtajia/koiranomistajia. Maalaisjärkeä ja johdonmukaisuutta kehiin. Pentuvaihe on todella rasittava, mutta jälkeenpäin katsottuna se menee todella nopeasti ohi. Ja Tabascoa kehiin - sivele ohuesti jyrsijän lempikohteisiin (kenkähylly, kengät, tuolien jalat), jo loppuu jyrsiminen.

mikä laitettiin kodinhoitohuoneeseen. Jos ei ollut kokoajan aikaa vahtia eikun sinne ettei järsi lapsia..



Reilun 5 kk iässä oli sitten sisäsiisti. Tähän tehtiin todella paljon työtä. Oikeasti n. 20 min välein käytettiin 06-24 välillä ulkona pissillä :D



Koiranpennussa on työtä mutta se vaiva kyllä kannattaa. Meillä nyt 7kk ikäinen ihana koiranpentu joka on jo oppinut paljon kaikenlaista, ja tulee oppimaan lisää. Mutta vaatii päivässä aktiivista koulutusta, leikkimistä ja ulkoilutusta ainakin 3 h.. Että koirassa on kyllä hommaa!

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat