Te, joita on petetty, millaiset arvet pettäminen jätti teihin?

Mun mies petti ja vaikka meillä menee nyt periaatteessa hyvin, olen jotenkin ulkopuolinen meidän suhteessa. En osaa enää olla niin täydellä sydämellä mukana enkä enää oikein osaa innostua asioista. Mies katuu tekoaan kovasti, mutta siitäkään en oikein saa lohtua. Arki sujuu, meillä on hyvää seksiä, hellyyttä ja välittämistä, mutta siltikin kaikki tuntuu tyhjältä.

Tapauksesta on nyt vuosi.

Miten teillä muilla?

Mun vaimo petti kymmenen vuotta ystäväni kanssa (ja parin muun jotka tunnen hyvin).

Todella samankaltaiset fiilarit kuin sullakin. Tosin vaimo ei anteeksi pyydellyt (oma aloitteisesti) eikä seksi ole hyvää (ei se sitä ollut aikaisemminkaan).

Arki sujuu mutta ollaan enemmänkin kämppiksiä. Aluksi kuvittelin vian olleen mussa (kuten hän asian ilmaisi) ja panostin paljon hellyyteen ym. roskaan mutta totesin ettei mikään ole muuttunut vaikka hänkin lupasi ottaa mua ja mun tarpeitani huomioon.

Hän on edelleen haluton seksiin ja kun minä taas elän seksistä niin sen voi kuvitella mihin se on johtanut. Olen lämmitellyt itselleni salapanon ja ollaan nyt muutaman kerran harrastettu taivaallista seksiä. Siihen riittää mun puolelta se että toinen haluaa. Lisäksi tämä toinen osapuoli on orgasmikone joten itsetunnon kohotus on selviö!

En tästä viitti erotakaan, jo pelkästään lapsien vuoksi mutta muutenkaan en jaksa aloittaa kaikkea alusta. Meneehän tää näinkin.

Petoksen selviämisestä tulee pian vuosi täyteen...

M +40

Mun mies petti ja vaikka meillä menee nyt periaatteessa hyvin, olen jotenkin ulkopuolinen meidän suhteessa. En osaa enää olla niin täydellä sydämellä mukana enkä enää oikein osaa innostua asioista. Mies katuu tekoaan kovasti, mutta siitäkään en oikein saa lohtua. Arki sujuu, meillä on hyvää seksiä, hellyyttä ja välittämistä, mutta siltikin kaikki tuntuu tyhjältä.

Tapauksesta on nyt vuosi.

Miten teillä muilla?

Yleensä siksi että moni mies jättää yhteisen sosiaalisen elämän, perheen ja lasten menojen ja sosiaalistamisen naisen tehtäväksi. Tottakai oma tuttu suku kulkee helpommin mukana.



Miestenkin kannattaisi pitää mielessä että omia sukulaisia voi kutsua käymään, viedä lapsia vierailulle, muistaa lähettää lasten kuvia ja kiitoskortteja lahjoista, laittaa lapsi juttelemaan isovanhempien kanssa puhelisessa tai skypessä, lähettää piirrustuksia ja tarhakuvia.



Yleensä tämä jokapäiväinen suhteiden rakennus lankeaa naisen kontolle.

Katkera olen siitä, että pilasi minun uskon ihmisiin ja rakkauteen.... Tyhjä olo... En odota enää mitään tulevaisuudelta. Haaveet ja unelmat ovat kuolleet.

Olen mieheni kanssa syvästi rakkauspohjaisessa avioliitossa enkä usko/toivo, että kumpikaan ikinä tulisi pettämään. Mutta en hitto vie myöskään haluaisi olla toiselle ihmiselle noin järjettömän merkityksellinen henkireikä, että JOS joskus mokaisin, niin toinen menettäisi about elämänhalunsa, haaveensa ja unelmansa! Mikä kamala riippa, tosin en sellaisen kanssa ikinä suhteeseen alkaisikaan.

Ei elämäänsä toisen varaan voi rakentaa tai olettaa, että toinen tekee sut onnelliseksi päivästä toiseen. Toinen voi olla siinä suurena apuna, mutta kyllä se onnellisuus ja _elämänhalu_ pitää lähteä omasta itsestäsi ja omista tekemisistäsi, että SINÄ voit elää sen ihmisen kanssa joka SINÄ olet, se kumppani on siinä vain täydentämässä hyvää elämää, ei täyttämässä sitä sinun puolestasi.

Huomaan vastauksestasi, että sinua ei ole petetty. Minulla on oma elämä, omat harrastukset, omat ystävät jne. Siitä huolimatta miehen pettäminen voi pohjan paljolta.

Katkera olen siitä, että pilasi minun uskon ihmisiin ja rakkauteen.... Tyhjä olo... En odota enää mitään tulevaisuudelta. Haaveet ja unelmat ovat kuolleet.

Olen mieheni kanssa syvästi rakkauspohjaisessa avioliitossa enkä usko/toivo, että kumpikaan ikinä tulisi pettämään. Mutta en hitto vie myöskään haluaisi olla toiselle ihmiselle noin järjettömän merkityksellinen henkireikä, että JOS joskus mokaisin, niin toinen menettäisi about elämänhalunsa, haaveensa ja unelmansa! Mikä kamala riippa, tosin en sellaisen kanssa ikinä suhteeseen alkaisikaan.

Ei elämäänsä toisen varaan voi rakentaa tai olettaa, että toinen tekee sut onnelliseksi päivästä toiseen. Toinen voi olla siinä suurena apuna, mutta kyllä se onnellisuus ja _elämänhalu_ pitää lähteä omasta itsestäsi ja omista tekemisistäsi, että SINÄ voit elää sen ihmisen kanssa joka SINÄ olet, se kumppani on siinä vain täydentämässä hyvää elämää, ei täyttämässä sitä sinun puolestasi.

Olimme olleet mieheni kanssa vuosia yhdessä. Reilu vuosi kihlauksen jälkeen suunnittelin jo häitä ja ajattelin joka päivä kuinka ihana mies minulla olikaan. Pettäminen tuli täysin puun takaa. Mies ei aluksi meinannut millään myöntää tekoaan ja kun viimein myönsi niin syyt löytyivät vain minusta. Yritimme sitten parantaa suhdettamme. Mies muistutti kuinka ystävämmekin ovat "selvinneet" samallaisista kriiseistä ja selitti kuinka mekin pääsemme yli siitä. Nyt kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen jätin mieheni. Tunteeni kuolivat enkä ollut enää täysillä mukana suhteessa. Ja mies lopulta myönsi vain ne teot joista jäi kiinni. En usko että tiedän vieläkään kaikkea. Mutta päätöstäni en ole katunut sillä nyt voin paremmin kuin aikoihin.

Erottiin. En pysty uusiin suhteisiin koska en luota yhtään. Keneenkään. Olen masentunut ja voin huonosti.

hahahahahahaaaa! :D



33. Olet kyllä oikeassa, monet mustasukkaiset naiset varmaan ovat mustasukkaisia juuri siksi, että mies on jäänyt kiinni pettämisestä. Minä en ole luonteelta kovin mustasukkainen, mutta ex -mies, joka petti jatkuvasti, sai minussa esiin täysin hullun mustasukkaisen puolen. Kaikki muut naiset olivat uhka suhteellemme, varsinkin vähäpukeiset, joita hän katselikin pornosivuilta aina silmieni edessä. ( halusi kiusata?)



Havahduin tajuamaan, etten halua olla sellainen ihminen, joka epäilee kaikkea, elää jatkuvassa piinassa. Yhä vieläkin se tunne toisinaan tulee esiin, vaikka emme enää asu yhdessä. Joskus iltaisin mietin, mitä mies tekee ja kenen kanssa, varsinkin kun elää niin villiä sinkkuelämää ja minä aina lapsen kanssa kotona. Jos esim. tiedän miehen olevan jossain lomamatkalla, koen mustasukkaisuudentunnetta yhä vieläkin. Sen kanssa on vain elettävä.



En halua seuraavassa suhteessani olla mustasukkainen hullu. En halua valita miestä, joka on riippuvainen seksistä ja vieraista naisista. Olen kokenut liikaa pettämistä enkä voisi kuvitella suhdetta kenenkään kanssa. Minulla on vakipano, jota tapaan silloin tällöin enkä ole kiinnostunut hänen elämästään muulla tavoin. Koska ex -mies petti sekä netissä että fyysisesti ja jatkuvasti, itsetuntokin meni alas ja usko miehiin kyllä järkkyi. Pelkään tuntea mitään.

Kahdesti mua on petetty. Avoliitossa ilman lapsia. Mies petti monta kertaa ja en vaan uskaltanut erota. Kuihduin niin henkisesti kuin fyysisesti. Painoa taisi lopulta olla 42 kg, kun sukulaiset puuttuivat asiaan ja ero tuli. Itsekunnioitus piti rakentaa ihan alusta.



Lapseni isä jäi kiinni pettämisestä lapsen ristiäispäivänä ja häipyi naisen luokse kun lapsi oli 2kk.



Lapsen takia olen selvinnyt. Siitä on jo vuosia. En usko, että enää voin koskaan rakastua mieheen ja luottaa. Elämässä nyt tärkeitä lapsi, työura ja muutama ystävä. Miehet eivät enää kuulu elämääni. En vaan uskalla enää koskaan ottaa sitä riskiä, että joku satuttaa mua niin paljon.

ensin tuntui, että pääsen yli ja lasten takia oli pakko psyykatakin itsensä niin...Mentiin terapiaan ja kahden vuoden päästä tuntui jo siltä, että kyllä tämä tästä...Elämästä tuli kuitenkin yhtä romahtelua, aaltoilua, hyvän ja huonon välimaastoa. Rakastamisesta tuli pakkomielle ja perheen koossapysymisestä. Olen aika onneton edelleen. Minulla ja miehelä on kova tahto yrittää, parantaa ja ommella arvet kiinni, mutta kyllä sitä usein miettii, onko tämä sittenkään tämän kaiken arvoista? Olisiko sittenkin parempi jotenkin toisin? Ajatus erosta saa minut sekoamaan täysin...Kai me sitten edelleen koetamme päästä yli.



Välillä pystyn unohtamaan. Välillä todellisuus lyö liian lujaa vasten kasvoja.



Miksi rakkaus meni rikki?

ja nyt tämän kestää.

mies jäi kiinni kahdesti saman naisen kanssa.



Mulle se on vaikeampi hyväksyä kuin esim. olisit ollut se, että mies olisi harrastanut satunnaisia syrjähyppyjä. Se kertoi aika paljon, ehkä siitä, ettei se olekaan se pettäminen itsessään vaan se toinen nainen.



Ensin sinnittelin lapsen takia kaksi vuotta, sitten luovutin. Vasta eron jälkeen olin sinut asian kanssa. Olisimme varmasti voineet olla avioliitossa loppuelämämme ja mies kai sitä halusikin, mutta eroamalla sain itsekunnioitukseni takaisin.

Sanomattakin on selvää, että se syö parisuhdetta. Olemme todella kauan yhdessä ollut pari ja suhteemme oli ehkä hieman heikossa kunnossa, mutta en silti osannut odottaa pettämistä. Kuka nyt osaisi. 100 prosenttisesti en kuitenkaan luota kehenkään tässä maailmassa, joten 99 prosenttia on todella paljon.



Mies katui todella paljon kännistä erehdystään ja teki paljon töitä parisuhteemme eteen. Tuntuikin, että parisuhteemme jotenkin vahvistui tapahtuneen jälkeen. Jäljelle jäi kuitenkin ikuinen epäilys, joka syö henkisesti todella paljon. Kauanko jaksan yrittää, en tiedä...

pettämisen ilmitulosta nyt vuosi.

Katkera olen siitä, että pilasi minun uskon ihmisiin ja rakkauteen.

Ei tämä ole enää sitä mitä mä halusin ja mitä luulin eläväni vuosikaudet. Tyhjä olo. Jotenkin vaan tämä menee. Mies alkanut menettää merkityksensä elämässäni. Ihan sama! Tyhjä olo. Tunnen itseni raskaasti hyväksi käytetyksi. En odota enää mitään tulevaisuudelta. Haaveet ja unelmat ovat kuolleet. Lapset jo onneksi murrosiässä tai sen kynnyksellä.

Nuorena ja tyhmänä uskoin ja luotin liikaa. Rakensin elämäni väärälle kivijalalle.

kannata yhden törpön pettämisen takia menettää uskoaan ihmisiin ja rakkauteen. eikä siinä pettämisessä tai sun rakkaudessa ole mitään poikkeuksellista. inhimillistä kaikki. Jos ei pääse yli niin mitä tuota väkisin jatkamaan, toiset pystyy hyväksymään ja porskuttaa eteenpäin paremmin kuin ennen. semmoista se on. turha katkeroitua ja pilata vaan omaa elämäänsä. ja voihan sitä kokeilla asumuseroa ennen varsinaista eroa. jospa se rakkaus syttyisi uudestaan.

Tänään vihdoinkin jätin erohakemuksen. Mies ei ikinä arvostanut eikä kunnioittanut minua (eikä muitakaan naisia), tajusin sen vasta kun salasuhde tuli ilmi. Senkin jälkeen sain mieheltäni niin vähättelevää ja epäkunnioittavaa käytöstä osakseni, etten enää jaksanut yrittää. Puoli vuotta harkinta-aikaa ja sitten olen vapaa. Vaikka aluksi menetin uskoni toisiin ihmisiin ja rakkauteen, uskon vihdoinkin että jossakin on ihan kivoja miehiä vapaana, jotka ovat joutuneet samalaisen kohtelun uhreiksi. Uskoni rakkauteen on siis palannut, mutta ei enää mieheni kanssa.



Mutta näitä kahta vuotta olen verrannut siihen, että olo oli ihan kuin olisi joutunut asumaan raiskaajansa kanssa. Ensin sut siis pahoinpidellään raa'asti, sekä henkisesti että seksuaalisesti (vaikkei siis fyysisesti) ja sitten joudut asumaan tyypin kanssa. Rankkaa on ollut.

Olipa ”mukava” lukea, että muillakin on samanlaisia ongelmia ja ajatuksia.

Minunkin vaimo petti kerran minua vuosia sitten. Yritin unohtaa ja antaa anteeksi. En oikein ole osannut puhua asiasta kenenkään kanssa, siksi asia varmaan ahdistaa vieläkin. Haluaisin puhua, jollekin toiselle petetylle, kun ei vaimo tunnu yhtään ymmärtävän, kuinka paljon se sattuu ja ahdistaa vieläkin välillä. Pettäjiltä ei kannata ihan hirveästi anteeksi pyyntöjä ja keskustelu apuja odottaa.

Haluaisin kyllä jatkaa vaimoni ja lasten kanssa, mutta välillä tuntuu tosi raskaalta kantaa petetyn miehen taakkaa ja olla onnellinen. Olen itse muutaman kerran harkinnut pettämistä, mutta luulen ettei kosto kyllä mitään auttaisi ja mun olisi vielä vaikeampi olla.

Tämä erityisesti miehille - koittakaa puhua asiasta jonkun kanssa johon voitte luottaa, samaistua ja saada empatiaa. Tsemppiä teille kaikille petetyille sukupuoleen katsomatta!