Mitta täynnä (erityislapsen kasvatus)

Miksi ajattelet olevasi natsi äiti? Mitä siis erilaista vaadit mitä muut eivät?

Mitä vaadit? Missä tilanteessa?

Miten muut ihmiset reagoivat?

joku käytännön esimerkki, niin sitten kerrotaan, oletko natsiäiti vai et :) Onko lapsella siis diagnoosia vai ei? Jos on "jonkin piirteinen" niin ei kai ole sitten edes kovin vahvasti "erilainen". Esikoiseni oli alle kouluikäisenä käsittääkseni aika tavalla "as-piirteinen", mutta koska oli kotihoidossa, sain kasvattaa melkoisesti oman arkijärkeni mukaan ja ihan hyvä siitä on tullut :)

..olen vaatinut tosiaan sitä hyvää käytöstä, en ole antanut lapsen soittaa suutaan aikuisille vaan pistänyt jäähylle, olen kieltänyt lasta tekemästä tiettyjä asioita kotona hänen turvallisuutensa vuoksi jne. Myönnän että olen vahtinut hänen käytöstään ehkä liikaakin, mutta ADHD-lapsen äiti varmaan tajuaa, että miksi...jos päiväkodissa on rikottu toisen lapsen tai aikuisen omaisuutta, olen illalla pitänyt palopuheen ja pistänyt lapsen pyytämään kunnolla anteeksi vielä seuraavanakin päivänä. Päiväkoti on tästä ollut huolissaan, asian käsittely kerran kuulemma riittää eikä mm. saksien kanssa sohimisesta keskivartalon kohdalle niin että paita rikkoontuu, ole tarpeellista puhua.



Tämä maailma on aivan sairas muutenkin, en minä tajua mistään mitään.



T. Ap

Nimenomaan nuo ADHD + AS-piirteet. On hänellä muutakin ongelmaa, mutta pienempänä.



T. Ap (jonka sormet olivat äsken lapsen suussa, koska 5-vuotias tuli ja pisti ne sinne varoittamatta)

kasvatustyylejä on erilaisia, ja monillakin tavoilla voi saada kelpo lopputuloksen. Itse en yleensä käsittele kertaalleen puitua asiaa enää myöhemmin, kun se on finito niin se on. (Siis jos lapsi on selvästi ymmärtänyt tehneensä väärin.) Turvallisuutta uhkaaviin juttuihin kuten saksilla huitomiseen puutun heti, mutta jäähy sinänsä ei ole pakollinen. Niin, keinoja on monia, mutta jos lapsi jo ymmärtää toimineensa väärin, niin sitten on turha käyttää kovennettuja keinoja. Pidän rajoja, mutta käytän rangaistuksia mahdollisimman vähän ja mahdollisimman lievinä. Olennaisinta on kuitenkin saada lapsen päässä jotain raksuttamaan. Ja yksi huomioitava seikka on, että jotkut lapset ovat hyviä ärsyttämään helposti kuohahtavia lapsia, ja siksi pitää pyrkiä näkemään koko tilanne, ei mätkiä rangaistuksia umpimähkään sille, joka teki pahimman jutun, sai toisen itkemään tms. Ei kovakaan kuri kai pahasta ole, jos se on täysin johdonmukaista ja JOS onnistuu luomaan lapselle riittävästi rentoja, pingottamattomia rakkauden hetkiä, mikä ei ehkä ole kovin helppoa.

Kasvatat negatiivisesti vaikka sen pitäisi olla positiivista. Ja muutenkin kuulostaa rankaisukeskeiseltä kun jäähyttelet ja pidät palopuheita. Ja se ettet enää kestä, kertoo juuri siitä että voimavarasi ovat loppuneet koska olette keskittyneet negatiivisesti rankaisemiseen. kasvatustyylisi on kuormittava sekä sinulle, lapsellesi sekä läheisille.



ADHD-lasta ei edes saa rankaista kaikesta, vaan ainostaan vaarallisista asioista. Ja monesti ihan oikeasti on parempi jutella asiat läpi rauhallisesti ja ilman mitään kuohduksissa tapahtuvaa palopuhetta.



Opettele muunlaisia kasvatuskeinoja ja mene vaikka ADHD centerin kurssille missä opetetaan vanhemmuutta jne.

Kasvatat negatiivisesti vaikka sen pitäisi olla positiivista. Ja muutenkin kuulostaa rankaisukeskeiseltä kun jäähyttelet ja pidät palopuheita. Ja se ettet enää kestä, kertoo juuri siitä että voimavarasi ovat loppuneet koska olette keskittyneet negatiivisesti rankaisemiseen. kasvatustyylisi on kuormittava sekä sinulle, lapsellesi sekä läheisille.

ADHD-lasta ei edes saa rankaista kaikesta, vaan ainostaan vaarallisista asioista. Ja monesti ihan oikeasti on parempi jutella asiat läpi rauhallisesti ja ilman mitään kuohduksissa tapahtuvaa palopuhetta.

Opettele muunlaisia kasvatuskeinoja ja mene vaikka ADHD centerin kurssille missä opetetaan vanhemmuutta jne.

Ehkä meitä nykyäitejä on syytetty niin paljon kasvattamatta jättämisestä, on helikopterivanhempia ja ihan vaan pilalle hemmoteltuja kakaroita, että epävarma vanhempi (ja suurin osa meistä on joskus epävarmoja!) helposti liioittelee kurin kanssa. Jos tavoite toteutuu eli lapsi lopettaa eitoivotun käytöksen tms. niin ihan turha äkseerata kaiken varalta enää enempää. Pelossa kasvatettu lapsi voi jonkin aikaa olla näennäisesti helppo, mutta kapina voi alkaa myöhemmin, lapsi masentuu tai ainakaan mitään lämmintä ihmissuhdetta ei muodostu. Jos lapsi ei pelkää, hyvä käytös perustuu hyväntahtoisuuteen: lapsi haluaa olla pääosin kiva toisille ja tuottaa iloa vanhemmilleen ja tulla samanlaiseksi kuin omat rakkaat vanhemmat. Jos suhde ei ole rakkaudellinen, ei lapselle kehity mitään tällaista halua. Rajat ovat rakkautta ja siksi esim. vaaralliseen toimintaan pitää puuttua, mutta rakastavasti. Niin, että se toiminta loppuu ja lapsi ymmärtää (usein toiston kautta!) mitä häneltä halutaan, kaikki tämän rajan ylittävä kovakouraisuus ja oman vallan alleviivaaminen on haitallista.

8

Se mikä toimisi normaalilla ja terveellä lapsella aiheuttaa vahinkoa as/adhd-lapselle. En osaa itsekään kasvattaa sen paremmin ja kärsin itsekin tästä koko vanhemmuudesta jo.



Lapsen itsetunto on hyvä, koska hän aspergerlapsena ei koe asioita samoin kuin minä, hän ei näe että olen juuri häneen turhautunut, vaikka sitä pelkäsinkin aiemmin.



Lapsi kuvittelee kaiken olevan hyvin, vaikka minä olen mielenterveyden rajamailla tämän uuvuttavan tilanteen kanssa. En toki hänelle aio oikoa asian oikeaa laitaa. Olkoon uskossaan, minun käyttäytymistähän tässä on muutettava, kun lapsi ei osaa eritavalla käyttäytyä.

MIksi muuten täällä on niin paljon tällaisia ketjuja? Jotkut kemikaalitko sen tekee, että adhd- ym. lapsia syntyy enemmän kuin koskaan ennen vai mitä ihmettä?

Kun eihän itsestään geneettisesti näin nopeasti muutoksia tapahdu. Itse kyllä uskon että kyse on vain nykyisestä suvaitsemattomuudesta ihmisten erilaisuutta kohtaan. Kaikilta vaaditaan viimeistään kouluiässä, että jaksaa keskittyä hyvin koulussa, käyttäytyä melko hyvin normien mukaan jne. Jos ei ole sellainen, diagnosoidaan joku poikkeama. Ennen sellaiset vaan oli "ei-lukuihmisiä" ja he kävivät minimimäärän koulua mikä oli pakko ja ryhtyivät käytännön ammatteihin. Minä siis uskon että oikeastan nykyisin ihan normaaleille persoonallisuuden piirteillekin, jotka vaan nyky-yhteiskunnassa ovat epätoivottuja, on keksitty diagnoosi ja sitten niitä hoidetaan. Jenkeissähän tässä ollaan jo pidemmällä, kun myös ujous on lääkittävä sairaus.

No meidän sukupolvi on syönyt enemmän lisäaineita kuin aiemmat sukupolvet, joten en yhtään ihmettelisi jos silläkin olisi vaikutusta.

Diagnooseista voi olla hyötyäkin: niiden avulla lasta kuntoutetaan terapioiden avulla ja lapsi saa tarvitsemansa tukitoimet. Se, että jollakin piirteillä oli ennen vanhaan "ei-lukuihminen" voi tänä päivänä oikeilla tukitoimilla tarkoittaa vaikkapa uraa bittinikkarina ;)

Sen taikasanan avulla se saa luvan kanssa terrorisoida ympäristöään ja läheisiään lopun ikäänsä ilman mitään seurauksia.

voi olla, että se toimii joskus lastenkin suhteen. Mutta asperger ja adhd ovat kyllä aika voimakkaita neurologisia oireyhtymiä, eikä niistä syvästi kärsiviä ihmisiä ole koskaan oikein "normaaleiksi" tulkittu. Lieviä adhd/as-ihmisiä varmasti on, mutta vahvasti assi lapsi on kyllä jo aika omalaatuinen tapaus, joka "ennen muinoin" olisi varmaan leimattu tyhmäksi ja kylähulluksi.



Nyt tiedetään toisin, ja asseillekin suodaan mahdollisuus käydä koulua, etsiä rooli elämässään. Meidänkin vesseli on koulussa itse asiassa oikein hyvä, matematiikassa erityisen lahjakaskin...



-20-

Sinulla on varmasti rankkaa, koska oma lapsi on paikalla 24/7 ja vastuu on kova.



Tämä ei ehkä lohduta yhtään, mutta noita ihan samoja asioita opetellaan yläluokillakin, olen erityisluokanopettaja. Toki asiaa helpottaa se, että 13-vuotiaan käsityskyky on ihan toista luokkaa kuin 5-vuotiaan. Mutta päivittäin käyn oppilaiden kanssa läpi (porukassa niin as-nuoria kuin adhd-nuoriakin sekä monta muuta kirjavaa diagnoosia), miten eri tilanteissa tulee toimia, miksi tuntui siltä kuin tuntui, miltä toisesta tuntui, miten olisi voinut toimia, miten nyt toimin, kun hermo kiristyy jne...



Positiivinen palkkio toimii yleensä, ei kaikilla. Eräs nuori mies osasi kertoa, ettei palkkioilla ole väliä, vain sillä että joku seuraa käytöstä ja antaa sanktiota, oli merkitystä. Mutta kyllä hänkin onnistumisista sai kehuja ja konkreettisesti kalenterista katsottiin mitkä ja milloin ovat onnistuneet.



Voimia! Tunnet lapsesi parhaiten ja osaat toimia. Vertaistuki varmasti antaisi paljon.

tossa sanoja, joiden pitäisi selittää kattavasti se, että kyseessä on RAKENTEELLINEN ongelma. On käsittämätöntä, miten täälläkin kaikki keskustelijat kuvittelevat, että jollain ihme puheella ja "motivoinnilla" asia voidaan ratkaista.

AP, mä ymmärrän sun turhautumisen. Sä saat joka paikasta joko väheksyntää tai neuvoja tyyliin, että et selitä lapselle asioita paremmin.

Ihan oikeasti: kun ongelma on rakenteellinen, siihen ei puhe auta. Sanotteko jalattomana syntyneelle, että kunhan ongelman vaan oivaltaa ja puhuu siitä, niin se jalka alkaa kasvaa?

sun tilanne ap on jossain määrin toivoton ja on oikein olla turhautunut. Lääkitys auttaa lapseen jonkun verran, samoin se että lapsi kasvaa. Voimia.

MIksi muuten täällä on niin paljon tällaisia ketjuja? Jotkut kemikaalitko sen tekee, että adhd- ym. lapsia syntyy enemmän kuin koskaan ennen vai mitä ihmettä?

Ei sellainen natsiäitimeininki varmaan niitä rakenteellisia poikkeavuuksia korjaa sekään? Jos lapselle kärsivällisesti selittää tuhat ja yksi kertaa rakastavasti miten maailmassa toimitaan, ei lapsi ehkä opikaan, mutta luulenpa, että hänellä sentään on mielikuva, että hän on vanhemmalleen tärkeä ja rakas. Jos hänet lennätetään jatkuvasti jäähypenkille, tätä kokemusta ei ehkä synny. Siis ei kai lasta voi RANGAISTA asiasta, jota hän ei ymmärrä (siitä riippumatta, mitä siinä iässä "pitäisi" ymmärtää)? Mitä se sitten palvelee? Mutta olet siinä oikeassa, että ap:n turhautuminen on ihan inhimillistä ja hänen kannattaisi hakea reilusti apua tilanteeseen. Joka tapauksessa nykyinen tie ei taida olla se oikea. Oma esikoiseni oli vähän "erikoinen" pienenä ja häneen mitkään rangaistukset/palkinnot eivät oikein purreet. Luovuin siis jäähypenkeistä ja tarratauluista ja olen kasvattanut lapseni sitten ehkä hieman erikoisesti, mutta mielestäni päätös oli oikea. Kaikki jutut ei toimi kaikkien kanssa. On ihan turha lätkiä rangaistusta rangaistuksen perään, jos niillä ei ole lapseen mitään vaikutusta. Eihän se rangaistus ole se tavoite, vaan se ok käytös on. Silloin pitää valita toinen keino tavoitteeseen pääsemiseksi.

toisaalta voi olla hyvä jos löysäät. JOs kasvatus on kovin ankaraa ja normikäytöstä vaativaa, se tosiaan voi stressata lasta, koska tilaa ei jää as-piirteiselle käytökselle ja jos lapsi joutuu tukahduttamaan itseään, se saattaa aiheuttaa häiriökäyttäytymistä ja saada lapsen tuntemaan itsensä huonoksi, koska ei yllä asetettuihin vaatimuksiin.

minuakin alkoi huolestuttaa. Nyt kannattaa todella pohtia omia kasvatuskäytäntöjä. Negatiivinen kasvatus murskaa itsetunnon ja vaivanpalkaksi saat vihaisen ja katkeroituneen lapsen.



Oletko itse tasapainossa lapsen diagnoosin kanssa, koetko asiaksesi näyttää maailmalle että homma on hanskassa, vaikkei olisi?

Lapsi ei tajua muutenkaan muiden tekemisistä mitään (esim. tutut lapset kiusasivat pihalla ja hän sai lohdutukseksi naapurintädiltä jätskin = kertoi minulle iloisena, kuinka pojat olivat tarjonneet jätskiä), joten uskon sen suojaavan häntä minun riittämättömyyden tunteiltani.



En allekirjoita tuota että kasvattaisin negakierteessä, meillä on joka päivä runsaasti hellyydenosoituksia molemminpuolin ja lapsi sanoo lähes päivittäin, että hänellä on hauskaa/kiva päivä. Niitä tohelointeja nyt vaan sattuu vähän väliä, joten niihin puutun- oma vikansahan se oikeastaan on, kun asiat eivät mene perille tai oma harkinta ei toimi. Päättömän, äänivalleja rikkovan kirkumisen, kiellän ja samoin kattolampussa roikkumisen yrittämisen. Jos tämäntyyppisiä tapauksia osuu useampi päivään, on totta että itseltä palaa hermo ja lapsi on pahalla tuulella nopeasti. Vaan haluaisimpa nähdä sen aikuisen, joka saa PUHUMALLA rauhallisesti tuon käytöksen vähenemään...sellaista ei ole näkynyt osastolla, päiväkodin erityisopettajissa tai missään muuallakaan. Kaikilla on neuvoja, mutta konkreettiset toimintamallit puuttuvat.



T. Ap

Monta hyvää vastausta olet jo saanut, en ala niitä kaikkia toistamaan. Erityislapslle kasaantuu paljon negatiivisia kokemuksia muutenkin, miksi sinun pitää olla "natsi" ja lisätä niitä, onko se joku hyve?? Miksi pitää rankaista vielä uudelleen, kun asiat on jo käsitelty?

Oletko saanut apua ja neuvoja haastavan lapsen kasvattamiseen? Oletko mukana vertaistukiryhmässä? Oletko käynyt koulutuksissa? Oletteko käyneet sopeutumisvalmennuksssa? Te molemma tarvitsette apua, kuvaamasi kasvatustapa ei auta teitä kumpaakaan.



terv. 2 as- lapsen äiti- toisella myös adhd.

ei olekaan, että lapsen rauhallisesti puhumalla saisi pois tilanteesta kuin tilanteesta, joskus tarvii ihan konkreettista toimintaa. Pienten lasten kohdalla vieläpä useimmiten ja jos on temperamentiltaan haastava tapaus, sitä saa harrastaa pidempäänkin. Eli lapsi viedään pois "pahanteosta", jos ei sanaa usko, joko kävelytetään kädestä tai kannetaan. En minäkään jaksa näitä äitejä, jotka puoli tuntia lässyttää "Eikös Vili-Valtteri nyt lopeteta Yrjön potkiminen, jookosta joo?" vaan selvästi vaarallinen toiminta lopetetaan just heti, mutta sitä lievintä keinoa käyttämällä eli vaikka viemällä fyysisesti pois tilanteesta. Käsittääkseni ainakin jotkut lapset pyrkivät koettelemaan niitä rajoja sitä raivokkaammin, mitä voimakkaammin tekoihin puututaan eli siksikin tuo "lievin tapa" on se kannattavin. Jos on kyse toiminnasta, joka ei ole vaarallista, mutta harmillista, voi kokeilla "sammuttamistakin" eli kun lapsi hakee huomiota hölmöilemällä, sitä huomiota ei annetakaan. Ylipäänsä myös villeillä lapsilla on jossain määrin harkintakykyä, joka kehittyy siinä, että he itse joskus päättävät mitä tekevät ja kantavat seuraukset. Jos potkaisen kiveen, sattuu, joten sitä ei kannata toiste tehdä. Joskus äidit häsläävät lapsen ympärillä niin, että omaa järkeä ei ehdi edes käyttää. Välillä näen haastavia lapsia, joiden elämän äiti säätelee niin tarkkaan, että haastavaksi tulisin minäkin siinä käsittelyssä...



Helpolla ei aina pääse lasten kanssa, mutta minusta olennaisinta olisi kuitenkin muistaa, että kyse on ihmissuhteesta, ei mistään suoritettavasta kasvatustoiminnasta. Jos vastaat lapsen lievään hölmöilyyn joskus vain naurahtamalla ja silittämällä päätä ja sanomalla vaikka ihan nauraen, että eihän noin kannata tehdä, niin tuskin siitä kovasti haittaa on. Enemmän siitä on haittaa, että äiti huutaa kitarisat vilkkuen heti, kun lapsi käännähtää rajummin ja tavara putoaa pöydältä. (Sitä en ap tiedä, miten asiat teillä käytännössä sujuvat, joten jos tässä joku tuntui ihan vieraalta, älä ota itseesi.)





8

"En allekirjoita tuota että kasvattaisin negakierteessä, meillä on joka päivä runsaasti hellyydenosoituksia molemminpuolin ja lapsi sanoo lähes päivittäin, että hänellä on hauskaa/kiva päivä. Niitä tohelointeja nyt vaan sattuu vähän väliä, joten niihin puutun- oma vikansahan se oikeastaan on, kun asiat eivät mene perille tai oma harkinta ei toimi."



Hellyyden osoittaminen ei ole muuten kasvatusta.