Yhtäkkiä alkanut hirveästi ahdistaa tämä toisen lapsen odotus :(

Meillä on lapset 3 vuoden ikäerolla ja esikoinen on ollut kokoajan rakastava ja kiltti pikkusisarustaan kohtaan. Vaikka uhmaa onkin, on hän silti ollut kiltti sisarukselleen. Luulen ihan tosissani että asiaan on vaikuttanut eniten se, että olemme huomioineet esikoista aivan yhtä paljon kuin ennenkin.

Ei sitten ole tullut mieleesi, että tuo uhma voi olla juuri sitä mustasukkaisuutta, vaikkei vauvaan kohdistukaan? Kaverini poika 3,5 v muuttui aivan mahdottomaksi kun pikkuveli syntyi, vaikka vavaan suhtautuikin neutraalisti. Ja aivan tosissani väitän, että on mahdotonta huomioida esikoista _aivan_ yhtä paljon kuin ennenkin, kun kuopus syntyy, ellei sitten jätä kuopusta kokonaan hoitamatta.

Luuletko tosiaan että olen niin typerä etten tunnista uhmaa ja mustasukkaisuutta? Oikeasti? Esikoinen oli 2v.11kk eli miltei kolmen, kun vauva syntyi. Esikoisella alkoi uhma noin 2-vuotiaana ja nykyään ne uhmakohtaukset rajoittuvat pelkästään sellaisiin tilanteisiin joissa hän ei esim. saa uutta lelua tai jotain herkkua. Nyt esikoinen on 3,5-vuotias eikä uhmaa tule välttämättä edes noissa herkku ja lelu tilanteissakaan. Ja mitenniin ei ole mahdollista huomioida vannhempaa lasta saman verran kuin ennen nuoremman syntymistä? Meitä on tässä perheessä kaksi aikuista ja kun mies tulee töistä kotiin hän ottaa kuopuksen huomaansa ja minä teen asioita pelkästään esikoisen kanssa. Viikonloppuisin ja miehen vapaapäivinä mies taas viettää esikoisen kanssa miltei kaiken liikenevän aikansa. Ja kun kuopus oli pienempi, hän kulki kantoliinassa kaikkialle ja esim. ulkoillessa huomion varmasti enemmän esikoista kuin kuopusta. Kun kuopus tarvitsi ruokaa, kaivoin tissin esiin ja imetin hänet kantoliinassa. Noiden ensimäisten kuukausien aikana kuopuksen vaipanvaihdot ja esikoisen päiväuniajat olivat sellaisia jolloin huomioin enemmän kuopusta. JA kyllä, ihan tosissani väitän että esikoinen saa huomiota aivan yhtä paljon kuin ennenkin, ellei jopa enemmänkin.

Vponko sanoa, että "kivaa" kun muitakin murehtijoita :D. Ilmeisen normaalia siis, enkä ole tulossa hulluksi.



Esikoista odottaessa minulla oli samantyyppisiä ajatuksia myös. Vaikka esikoista tehtiin useampi vuosi lapsettomuushoitojen avulla (tämä kakkonen on ihana ja toivottu luomuvauva!). Minulle tulikin aika järkyttävä ahdistus synnytyslaitoksella noin päivä esikoisen syntymän jälkeen. Iskeytyi vaan jotenkin niin päin naamaa se tosiasia, että tuossa tuo vauva nyt on ja pysyy. Rakastin heti vauvaa toki, mutta salaa kaduin koko hommaa ja olisin voinut lähteä kotiin ilman häntä.. Kamalaa!! Ja tunsin järkyttävää syyllisyyttä noista ajatuksista, puhuin niistä hoitajille ja kätilöillekin ja kaikki vakuuttivat minulle, että tunteet on normaaleja ja johtuvat pääasiassa hormonimyrskystä. Tuota olotilaa kesti varmaan 4-5 päivää ja sitten se meni ohi. Varmaan odotettavissa sama myrsky taas toisenkin lapsen synnyttyä. En odota sitä tunnetta kyllä pätkääkään.. Olin sen verran epätoivoinen kyllä.



Tuo sinullekin tiedoksi, joka odotat esikoista. Että et sitten säikähdä laitoksella ahdistuksen tunteitasi, baby bluesia.



Meillä onneksi esikoinen osaa jo käydä potalla, vain yövaippaa käyttää. Osaa syödä myös itse. Nämä seikat ehkä nyt helpottavat vauvan hoidon kanssa ainakin vähän. Kunpa osaisin pitää malttini esikoisen kanssa ja joka tilanteessa ymmärtää hänen kiukkuaan vauvaa kohtaan. Etten hermostuisi, kun pyrkii syliin samalla, kun imetän vauvaa jne.



Niin ja haluttiin lapset n. 2 v ikäerolla juurikin siksi, että siskollani sekä ystäväpiirissämme on lapsen3 ja 4 vuoden ikäeroilla ja heillä ainakin on ollut suhteellisen haastavaa. Varsinkin tuon 4 vuotiaan kanssa, kun oli jo tottunut olemaan ainoa niin pitkään. Ei meinannut millään hyväksyä vauvaa. Nyt tilanne tosin parempi jo, kun tuo lapsi 6 vee. Itselläni on siskooni vajaa 2-v ikäero ja olimme lapsena, kuin paita ja peppu, edelleen olemme parhaat ystävät. Ehkä minulla ja miehelläni vaan on parempia mielikuvia lyhyellä ikäerolla tehdyistä lapsista, kuin pidemmällä ikäerolla. Ainahan tilanne on erilainen ja jokainen perhe omanlaisensa, turha varmaan yleistää kumpaankaan suuntaan. Tämä kuitenkin meidän ratkaisu.



Tsemppiä kaikille odottajille ja muillekin!

Kyllä se niin on, ettei tietty ikäero TAKAA tiettyä tulosta. Mulla ja siskolla ikäero 4v, äidin mukaan ongelmia ei ollut koskaan. Olemme olleet parhaita kavereita ainakin siitä lähtien kun muistan, ja olemme yhä. Tsemppiä ja onnea kaikille, ikäeroista huolimatta!

Toista toivottiin mutta kun raskaus alkoi en halunnut koko lasta lainkaan. Toivoin keskenmenoa, sitten toivoin, että rakenne ulrassa huomattaisiin, että aivot puuttuu ja saan abortin. Joskus 27:llä viikolla lopetin kohtukuolemien tms. toivomisen. Mulla oli raskausaikainen masennus, joka katosi heti synnytyksen jälkeen. Vauvastakin tykkään hirveästi.