Pitääkö teidän käskeä miestä hoitamaan lasta?

Aamulla ensimmäisenä on ohjelmassa vaipan vaihto, aamupesu sekä aamupala. Päiväohjelmaan sisältyy ulkoilua, päiväunia sekä tietysti ruokkiminen ja vaippojen vaihdot. Illalla iltarituaalit.



Sen sijaan, että vaimo toistuvasti kehottaa, käskee tai pyytää hoitamaan osan näistä, voisi mies avata oman suunsa ja sanoa: hei, mä vaidan vaipan ja pesen hampaat, teetkös sinä armaani puuron :)

Etkä tasavertainen kumpani ja isä.

Ei mies ole pelkkä äidin pikku apulainen joka tulee auttamaan pikku askareissa kuten oman lapsen hoidossa.

on väittänyt? Itse tunnistan itseni näistä viesteistä liittomme alkuajoilta. Mutta toisaalta asioista on keskusteltu ja molemminpuolinen ymmärrys arkiaskareiden hoidosta on ajan mittaan parantunut.

Seuraavan lapsen kanssa en tule tekemään samoja virheitä ja koen nyt olevani valmiimpi isäksi kuin nuorempana. Ensimmäinen lapsi on opettanut paljon.

Jos sinulla on vastaava tilanne oman miehesi kanssa (nyt vaan oletan kärkkäästä vastausksetasi, joka on suoraan kuin vaimoni kanssa käydyistä riidoista) niin suosittelen ehkä keskustelmaan asiasta mieluummin miehesi kanssa kuin purkamaan turhautumista ventovieraaseen.

Jos taas muuten vaan provoilet, niin turha vaiva, en koe tarvetta lähteä mukaan.

Sekin korpeaa tässä tilanteessa, että sitten kun tekee jotain niin saa jotenkin aina vedettyä mut siihen mukaan. Vaippaa vaihtaessa, jos on kakat; tuu auttaan en saa vaihdettua yksin. Syöttäessä kokeilee kahta lusikallista, jos vauva ei heti ala innokkaasti syömään; juu, ei se halunnut syödä ja lopettaa. Nukuttaessa itkee; Se haluu vaan äitin syliin/ Se varmaan haluaa unimaitoa.



Sitten kiukuttelee, kun vauva ei halua kuin minun syliin ja ei rauhoitu isän syliin millään... No ei varmaan, kun ei hoida ollenkaan.



Ap

MIes kyllä vaihtaa vaipan, jos olen esim. nukkumassa, mutta jos ollaan molemmat paikalla, niin ei kyllä käskemättä tee (eikä aina silloinkaan). Lasten kanssa kyllä leikkii, vie ulos yms. oma-aloitteisesti.

Mä en käskytä miestäni, eikä hän mua. Pyytämällä asiat sujuu.

Varsinkin lasten ollessa pienempiä piti oikeasti aina käskeä. Itse en tuosta nalkuttamisesta pitänyt mutta miehen mukaan se oli ok ja hän toivoi minun tekevän niin koska ei itse huomannut mitä piti tehdä. Minusta kyllä on uskomatonta että toinen ei huomaa että jotain voisi tehdä kun vessasta kuuluu "Pyyhkimään!" ja vaimolla on kädet pullataikinassa.



Nyt kun lapset ovat 8 ja 5 v huomaa joskus oma-aloitteisestikin tehdä jotain. Kehitystä on siis tapahtunut!

Näiden vuosien aikana tuntunu siltä etten ole muuta kuin ns.valittanu koska joutunu kokoajan sanomaan samoista asioista miehelle..liittyen juuri noihin samoihin asioihin.

Lapsi on myös miehen, eikä hänellä ole missään vaiheessa, edes vastasyntyneen kanssa, ollut mitään sellaista meininkiä että lapsen hoito olisi jotenkin enemmän minun juttuni kuin hänen.

Kun lapsi syntyi, niin kaikki raskausajan lupaukset unohtui mieheltä. Häntä saa aina pyytää katsomaan vauvaa ja kun ihmettelen sitä, niin hän sanoo et "vauvanhoito tulee naisilta luonnostaan". Hän on koko ajan poissa kotoa ja menee kavereidensa kanssa.

Mitään tällaiseen viittaavaa ei miehessä ollut sen 7 vuoden seurustelusuhteen aikana joka meillä oli ennen vauvaa.

Olen järkyttynyt.

tosin itse olen se ajoittain passiivisuuteen vaipuva mies, jota saa aina silloin tällöin käskyttää. Mutta toisaalta kyllä olen aina auttanut kun on pyydetty.



Kiva kuitenkin ehkä toisaalta lukea täältä, että muillakin on samanlaista, kun oma vaimo on sitä mieltä että muiden miehet on muka niin paljon nokkelampia ja vetää sen aina lyömäaseeksi. :)



Itse koen ehkä rasittavimmaksi sen, että joskus vaimo ei sano suoraan jostain asiasta minkä haluaisi minun tekevän, tekee sen marttyyrinä itse ja valittaa vasta jälkikäteen kuinka en taaskaan voinut auttaa. Eli vasta sitten kun en asialle mitään voi enää tehdä. :-/

Etkä tasavertainen kumpani ja isä.



Ei mies ole pelkkä äidin pikku apulainen joka tulee auttamaan pikku askareissa kuten oman lapsen hoidossa.