suomalais äitien herkkyys keuhkoamiselle tummien lasten läheisyydessä
on se vaan kumma juttu kuinka herkästi suomalais äidit vaahtoavat jos lähistöllä on tumma lapsi.
Sattui nimittäin keilahallissa, että suomalais äidin poika istui keskellä kulkuväylää laittamassa kenkiä jalkaan. Oma poikani 4v. juoksi hänen ylitseen ja samalla hänen jalkansa osui suomalais pojan jalkoihin.
Oma poikani melkein kaatui mutta jatkoi juoksuaan keilahalliin pysähtymättä.
Sanoin tyypilliseen suomalaiseen tapaan, että -Oho!
Ja olin juuri aikeissani ojentaa omaa poikaani toisen yli hyppäämisestä.
En ollut nähnyt tilannetta hyvin, mutta ymmärsin, että vika oli minun pojassani ja ajattelin käskyttää poikani takaisin pyytämään anteeksi. Ja selittää, että kiertää ihminen jos on kulkuväylällä.
Mutta! En edes kerinnyt! Suomalais äiti suu vaahdossa huusi omalle pojalleen, että
EI OLLUT KYLLÄ SUN VIKA!!! jne.
Tottahan minä ymmärsin että ei ollut hänen poikansa vika mutta en sitten uskaltanut huutaa omaa lastani takaisin, koska äiti oli selvästi niin kiihdyksissä, että tilanne olisi varmaan vain pahentunut jos olisin kutsunut lapseni takaisin.
Siis ihmetyttää kun sattuuhan noita kompastumisia ja kömmähdyksiä lapsille. Aina innoissaan olevat pojat eivät katso eteensä, varsinkaan 4v.
Jos lapseni olisi ollut perus suomalaisen näköinen äiti olisi vain kommentoinut, että voi hassuli sentään mikä höpönassu. Upsista kun tuo minun poikani oli tuossa edessä.
Nyt kun lapseni oli väriltään vähän tummempi, äiti oli heti piikit pystyssä. Ja siis huutamassa! :O Häh?
Onko suomalaiset kaikki jotenkin mielisairaita?
Kommentit (30)
kaikki mielenvikaiset suomalaiset vainoaa just sun lasta niin pitäisikö sun suojella lastasi ja muuttaa lapsen isän kotimaahan?
Ai niin,siellä ei ole kelaa eikä sossua.
Ja millä perusteella olet Suomeen päässyt asumaan? Tuskin ainakaan olet ammattisi tai korkean koulutuksesi perusteella. Sinua on ilmeisesti Suomen puolesta autettu, ja nyt olet täällä herjaamassa suomalaisia mielisairaiksi. Ole hyvä, ja poistu takaisin, sinne mistä olet tullutkin. Keilahalleja voit ehkä jäädä paitsi, mutta olisihan sinulla oma, luku- ja kirjoitustaidoton kansasi ympärillä.
- ohis
katsos, ap saattaa olla suomalainen ruma läski, jota kukaan suomalainen ei ole susotunut panemaan. ainut vaihtoehto on ollut mennä rukoilemaan, että edes joku mutiainen huolisi sen sänkyynsä, jotta saisi kakaran.
kieltä toisista ihmisistä? Millaisia henkisiä ongelmia sulla on, kun puhut noin rumasti?
oletpa herkkä:)
Olen ihan samaa mieltä kuin tuo yllä lainaamasi vastaaja. Kukaan henkisesti terve ei koe tarvetta puhua muista noin.
Kuka empatiakyvytön viestittelijä kirjoittaa tällaista? Kehotan tarkistamaan asenteesi kanssaihmisiä kohtaan.
Omille tummille lapsilleni ei ole kenenkään tarvinnut ruveta keuhkoamaan. Eivätpä he kyllä rynnikään keilahalleissa eivätkä tallo kanssaihmisiään. Vaikka tottahan heillä siihen olisi oikeus ja heitä pitäisi siitä vain ihailla, he kun ovat niin ihanan etelämaisen eläväisiä. Ihan toista kuin ne suomalaisjullikat...
mutta eikös vikaa ollut alunperinkin molemmissa pojissa? toinen istui keskellä kulkuväylää ja toinen hyppäsi toisen yli?
normaalisti äiti kyllä sanoisi ettei kesekllä kulkuväylää voi istua tai voi käydä esim. juuri tällainen vahinko. yli hyppääjälle taas sanottaisiin että kenenkään yli ei hypellä. eikö molemmat äidit olisi voineet opettaa lapsiaan huomioimaan muut ihmiset? nyt lapset unohtuivat ja äidit keskittyivät vain itseensä.
mutta vain toisen pojan äiti kauhistelee asiaa tässä ketjussa. Kulkuväylällä istuneen äitiä ei välttämättä tavoita tämän keskustelun kautta.
mutta vain toisen pojan äiti kauhistelee asiaa tässä ketjussa. Kulkuväylällä istuneen äitiä ei välttämättä tavoita tämän keskustelun kautta.
voidaan ehkä päätellä jotain hänen reaktiostaan?
ja allekirjoitan ap:n kokemukset täysin. Todella monesti on tullut vastaan tilanne, jossa vaalealle lapselle on ihan eri normit kuin muunvärisille.
Esikoisen opettaja hikeentyi täysin, kun kehtasin edes kysyä, miksi hänen näytelmissään muunväriset ei koskaan pääse pääosiin. Hänen mielestään hän oli jo tehnyt kaikkensa kehittäessään joulukuvaelmaan mystisiä enkelin osia vääränvärisille. Hänen mielestään pilkkasin Jumalaa, kun kehtasin kysyä, miksi Neitsyt Maria on aina vaaleatukkainen...
mutta vain toisen pojan äiti kauhistelee asiaa tässä ketjussa. Kulkuväylällä istuneen äitiä ei välttämättä tavoita tämän keskustelun kautta.
voidaan ehkä päätellä jotain hänen reaktiostaan?
Minkälaisen neuvon nyt siis haluaisit antaa tälle äidille, jonka reaktiosta jotain päättelit, mutta joka ei itse ole tässä keskustelussa mukana? Missä pointtisi?
Ei hänen lapsi ole ulkomaalainen vaan suomalainen jolla on ulkomaalaissyntyinen isä.Isäkin taitaa olla jo ainakin osittain suomalainen kun kerta on jo vuosia suomessa asunut=)