Mitä voi tehdä hoitoalan sijaisille, jotka hyppäävät paikasta toiseen saikkuilemaan?
Minulla on paljon hoitoalan tuttuja kolmessa eri lähikaupungissa. Nämä joka kesän ongelmat on nyt yhä enemmän ongelmia, kun muutenkaan ei tahdo työntekijöitä millään riittää.
Nyt meillä on taas yksi sijainen, joka on ensin näissä parissa muussa kaupungissa ollut töissä ja tutuilta tullut sieltä viestiä, että oli jatkuvasti pois töistä. Yrittää esim. ensin saada lomaa vaikkapa heinäkuulle parille viikkoa, kun on menoja. Sitten kun ei tietenkään saa sitä, niin jättäytyy saikulle. Ja siis ihan sama juttu joka kesä ja joka kaupungissa. Kesän lisäksi tietysti muulloinkin.
Näitä tapauksia meidänkin pienessä 30 hengen työporukassa on nyt ollut varmaan 5 kolmen vuoden sisällä.
Ymmärrän kyllä, jos ihminen olisi oikeasti kipeä, mutta kun nämä ovat tätä tyyliä, että jos ei saa lomaa niin haetaan saikkua. Yksikin suoraan mesosi ja huusi, kun oli laitettu juhannus töitä. Kirosi ympäri työpaikkaa, että hän ei sitten ainakaan tule töihin! Ja yllätys yllätys saikulla oli, mutta PALKKA JUOKSEE!!!
En tajua mistä nämä saikkujaan saavat. Ja eikö tällaiselle ole tosiaan mitään ratkaisua??
Me vakituiset joudumme sitten kahta kauheammin raatamaan ja tekemään pitkiä vuoroja sekä tuplatöitä :/
Kommentit (25)
ja karenssipäivä ei todellakaan vähennä sairaspoissaoloja vaan pidentää niitää....
ei siitäkään ole hyötyä vaikka kertoisi oh:lle!
Jos ihmisellä on lääkärin todistus niin ei oh voi asialle mitään! Vaikka kuinka olisi nähty bilettämässä yms.
Ja kaikki sairaslomaksi laitettu ei ole syy olla tulematta töihin.
Kyllä ainakin entiseen aikaan oli työnantajalla oikeus olla hyväksymättä sairauslomaa. Onhan se periaatteessa mahdollista, että voi tarjota jotain muuta työtä, jos ei pysty tekemään tavallista hommaa.
On jotain vikaa työehtosopimuksissakin, jos aina saa palkallisen loman jo ensimmäisestä saikkupäivästä, vaikka ei olisi ollut vielä töissäkään. Monessa on tapana maksaa sairausloma palkallisena vasta kuukauden työsuhteen jälkeen. Tässä häviävät oikeasti sairastavat pätkätyöläiset, mutta sellaisiakin sopimuksia on.
Up! miten tänä kesänä menee, onko sijaisia tulossa
Vierailija kirjoitti:
Minulla on paljon hoitoalan tuttuja kolmessa eri lähikaupungissa. Nämä joka kesän ongelmat on nyt yhä enemmän ongelmia, kun muutenkaan ei tahdo työntekijöitä millään riittää.
Nyt meillä on taas yksi sijainen, joka on ensin näissä parissa muussa kaupungissa ollut töissä ja tutuilta tullut sieltä viestiä, että oli jatkuvasti pois töistä. Yrittää esim. ensin saada lomaa vaikkapa heinäkuulle parille viikkoa, kun on menoja. Sitten kun ei tietenkään saa sitä, niin jättäytyy saikulle. Ja siis ihan sama juttu joka kesä ja joka kaupungissa. Kesän lisäksi tietysti muulloinkin.
Näitä tapauksia meidänkin pienessä 30 hengen työporukassa on nyt ollut varmaan 5 kolmen vuoden sisällä.
Ymmärrän kyllä, jos ihminen olisi oikeasti kipeä, mutta kun nämä ovat tätä tyyliä, että jos ei saa lomaa niin haetaan saikkua. Yksikin suoraan mesosi ja huusi, kun oli laitettu juhannus töitä. Kirosi ympäri työpaikkaa, että hän ei sitten ainakaan tule töihin! Ja yllätys yllätys saikulla oli, mutta PALKKA JUOKSEE!!!
En tajua mistä nämä saikkujaan saavat. Ja eikö tällaiselle ole tosiaan mitään ratkaisua??
Me vakituiset joudumme sitten kahta kauheammin raatamaan ja tekemään pitkiä vuoroja sekä tuplatöitä :/
Työnantajan tulee haastatella kaikki kesätöihin ja sijaisuuksiin hakijat. Osa hakijoista on myös voinut tehdä opintoihin kuuluvan harjoittelun työpaikalla. Työhaastatteluissa on kuitenkin helppoa kaunistella, valehdella ja esittää olevansa ahkera, rehellinen, motivoitunut ja pätevä. Työnantajan kannattaa kysyä ennen rekrytointia palautetta edellisistä työpaikoista. Jos edellisiltä työnantajilta on tullut palautetta, että henkilö on laiska ja usein "sairauslomilla", häntä ei tule ottaa töihin. Määräaikaisenkin työsuhteen alussa on koeaika. Työnantaja voi purkaa työsuhteen koeaikana työntekijästä johtuvasta syystä.
Hoitoalalle hakeutuu paljon näitä "alati sairaita" (tekosairaita), työntekoa ahkerasti vältteleviä henkilöitä. Alati sairaiden joukossa on niin hoiva-avustajia, lähihoitajia, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia kuin muitakin ammattiryhmiä. Erityisesti kunnallisessa kotihoidossa, vanhustenhoidossa ja kehitysvammahoidossa on jatkuvasti "sairauslomilla" olevia hoitajia. "Sairauslomilla" matkustellaan kotimaassa ja ulkomailla, käydään festareilla, mennään kesämökille, kyläillään, tehdään remonttia, polttopuita, käydään ostoksilla jne. Ihmetyttää, miten "sairas" henkilö pystyy moisiin suorituksiin???
Perjantaisin ja lauantaisin ei huvita tulla töihin, vaan haetaan "sairauslomaa" mitä ihmeellisimmillä tekosyillä. Sunnuntaiksi ihmeparannutaan, kun työstä maksetaan tuplapalkka. Hoitoalalla vältellään töitä palkallisella työajalla, laiskotellaan, juorutaan kansliassa ja kahvihuoneessa, käytetään omaa puhelinta ja surffataan netissä ei-työasioissa. Tauot ja ruokatunnit venyvät, koska taukojen ja ruokatuntien pituutta ei valvota hoitoalalla mitenkään. Hoitoalalla maksetaan palkkaa työpaikalla oleskelusta, ei työsuorituksesta.
Pidän sitä isona etuna, jopa varmaankin niin isona, etten sitten rehellistä flunssaa pistä työnantajan piikkiin. Kukin tavallaan, en ole supermoraalinen ihminen, mutta joissakin asioissa, kuten tässä, pidän kantani - vaikka siitä itse taloudellisesti hieman kärsin. Tyhmäksi saa sanoa.