Mustasukkainen miehen chattailystä?
Mulle selvisi eilen, että mies on jo kohta kuukauden chattaillyt joka päivä erään naispuoleisen tuttavansa kanssa. Ovat siis jutelleet arkisista asioista, lapsista, elokuvista ja muusta sellaisesta.
Tämä nainen on tuntenut mieheni jo pitkään, mutta eivät vähään aikana ole olleet tekemisissä. Jokin aika sitten olivat sattuneet samaan työtilaisuuteen ja vaihtaneet siellä yhteystietojaan. Muuten eivät työn puolesta tapaa eivätkä ihan helposti muutenkaan, koska asumme eri paikkakunnilla.
Olen mustasukkainen, vaikkei heillä olekaan kai koskaan ollut mitään rakkaussuhdetta ja mies näytti minulle heidän viestittelynsä, jossa ei ollut mitään ihastumiseen tai rakastumiseen viittaavaa.
Aiemmin mies "ei vain ole tullut maininneeksi chattailysta", mikä suututtaa minua. Mies sanoo, ettei hänellä tullut mieleenkään ja eihän hän kerro mulle muutenkaan kaikista kavereistaan, joiden kanssa viestittelee. Minusta se on eri asia olla yhteydessä naiseen kuin mieheen. Miehellä oli kännykässään myös kuva tästä naisesta, ei mikään kaunotar ja minua selvästi vanhempi eli siitä ei voi olla kyse, että miestä imartelisi nuoren ja kauniin naisen huomio.
Voinko pyytää miestäni lopettamaan yhteydenpidon naisen kanssa? Olenko ylimustis?
Kommentit (16)
lopeta ja keksi tekemistä itelles.
Jos minun vaimoni pyytäisi / käskisi minua lopettamaan yhteydenpidon jonkun ystäväni kanssa koska hän ei luottaisi minuun niin olisin kyllä melkoisen loukkaantunut.
Ex-mies istui aina koneella. Joko chatissa, mesessä, skypessä tai facebookissa ja 99 % "nettikavereista" oli naisia. Olivat kuulemma pelkkiä kavereita vain.
Mutta jäi kerran kiinni kun oli menossa treffeille erään naisen kanssa.
Ja kone täynnä näitä naikkosten kuvia.
Eikä pelkästään puhunu arkipäivän asioita naisten kanssa vaan olen itse nähnyt, että puhui myös seksistä heidän kanssaan.
Olin vieläpä sentään melkein 20 vuotta hän nuorempi mutta ei sekään ilmeisesti riittänyt.
No nyt, hän on onneksi jo ex.
Olen huomannu, että keski-ikäiset miehet sekä naiset ovat "villimpiä" koska heillä on mitään menetettävää. Joka toinen pettää.....
Kannattaa olla villi ja vapaa. Parisuhteet eivät koskaan toimi, kulissit vain niitä ylläpitävät. Vai miksi on niin paljon avioeroja ?
mun pitäis olla hiljaa eikäs anoa mitää asiasta, koska mies pettää kuitenkin, jos ei nyt niin tulevaisuudessa?
ap
Olen nainen ja chattailen. Se on ihan hauskaa piristystä joskus arkeen. Ei merkitse mitään. Ei ikinä olisi mitään vaikutusta yli 20 vuotiseen avioliittoonikaan. Usein mainitsen miehelleni näistä eikä häntä liikuta. Hän ei ole tippaakaan mustis vaan todella hyvällä itsetunnolla varustettu. Luojan kiitos! Jos hän alkaisi kytätä ja olla ylimustis ja vaatia minua lopettamaan kaiken nettielämäni ja chattaamisen, pitäisin sitä päästään viallisena ja käskisin mennä nuppinikkarille hoitoon ton kontrollifriikin pakkomielteen takia.
Niin että jos olen sattunut joskus ap:n ukon kanssa jorisemaan, niin voin vakuuttaa, että saat pitää sen herkkupalan karvoineen päivineen; ei se mua pätkääkään kiinnosta sillä tavalla, että sen haluaisin sulta viedä; kunhan on tapettu aikaa ja löpisty typeriä..;) Olen kiitollinen , että joku senkin kanssa on eikä se änkee mun niskaan riippakiveksi mukaan..;)
Eli siis ymmärsitkö pointin - sun ei tartte olla mustis - unohda koko juttu ja hanki jotain omaa kivaa puuhaa tai ala chattaamaan itsekin. Ymmärrät sitten, ettei se merkitse mitään sen ihmeempää. Meillä kaikilla on oikee live-elämä ihan muualla !
Jääkö pelkkää chattailuun ? Vaihdatko kuvat, puhnrot, email ja menettekö lopulta treffeille ?
No ei pälkähtäis päähänikään. On parempaakin tekemistä live-elämässä ihan oman perheen kanssa.
terveisin 9
Netissä voi olla ihan vaan kavereita siinä missä livenäkin.
Jos juttua riittää ja viihtyy toisen seurassa, miksi ei saisi keskustella vain siksi, että asuu eri kaupungeissa?
Eikö sinulla AP ole sitten miespuolisia kavereita, joiden kanssa viestittelet? Jos on, niin onko se ok, vai koetko velvollisuudeksesi aina mainita miehellesi, jos heidän kanssaan juttelet?
Eikä pelkästään puhunu arkipäivän asioita naisten kanssa vaan olen itse nähnyt, että puhui myös seksistä heidän kanssaan.
muihin asioihin viestissä puuttumatta. Minusta seksi puheenaineena on kuin pyykinpesu
jos ap olisi kertonut, että kuvassa oleva nainen on nuori ja nätti?
Olisiko silloinkin syytä olla ihan huoletonna?
Ap. Vastaus voi olla mitä vain. Voi olla, ettei syytä huoleen ole ja chattailu on ihan viatonta. Voi myös olla ettei näin ole. Kaikki variaatiot on nähty tällä Telluksella.
Nämä on varmaan niitä kysymyksiä, jotka joka parisuhteessa tulevat esiin jossain vaiheessa.
Tsemppiä ap.
ja flirttailenkin jos joku kanssani siihen rupee. Tiedän myös parin miehen avioliitot ja perheet todella tarkkaan, mutten koskaan menisi juoruamaan vaikka vaimot tapaisinkin tavalla tai toisella.
Ei silti käy mielessä rikkoa kenenkään perhettä. Muuan 50v mieskin sanoi, että todella arvostaa kovasti minun naismielipidettä, koska monista aroista asioista ei voi välttämättä kotona puhua tai haluaa ymmärtää miksi puoliso on jotain asiaa vastaan vahvasti. Tämä herra työskentelee miesvaltaisella, rahakkaalla, mutta kovaa keskinäistä kilpailua vaativalla alalla. Ei sieltäkään oikein naiskamuja saa eikä harrastamaankaan ehdi kuin hotellin punttiksella.
Miksi siis pitäisi olla mustis. Tuokin liitto narisi liitoksistaan, mutta päättivät kuitenkin jatkaa ja jos pienellä panoksella sain siihen vaikutettua niin hyvä niin. Rakkautta heilläkin on, mutta mies oli aika ulalla naisten ajatusmaailmasta vaikka vaimo koitti selittää. Minulta kehtasi sitten kysyä monta asiaa suoraan ilman riidan pelkoa.
Olen ylimustis, hyvä, ettei edes av:n mielestä ole syytä huoleen.
Mutta siihen ette ole ottaneet kantaa, että ovat chattailleet joka päivä ainakin jo kuukauden ajan. Muutama päivä tais olla välissä ja jonain päivänä keskustelu jäänyt muutamaan virkkeeseen, mutta silti. Mitä sanotte siitä?