Anoppi-taas kerran

Ollaan oltu yksissä ukon kanssa yli 15 vuotta ja alussa välit anoppiin olivat ihan mallillaan kun matami kävi töissä eikä sitä palljoa meidän elmä kiinnostanut. No, jäi sitten joitain vuosia sitten eläkkeelle ja alkoi vähitellen tulla vaatimuksia jos jonkinlaisia. Toki anopin luona kyläiltiin, suhteellisen useinkin vaikka asui pitkän matkan päässä, mutta jo tuolloin alkoi paljastua että hän tahtoi aina päättää muiden puolesta milloin ja miten tapaaminen tapahtuu. Aloin aavistella että harmeja vieä tulee kun joitakin vuosia sitten kun pyydettiin anoppia kylään jouluksi, samaan sakkiin meille tulevan minun sukuni kanssa, hänellä kun ei ollut töitä ja tiedettiin että oli joulun yksinään. No, sepäs ei anopille sopinut, mutta hän alkoi järjestellä koko meillä joulua viettävää konkkaronkaa luokseen, monen sadan kilometrin ajomatkan päähän. Hommahan ei tietenkään onnistunut, sakissa oli vielä aattona töissä olevia sukulaisia ja muutama joilla oli kotosalla lemmikki jota eivät halunneet jättää yksin pyhiksi. No, anoppihan vetäisi herneen nenään ja esitti asian niin päin että HÄNET on jätetty jouluksi yksin. Meidän olisi pitänyt pakata kaksi autolastillista sakkia pohjoiseen anumaan hänen pieneen asuntoonsa mutta hän ei voinut tulla meille, missä olisi voinut hyvin viettää useammankin päivän.



No, meille syntyi vajaa vuosi sitten lapsi, anopin kolmas lapsenlapsi, kaksi muuta ovat jo aikuisia. Tästähän riemu repesi. Neuvoja ja ohjeita on tippunut koko ajan ja minä en osaa tehdä mitään oikein vaikka olen jo yhden lapsen täysikasvuiseksi kasvattanut. Oli nyt kesällä meillä yhteensä yli kolme viikkoa, pisimmillään viikon jaksoissa ja meikäläisellä meinasi kyllä mennä moneen otteeseen hermot. Milloin kyseenalaistaa imetyksen, milloin ruokavalion, vaatetuksen, leikkitavat. kasvattamisen, päiväunet... Pottua ja leipää pitäisi lapselle antaa. Ja velliä, velliä, velliä. Ne kun ovat OIKEAA ruokaa. Eivät luomulaatuiset soseet joita laiskuuttani purkista annan. Ja voi herrantuuteli kun hänen poikansa, lapsen isä siis, oppi jo juoksemaan 7kk iässä ja puhui pitkiä lauseita 10 kk iässä ja mitä muuta suunnattoman ihmeellistä. Juu, ihan varmasti uskon nää jutut. Vallankin kun matami on aikaisemmin kehuskellut kuinka lähes heti palasi töihin ja kuinka kaksi muuta sai vahtia poikaansam kun oli niin villi. Suutahtaa ja mököttää ja heittäytyy marttyyriksi aina jos yhtään kyseenalaistat hänen neuvojaan. Kun yhtenä päivänä erehdyin sanomaan että jospa nyt ei anneta naperolle enempää sitä leipää kun oli varmaan palasina natustanut jo kaksi vaaleaa leipäpalaa kun ei tiedä vaikka sen takia olisi mahansa kanssa kärvistellyt niin johan anoppi päivitteli että onpas se nyt raukka allerginen. Totesin vain että ei ole allerginen mutta ei alle vuoden ikäisen tarvi leipää ihan limpputolkulla vetää. Ja sitten taas mökötettiin. Ja kun muutamana aamuna ilmoitin ettei lapsen tarvi vielä mennä päikkäreille kun vasta tunti sitten heräsi yöunilta niin taas mökötettiin. Kauhea numeron onnistui muutenkin tekemään siitä, kuinka HÄN saa lapsen nukahtamaan rattaisiin. Ai, ihan totta, sehän onkin suuri saavutus.

Eihän nämä yksittäin kuullosta pahalta mutta tämä oli vain jäävuoren huippu, yhdistettynä siihen että katselet samaa naamaa viikkotolkulla ja rouva suvaitsee tulla ja mennä miten sattuu ja olettaa että kaikki meidän menot aikataulutetaan hänen tulojen ja menojen mukaan, niin olin monta kerta purra kieleni kun yritin olla sanomatta eukolle pahasti. Täällä kun pääsee narisemaan niin ehkä verenpaine laskee kun anoppi lopulta vaihtoi puoleksi vuodeksi maata...