Pidän lastani tyhmänä enkä vain voi sille mitään =(
Taustatietona se, että lapsella on puheessa viivästymää ja kuullun ymmärtämisessä paljon ongelmia. Ikää on 6v. Mitään diagnooseja ei ole ainakaan vielä tullut.
Koskaan th ei ollut huolissaan pojan puheen kehityksestä, vaikka kolmevuotiaana sanat olivat mitä omituisimpia ja useimmat ihmiset eivät edes ymmärtäneet, mitä hän puhui. Hän kiinnitti aina vain huomiota vilkkauteen ja totesi, että vilkkaat lapset oppivat puhumaan myöhemmin. Minä tietenkin uskoin, esikoinen kun kyseessä eikä lähipiirissä "vertailukohdetta". Adhd-epäilyksen takia th lähetti lääkäriin, jossa todettiin, että tavanomaista vilkkaampi lapsi mutta mitään ongelmaa ei ole.
Vasta kun lapsi oli 4v. th havahtui puheen kehitykseen (kait adhd:n poissulkevan lausunnon takia) ja lähetti puheterapeutille ja myöhemmin päästiin myös psykologille. Testin tulokset olivat aika karut, lapsi on joka asiassa jäljessä ikäisiään ja paljon.
Tuttavapiirissäni on nykyään monta tuon ikäistä ja kaikki ovat niin paljon edellä omaa lastani joka suhteessa. Yksi oppi juuri lukemaan, toinen kirjoittamaan. Hyvä kun oma lapseni osaa edes kirjoittaa nimeään.
Ongelmana on se, että olen aina pitänyt lastani vähän tyhmänä. Tiedän, että kuulostaa tosi julmalta äidin suusta kuultuna. Vaikka nyt tiedetään ongelmat, en vain pääse tuosta ajatuksesta mihinkään.
Vahvuuksia lapsella ei tosiaan ole monia. Poika on kovasti kiinnostunut dinosauruksista ja osaa nimetä kuvista ainakin 20 eri lajia. Haluaa isona paleontologiksi =) Puheterapeutin mielestä meidän pitäisi keskittyä heikkouksiin, ei vahvuuksiin. Itse taas olen sitä mieltä, että onnistuminen jossakin kasvattaa itsetuntoa. Siksi luemme paljon dinokirjoja ja lapsi suorastaan ahmii tietoa, jota saa.
Silti, jollakin tasolla, pidän lastani tyhmänä. Haluaisin päästä tästä ajattelutavasta eroon. Poika on aivan ihanan energinen tapaus, joka välillä esittää liiankin vahvaa ja illalla itkee, kuinka joku lapsi oli nauranut hänen hassuille sanoilleen (hän itse kutsuu sitä hassuksi ääneksi).
Minä tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että etten osaa ajatella lasta "erityislapsena" vaan tyhmänä =(
Kommentit (2)
Niiden kanssa täytyy opetella tuleman toimeen, valmentaa lasta omien erityispiirteidensä kanssa sekä opettaa lasta sekä itseä hyväksymään asiat.
Kaikkien ei tartte olla penaalin terävimpiä. Minun yksi ystäväni ei ole välkyin, mutta sinnikkäällä työllä opiskellut ja tahkonnut itsensä lääkäriksi asti. Useampi välkympi on sitten mählännyt elämänsä joko laiskottelemalla, vanhempien aikoinaan huonolla panostuksella/tuella jääneet vaille tavoitteita jo liian pieninä (alisuoriutuneet koulussa) taikka sairastumalla henkisesti mm. traumojen seurauksena. Osa syistä on itseaiheutettuja, osa sellaisia ettei ole opittu ratkomaan asioita. Paljon on kiinni siitä, millaiset eväät vanhemmiltaan on saanut.
Esimerkiksi minun äitini on minusta todella tyhmä eli hänellä ei oikein ole sellaista perinteistä älykkyyttä. Mutta mitä sillä väliä. Ihmisessä on tärkeämpiäkin ominaisuuksia kuin looginen älykkyys. ÄItini esimerkiksi on äärimmäisen välittävä, herkkä ihminen joka ei tahtoisi pahaa kärpäsellekään. Ja siksi muun muassa huippuälykäs isäni on rakastanut häntä jo kohta 40 vuotta. Äiti on pärjännyt myös työelämässä eikä ole ollut elätti, vaikkei mitään koulutusta hankkinutkaan, ihan kaupan myyjänä ollut mutta itse tyytyväinen eikä ole ollut yhteiskunnan elätti mikä on pääasia.
Minua ei haittaisi oman lapsen "tyhmyys" yhtään enempää kuin vaikka oman lapsen lahjattomuus liikunnassa tai musiikissa.